Rooma sopii keliaakikolle

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
Rooma sopii keliaakikolle

Olin lukenut netistä paljon positiivisia kokemuksia Roomasta, joten kevään ex-tempore matka suuntautuikin Italian sydämeen Roomaan 10 päiväksi.

Kuljetukset hoituivat Lufthansalla. Juomatarjoilut (kaikki juomat ovat ilmaisia kuohuviiniä myöten myös turistiluokassa) pelasivat lennoilla loistavasti, mutta gluteenitonta ei valitettavasti euroopan sisäisillä lennoilla ole tarjolla - noh, saipahan matkaseura syödä reilusti kolmioleipiä. Paluumatka hieman jännitti, kun Lufthansan työntekijät suunnittelivat lakkoa (joka onneksi peruuntui juuri ennen paluutamme) ja Eyjafjallajökull aloitteli juuri purkautumistaan. Ja lopulta Lufthansa teki läpilaskun Helsinki-Vantaalla kovan takatuulen takia.

Majoitus oli hankittu 5 kilometrin päästä keskustasta sijaitsevasta Crown Plaza -hotellista. Emme testanneet hotellin aamiaista, mutta Osteria-ravintolassa oli tarjolla gluteenitonta pastaa - toivat myös 3 pakettia Schärin 30g Fette croccantti -näkkileipää mussutettavaksi (liekö tarjoilija tiennyt mitä ne maksavat). Carbonara ei ollut kummoista, mutta eipä hinnatkaan huimanneet.

Kymmenen päivän aikana ehdittiin mukavasti koluta läpi kaikki pakolliset turistikohteet mukaan lukien Colosseum (tunnin jonotus varjossa, liput 12e), Pietarinkirkko (puoli tuntia kirkkoon, tunti Cupolaan ja hissilippu 5e), Espanjalaiset portaat (paljon ärsyttäviä kaupustelijoita ja kerjäläisiä), Pantheon, Forum Romanum (Colosseumin lipulla pääsi tänne ilmaiseksi jonon ohi), Piazza Venezia, Pintchio, Piazza del Popolo, Fontana di Trevi ja The Magic Keyhole (paikalla partioivia sotilaita ei kannata kuvata). Liikkuminen sujui helposti busseilla ja metrolla, tosin hotellilta oli ilmainen kuljetus keskustaan aamu- ja iltapäivisin. Yhdensuuntainen matka julkisilla maksoi vain 1 euron, jolla sai vaihtaa busseja tunnin ajan vapaasti ja metrolla sai ajaa niin pitkään kuin pysyi maan alla. Lippuja sai ostaa hotellin respasta.

Ravintoloista testiin pääsi moni jo aiemmin Glu.fi:n vinkeissä mainittu syöttölä sekä useampi irkkupaikka, joista sai siideriä pahimpaan janoon

Osteria del Gallo (Vicolo di Montevecchio, 27) http://www.osteriadelgalloroma.it/

Osteriaan päädyimme heti reissumme aluksi kaatosateessa, kun Voglia di Pizza oli kiinni. Paikka on varsin piskuinen ja jouduimme jonottamaan pöytää katetulla terassilla lounasaikaan kymmenisen minuuttia. Lopulta meidät ahdettiin samaan pöytään paikallisen pariskunnan kanssa ja tunnelma oli tiivis. Kerroin englanniksi tarvitsevani gluteenitonta ja kun viesti meni perille, tajusivat heti mistä on kysymys. "Aaaa, senza glutine, si si!" Koska bruschettat onnistuivat gluteenittomana, otin alkuun rapean mozzarella-bruschettan ja pääruoaksi tukevan äyriäispastan. Ruoka oli superhyvää ja kun ajattelimme tilata laskun, tiedustelivat haluaisinko jälkiruoaksi gluteenitonta suklaakakkua. Ehdotuksesta ei tietenkään voinut kieltäytyä ja ei-liian makea kakku oli loistava lopetus aterialle espresson kera. Tänne kannattaa tulla tutustumassa aitoon italialaiseen tunnelmaan ja herkulliseen gluteenittomaan ruokaan.

