Jälleen kerran Google paljasti, että Fuerteventuralta löytyy (vain) yksi McDonalds Calesta de Fusten golf-keskittymästä. Kun auto oli kerran vuokrattuna, pitihän paikka testata, vaikka emme olleet aivan varmoja saisiko sieltä gluteenittomia burgereita (ei googlekaan kaikkea kerro).
Ajoimme Puerto del Rosariosta noin 11 kilometriä etelään, kunnes kultaiset kaaret jo näkyivätkin tien vierestä. Auto parkkiin ja sisälle. Hieman huolestus iski, kun missään ei ollut pan sin gluten -merkkejä. Eli eikun kysymään. Onneksi tarjoilija puhui englantia ja kertoi gluteenittomia burgereita löytyvän. Otin Big Mac -aterian, josta tarjoilija ilmoitti, että keskimmäinen pala sämpylöistä puuttuu gluteenittomassa versiossa, mutta se ei olisi voinut vähempää haitata. Ranskalaisten todettiin olevan ”täysin gluteenittomia.” Pahoittelivat kovasti, että valmistus hieman kestää, kun purilainen valmistetaan erityisen huolellisesti. Kehoittivat hakemaan burgerin 3 minuutin kuluttua tiskiltä. Ja siellähän se odotti 3 minuutin päästä noutajaansa. Vaikka tarjoilija oli vaihtunut, mainitsi vielä burgerin gluteenittomuudesta.
Ranskalaiset ja burgeri olivat taivaallisen hyviä. Sämpylä oli todella pehmeä. Ahmin annoksen hetkessä ja mietin jo, josko ajaisin Corralejosta (50 kilsaa) tänne syömään huomennakin.
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
milla 28.1.2012 18:51
Vautsi ! Hienoa palvelua !!!
Sinun tulee olla kirjautuneena, jotta voit kommentoida. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Keliaakikon reilipäiväkirja 14
Espanja ‐ Lisääjä Pulde ‐ 13.8.2009
Varoitus, nyt tulee pitkä stoori kuvauksessa lukee muuten Espanja, mutta tää koskee kyllä kaikkia muitakin maita missä...
Gluteeniton ruokailu Mallorcalla
Espanja ‐ Lisääjä Susa ‐ 5.7.2011
Gluteeniton loma Mallorcalla, Palma Novassa - kesä 2011 Tässä tarinaa Mallorcan lomasta gluteenittoman ruokailun...
Espanja ‐ Lisääjä -Elina-123 ‐ 8.6.2013
Neljän päivän kesälomareissu Barcelonassa vietettynä ja lyhyesti sanottuna reissu oli mahtava! Barcelona on kohteena...
Espanja ‐ Lisääjä Susa ‐ 8.11.2011
Kielen kanssa haasteita Barcelonan matka takana päin. Kaupunki on aivan yhtä ihana kuin ennenkin! Mutta ruokailu tuotti...
Espanjan Costa Blancalta gluteenitonta 1
Espanja ‐ Lisääjä vaimo ‐ 1.11.2016
Espanjan Costa Blancalla (kuten muuallakin Espanjassa) löytyy gluteenitonta jo todella hienosti. Esimerkiksi kaupoissa:...Gluteenittomia Las Palmasissa 3
Espanja ‐ Lisääjä Saltstraumen ‐ 17.3.2010
Las Palmasista löytyi, ihan Paseo de las Canteras- rantakadulta mainio ravintola jolla oli oma ruokalista...Kaupunkiloma keliaakikkona Barcelonassa 4
Espanja ‐ Lisääjä taigis ‐ 6.4.2009
Hola!! Olemme palanneet kotisuomeen,, hieman ryytyneinä ja väsyneinä! Säät eivät varsinaisesti suosineet,, neljästä...
Vinkkejä Madridiin matkaaville
Espanja ‐ Lisääjä Herkuttelija ‐ 1.6.2010
Olin viikonloppuna Madridissa käymässä ja löysin muutaman hyvän ravintolan, josta sai gluteenitonta...
Gluteeniton golf-loma Espanjassa
Espanja ‐ Lisääjä Jezu ‐ 4.2.2012
Otsikko on hieman harhaanjohtava, koska golfaaminen jäi lähinnä katselun tasolle, vaikka golf-resortissa loma...
Espanja ‐ Lisääjä SBr ‐ 17.9.2012
Kävin illallisella Espanjan keliakiasivustolla mainitussa ravintolassa Fuengirolassa. Palvelu oli ystävällistä ja...
Espanja ‐ Lisääjä KariK ‐ 3.1.2010
La Herreria on kokemukseni mukaan niitä harvoja paikkoja Puerto de la Cruzissa, joissa tiedetään mitä keliakia...
Espanja ‐ Lisääjä Jezu ‐ 23.3.2014
Nälkä oli hirmuinen koko päivän kestäneen kävelytuokion päätteeksi kun muistin lukeneeni Glu.fin eräästä...
Espanja ‐ Lisääjä jori-o ‐ 23.2.2010
Italialaisomistuksessa oleva ravintola Las Palmasin kaupungissa Hotelli Melia Las Palmasin vieressä. Ravintolassa on...
Espanja ‐ Lisääjä taigis ‐ 25.11.2009
Käväisin viikon aurinkolomalla tämän kaamoksen keskellä, ihan turistipaikoilla Playa del Inglesissä! Kotoa lähtiessäni...Ravintola La Casa del Parmigiano 1
Espanja ‐ Lisääjä Jezu ‐ 28.2.2010
Ystäväni kertoi vierailleensa Puerto del Carmenissa pastaruokiin erikoistuneesssa ravintolassa. Vasta viimeisellä...Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.
Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.