Pizzeria Be bop

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
Pizzeria Be bop

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, pizzeria Be bop oli suurin syy pysähtyä yhdeksi yöksi Milanon kupeeseen.

Kun vihdoin olimme selvinneet Holiday Inn Nord Zara -hotellistamme kerjäläisiä ja epämääräisiä kauppiaita vältellen pitkän metromatkan (liput 1.6 euroa) jälkeen keskustaan, oli edessä vielä puolen tunnin kävelyretki Duomolta - kaatosateessa, tottakai.

Kuinka ollakaan paikka oli kaiken kukkuraksi kiinni. Onneksi ovella pyörähtänyt rouva kertoi paikan aukeavan 19.30 - eli 3½ tuntia piti saada kulumaan jossakin. Onneksi lähes vieressä oli pubi, joka myi Strongbow Goldia. Kun sade oli tauonnut, hipsimme Via Romanalta löytyneeseen Carrefour Expressiin, josta mukaan tarttui viimeiset kaksi putelia samaista Goldia (kehtasivat vielä udella, onko ikää ostaa siideriä). Vielä ennen Be bopin ovelle lompsimista vierailimme Infarma Parafarmaciassa ostamassa gluteenittomia herkkuja.

Ravintola avautui 5 minuuttia myöhässä ja olimme ensimmäisenä jonossa. Saimme mahtavan pöydän baarin perältä avoimesta, tunnelmallisesta tilasta. Pyysin gluteenitonta menua, jonka sain nopeasti. Hetken päästä pöytään ilmestyi myös gluteenitonta leipää sekä leipätikkuja. Sain myös erillisen oliiviöljydipin. Tarjoilijat puhuivat hyvää englantia ja olo oli turvallinen koko illallisen ajan.

Söin alkuruoaksi lautasellisen mereneläviä ja pääruoaksi katkarapu-mustekala-pennepastaa. Kun ruokia tuotiin, aina mainittiin pöytäseuran annosten olevan originaale ja minulle gluteeniton. Herkut huuhdeltiin alas gluteenittomalla Damm Daura -oluella. Oltiin lopulta niin täynnä, että talon gluteenittomat jälkiruokaherkut jäi kokeilematta. 2 hengen ruokailusta selvisi hyvin 50 eurolla ja se piti jo tukevat tipit sisällään. Lähtiessämme paikka oli aivan täynnä.

Paluumatka hotellille olikin sitten ihan oma tarinansa, kun jonkin sortin pappiskulkue täytti puoli kaupunkia ja poliisi oli sulkenut sen toisen puolen. Ajattelimme hypätä Duomolta metroon, mutta kuinkas kävikään: metrokin oli suljettu. Päädyimme siis käyttämään taksia, joka pitkällisen selvittelyn jälkeen keksi missä hotellimme on.

Kun 27 euroa köyhempinä olimme takaisin hotellilla, saattoi todeta, että kaikki vaiva oli sen arvoista - suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Be bopia! Ja useiden netistä löytyvien arvioiden perusteella en ole ainoa...

Loppuun hyvä vinkki: aivan ravintolan vierestä löytyy parkkihalli, jossa ainakin oman visiittimme aikaan olisi ollut tilaa.

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!

Kommentoi

Vinkkejä samasta maasta

  • Keliakiakäännös 14

    Italia ‐ Lisääjä jo10vuotta ‐ 10.3.2009

    Tutustuin keliakiakäännöksiä "lompakkokoossa" olevalle sivustolle, jonka linkki löytyi tältä sivustolta. Aika pitkä...

  • Senza glutine ROOMA 15

    Italia ‐ Lisääjä Suviih  ‐ 9.1.2010

    Vietin Roomassa vajaan viikon ajan ja siellä gluteeniton ruokailu onnistui mainiosta. Lennot olivat Finnairilla ja ruoan...

  • Rooma sopii keliaakikolle 2

    Italia ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 7.8.2010

    Olin lukenut netistä paljon positiivisia kokemuksia Roomasta, joten kevään ex-tempore matka suuntautuikin Italian...

  • Roma - senza glutine 7

    Italia ‐ Lisääjä Annukka ‐ 10.8.2010

    Olin viikon Roomassa toukokuun alussa. Täällä keliakialiiton sivuilla on kattava esittely matkalta Roomassa tammikuussa...

  • Gluteenitonta Garda-järvellä 7

    Italia ‐ Lisääjä nissanmicra ‐ 15.2.2009

    Hei! Viettäessämme lomaa Rivassa, löysimme sattumalta apteekin, jonka ikkunassa oli runsaasti gluteenittomia tuotteita....

  • Milanossa 4

    Italia ‐ Lisääjä motusalem ‐ 22.5.2009

    Puolitoista vuotta keliakiaa takana - ravintolaruokailuja 9:ssä eri maassa Suomen lisäksi. Ehdoton huippukokemus oli...

  • Hyvää palvelua Italiassa

    Italia ‐ Lisääjä Suffeli ‐ 3.4.2009

    Olin viikon matkalla Sisiliassa. Puhun auttavasti italiaa minkä vuoksi sain joka paikassa itselleni sopivaa...

  • Gluteeniton menu Cortina d'Ampezzossa

    Italia ‐ Lisääjä nissanmicra ‐ 21.2.2012

    Vietin viikon 7/2012 Italiassa, Cortina d'Ampezzossa laskien upeita rinteitä, upeissa maisemissa. Toiseksi viimeisenä...

  • Catullo Restaurant

    Italia ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 13.11.2011

    Vierailimme eurooppakierroksellamme myös Veronassa. Hotellimme Holiday Inn congress centre oli hieman syrjässä...

  • Infarma Parafarmacia

    Italia ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 27.11.2011

    Kun odottelimme Be Bobin avautumista, tuli käytyä tässä lähes naapurissa sijaitsevassa apteekissa, joka myi runsaasti...

  • Farma Store (Farmacia Brocchieri)

    Italia ‐ Lisääjä Suviih  ‐ 10.1.2010

    Farmacia Brocchierin pitämä kauppa, joka on varattu pelkästään gluteenittomille tuotteille. Kauppa on kooltaan noin...

  • Voglia Di Pizza

    Italia ‐ Lisääjä Suviih  ‐ 10.1.2010

    Pizzeria josta saa gluteenitonta pizzaa, pastaa, olutta, tiramisua... Gluteeniton ruokalista erikseen.

  • La Soffitta Renovatio

    Italia ‐ Lisääjä Suviih  ‐ 10.1.2010

    Ravintola tarjoaa gluteenitonta pizzaa ja pastaa. Jälkiruoaksi sai gluteenitonta kakkua. Lisähinta gluteenittomalle...

  • Hotell specialicerad på glutenfri mat 2

    Italia ‐ Lisääjä cmh ‐ 27.5.2009

    Jag har hittat och bott på ett alldeles underbart litet familjehotell i Rabland cirka 10 km från Merano i...

  • Alex Cafe

    Italia ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 15.8.2010

    Erittäin mainiota gluteenitonta ruokaa tarjoileva ravinteli. Paikka on moderni lasikuutio kadun varressa. Hinnat ehkä...

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Vinkkiin liittyvät kuvat

Lisätiedot

Anna arvio vinkille

Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä vinkki ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,022s