La Soffitta Renovatio (Piazza Risorigemento 46/A) http://www.ristoranterenovatio.it/

Renovatiossa vierailimme peräti kolmesti. Ensimmäisellä kerralla yllätys oli suuri, kun meidät ohjattiin pöytään ja hetken päästä viereemme samaan pöytään ohjattiin toinen pariskunta. Kohta pian selvisi, että he ovat Turusta ja myös naisella on keliakia. Mikä todennäköisyys on, että vieraassa maassa, satunnaisessa ravintolassa samaan pöytään ohjataan suomalainen keliaakikko? Okei, ravintola on keliaakikkopiireissä tuttu, joten todennäköisyys hieman kasvaa, mutta silti. Herkuttelimme gluteenittomilla, paksupohjaisilla capriciosa-pitsoilla, jotka oli merkattu pienillä eri maiden lipuilla, jotta erottuvat tavispitsoista. Gluteenitonta Damm Daura -olutta maisteltiin, vaikka sitä ei menusta löytynytkään. Espresson kylkeen oli pakko ottaa ylimakea gluteeniton tiramisu. Terveiset vaan Turkuun, jos satutte tätä lukemaan

Toisella kertaa söin tonnikalapitsaa ja join muutaman oluen, mutta tällä kertaa jätin tiramisun väliin. Paikalla oli myös ruotsalaisia keliaakikoita. Molemmilla kerroilla henkilökunta tiesi mainiosti kaikki gluteenittomuuteen liittyvät seikat.

Myös lähtöpäivänä söimme Renovatiossa. Ravintolaan oli katettu pitkät pöydät suurelle seurueelle, mutta meidät saatiin kuitenkin mahdutettua yhteen nurkkaan. Tällä kertaa päädyin gluteenittomaan äyriäispastaan, jonka annos oli onnettoman kokoinen. Joka tapauksessa paikassa kannattaa ehdottomasti vierailla pitsojen ja mukavan henkilökunnan takia.

Voglia di Pizza (Via dei Giubbonari 33)

Voglia oli kiinni ensimmäisellä vierailullamme, mutta toisella kerralla paikka oli auki ja pääsimme tutustumaan gluteenittomaan menuun. Päädyin tuliseen chili-salami-pitsaan ja Damm Daura -olueen. Super-makean tiramisun tilaaminen ei ollut hyvä idea. Tämä oli ainoa kerta kun sain hieman vatsanväänteitä ruokailun jälkeen reissullamme. En tosin tiedä johtuivatko ne pitkästä ruokailuvälistä, tulisesta ruoasta vai vähäisestä veden juomisesta hellepäivänä.

Rohkenin kuitenkin testata paikkaa myöhemmin vielä uudelleen ja sillä kertaa vältin mahanpurut.

Pitsat olivat molemmilla kerroilla todella hyviä ja valtavan kokoisia (tosin ohutpohjaisia), mutta palvelu oli hieman happaman oloista. Lisäksi paikan sisustus muistutti lähinnä perinteistä kebab-ravintolaa. Hauskana yksityiskohtana huomasin kun kokki raahasi DeSparin muovikassissa useamman paketin Damm Dauraa ravintolan jääkaappiin - Suomessa juomat taidettaisiin hakea tukusta.

Alex Cafe (Via Vittorio Veneto 20)

Myös Alex Cafe tuli koeajettua kahteen kertaan. Paikka on hieno lasikuutio Via Veneton varrella. Hienoista puitteista huolimatta hinnat ovat ihan kohtuulliset. Ensimmäisellä kerralla lasikuutioon mennessämme ilmastointi oli pois päältä ja lämpötila aivan järkyttävä. Pohdimme jo pois lähtöä kun ystävällinen tarjoilija napsautti ärjyt ilmastointikoneet päälle - ja vain 5 minuutin päästä lasikopissa oli oikein mukava olla. Täälläkin gluteenittomuus tiedettiin hyvin ja ruoka sekä viinit olivat molemmilla kerroilla erinomaisia. Täällä syömäni carbonara oli paras carbonara koko reissulla - kannattaa kokeilla. Olivat pahoillaan, kun ei juuri tuolloin ollut keittiössä gluteenitonta tagliatelleä, joten jouduin tyytymään spagettiin. Voi harmi. Myös äyriäispasta oli mainio ja mereneläviä ns. riittävästi.

LeBen (Via di Ponziano 19) http://le-ben.it/

Tämä leipomo oli hieman syrjässä ja etsiminen kulutti kenkiä. Paikka löytyi kuitenkin ja mitä ilmeisemmin omistaja otti meidät avosylin vastaan. Kun tiedustelin onko kaikki tuotteet gluteenittomia herra totesi humoristisesti, että täältä ei löydy mistään gluteenia, jos ette sitten itse ole sitä paikan päälle salakuljettaneet. Valikoimasta löytyi mm. paikan päällä leivottuja pitsapaloja ja kaikenlaisia pikkuherkkuja. Olimme juuri syöneet, joten ostin mukaan vain 4 palaa herkullista vaaleaa leipää (4.87e/232g), pussin pastaa (5.85e/500g) ja seesaminsiemenillä kuorrutettuja juustokeksipatukoita (4.16e/pieni pussi). Hinnat olivat ns. suolaiset.

Il Tulipano Nero (Via Roma Libera, 15) http://www.tulipanonero.biz/

Värikkäästi nimetty ravintola on hieman syrjässä ja päädyimme tänne juuri ennen siesta-aikaa. Keittiöstä oli jo pitsauunit sammutettu, joten seuralainen ei saanut pitsaa ja joutui tyytymään pastaan. Kun minä tilasin gluteenitonta, varmistivat kovasti pyötäseuralta, että eihän pastan pitänyt olla gluteenitonta. Itse päädyin pihviin ja salaattiin. Annos oli hintaansa (14e) nähden varsin köyhä ja ravintolaa sulkevien työläisten sähellys häiritsi. Pisteet siitä, että paikasta löytyi erillinen gluteeniton menu. Parempiakin paikkoja keliaakikoille kyllä löytyy.

La Creperie di Testaccio (Via Galvani, 11) http://www.lacreperieditestaccio.it/

Olisimme ottaneet täällä jälkiruokacrepit, mutta kuinka ollakaan paikka piti siestaa ja ovet olivat lukossa. Menussa mainittiin kuitenkin selkeästi senza glutine.

Celiachiamo (Via Cipro 4/L) http://www.celiachiamo.com/

Kuinka ollakaan ensimmäisellä vierailullamme Celiachiamo oli kiinni (maanantaisin suljettu). Teimme uuden vierailun muutamaa päivää myöhemmin ja täytyy todeta paikan valikoiman olevan ylivertainen. Herkkuja olisi voinut hyvin ostaa yli Lufthansa painorajoitusten, mutta tyydyin kekseihin, sipseihin, canneloneihin ja olueen. Hyllyyn jäi mm. gnocchit, lasagnet, tiramisut sekä kymmenet erilaiset pastat. Hinnat eivät olleet mitenkään erityisen halvat, mutta halvemmat kuin LeBenissä (sama 500g pastapussi Celiachiamossa 4.2e, LeBenissä 5.85e).

Siideriä ja espressoja!

Roomassa siideriä löytää parhaiten irkkubaareista, joita kaupungissa on useita. Me testasimme Abbey Theaterin Magnersit, Flan O Brienin Bulmersit ja Scolars Loungen sekä Finnegansin Strongbowt. Scholars Lounge on vaihtareiden suosiossa ja siellä piisasi säpinää, meni paikalle mihin aikaan tahansa. Strongbow pinteistäkin pyydettiin häppäriaikaan vain 4.5 euroa (normaalisti 5.5e).

Espressojen hinnoissa on huimia eroja. Halvin näkemäni hinta oli 0.7e ja kallein 4.5e. Nähtävyyksien lähellä olevat kahvilat ovat (yllätys yllätys) kalleimpia ja siirtyminen vain muutaman korttelin syrjemmälle voi puolittaa tuon minimaalisen kofeiiniannoksen hinnan.

Todellista herkuttelua

Roomassa keliaakikko saa ahtaa turvallisesti mahansa täyteen italialaisia herkkuja; pitsaa, pastaa, tiramisuja. Gluteenitonta oluttakin on tarjolla niin kaupoissa (DeSparista löytyi myös gluteenittomaksi merkittyä makkaraa sekä Alpron jogurtteja) kuin useissa ravintoloissa. Apteekeista löytää myös gluteenitonta tarjontaa. Viikon reissulle löytyy liki joka päivälle eri gluteenitonta tarjoava ravintola. Mikset ole jo varaamassa lentoja?

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Kommentit (2)

  • Matkaaja2023 17.5.2023 14:41

    Osteria del gallossa ei enää saanut muutakuin pastaa

  • Annukka 11.8.2010 22:38

    Tuttuja paikkoja

    Ulkomailla on tosiaan hyvä, jos löytää irkkupubin.

    Espressoista ym. juomista baarissa: paljon halvemmalla pääsee ainakin turistikaupungeissa, jos maksaa ensin kassalla ja tilaa sit kuittia näyttämällä tiskiltä (al banco).

Kommentoi

Vinkkejä samasta maasta

  • Keliakiakäännös 14

    Italia ‐ Lisääjä jo10vuotta ‐ 10.3.2009

    Tutustuin keliakiakäännöksiä "lompakkokoossa" olevalle sivustolle, jonka linkki löytyi tältä sivustolta. Aika pitkä...

  • Senza glutine ROOMA 15

    Italia ‐ Lisääjä Suviih  ‐ 9.1.2010

    Vietin Roomassa vajaan viikon ajan ja siellä gluteeniton ruokailu onnistui mainiosta. Lennot olivat Finnairilla ja ruoan...

  • Roma - senza glutine 7

    Italia ‐ Lisääjä Annukka ‐ 10.8.2010

    Olin viikon Roomassa toukokuun alussa. Täällä keliakialiiton sivuilla on kattava esittely matkalta Roomassa tammikuussa...

  • Gluteenitonta Garda-järvellä 7

    Italia ‐ Lisääjä nissanmicra ‐ 15.2.2009

    Hei! Viettäessämme lomaa Rivassa, löysimme sattumalta apteekin, jonka ikkunassa oli runsaasti gluteenittomia tuotteita....

  • Milanossa 4

    Italia ‐ Lisääjä motusalem ‐ 22.5.2009

    Puolitoista vuotta keliakiaa takana - ravintolaruokailuja 9:ssä eri maassa Suomen lisäksi. Ehdoton huippukokemus oli...

  • Hyvää palvelua Italiassa

    Italia ‐ Lisääjä Suffeli ‐ 3.4.2009

    Olin viikon matkalla Sisiliassa. Puhun auttavasti italiaa minkä vuoksi sain joka paikassa itselleni sopivaa...

  • Pizzeria Be bop

    Italia ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 3.12.2011

    Niin hullulta kuin se kuulostaakin, pizzeria Be bop oli suurin syy pysähtyä yhdeksi yöksi Milanon kupeeseen. Kun...

  • Gluteeniton menu Cortina d'Ampezzossa

    Italia ‐ Lisääjä nissanmicra ‐ 21.2.2012

    Vietin viikon 7/2012 Italiassa, Cortina d'Ampezzossa laskien upeita rinteitä, upeissa maisemissa. Toiseksi viimeisenä...

  • Catullo Restaurant

    Italia ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 13.11.2011

    Vierailimme eurooppakierroksellamme myös Veronassa. Hotellimme Holiday Inn congress centre oli hieman syrjässä...

  • Infarma Parafarmacia

    Italia ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 27.11.2011

    Kun odottelimme Be Bobin avautumista, tuli käytyä tässä lähes naapurissa sijaitsevassa apteekissa, joka myi runsaasti...

  • Farma Store (Farmacia Brocchieri)

    Italia ‐ Lisääjä Suviih  ‐ 10.1.2010

    Farmacia Brocchierin pitämä kauppa, joka on varattu pelkästään gluteenittomille tuotteille. Kauppa on kooltaan noin...

  • Voglia Di Pizza

    Italia ‐ Lisääjä Suviih  ‐ 10.1.2010

    Pizzeria josta saa gluteenitonta pizzaa, pastaa, olutta, tiramisua... Gluteeniton ruokalista erikseen.

  • La Soffitta Renovatio

    Italia ‐ Lisääjä Suviih  ‐ 10.1.2010

    Ravintola tarjoaa gluteenitonta pizzaa ja pastaa. Jälkiruoaksi sai gluteenitonta kakkua. Lisähinta gluteenittomalle...

  • Hotell specialicerad på glutenfri mat 2

    Italia ‐ Lisääjä cmh ‐ 27.5.2009

    Jag har hittat och bott på ett alldeles underbart litet familjehotell i Rabland cirka 10 km från Merano i...

  • Alex Cafe

    Italia ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 15.8.2010

    Erittäin mainiota gluteenitonta ruokaa tarjoileva ravinteli. Paikka on moderni lasikuutio kadun varressa. Hinnat ehkä...

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Vinkkiin liittyvät kuvat

Lisätiedot

  • Maa
    Italia
  • Sijainti
    Rooma
  • Ajankohta
    4/2010
  • Lisääjä
    Jezu 
  • Lisätty
    7.8.2010 00:26
  • Muokkasi
    15.8.2010 15:22

Anna arvio vinkille

Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä vinkki ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,025s