Limettipiiras

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
Limettipiiras

Limettipiiras on yksi suosikkejani. Samaan aikaan kirpeä, mutta kondentoitu maito tekee täytteestä pehmeän ja kermaisen.

Piiras on täydellinen jälkiruoka päättämään maittavan aterian.
Perinteisestä reseptistä hieman poiketen, pursotin piirakan päälle marenkia.

Pohja:
300 g gluteenittomia keksejä. esim. digestive tai Semperin kolakeksit
150 g voita sulatettuna

Limettitäyte:
3 kpl limettiä
6 kpl keltuaista
400 g kondensoitua maitoa
1 tlk vaniljajauhetta

Koristeluun:
1 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
1 kpl limettiä lohkottuna

Marenki:

3 valkuaista

1,5 dl hienoa sokeria

Tee pohja. Murskaa keksit esimerkiksi monitoimikoneessa tai vahvan pakastepussin sisällä kaulimalla. Lisää voisula ja sokeri. Sekoita tasaiseksi.

Vuoraa irtopohjavuoka (Ø 22-24 cm) leivinpaperilla ja kaada keksiseos vuokaan. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille lusikan avulla.

Paista pohjaa 150-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Jätä pohja odottamaan.

Säädä uunin lämpö 175 asteeseen.
Tee täyte. Pese limetit huolellisesti. Raasta vihreää kuorta 2 tl. Vältä kuoren valkoista, kitkerää osaa. Purista limeteistä 1 dl mehua.

Erottele munista keltuaiset.
Vatkaa keltuaiset ja tiivistemaito sähkövatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja valuta joukkoon limetin mehu. Lisää myös kuoriraaste ja vaniljajauhe.
Kaada täyte pohjalle.

Kypsennä limettitorttua uunissa noin 15 minuuttia, kunnes se on hyytynyt. Nosta piirakka pois uunista ja valmista marenki.Vatkaa kulhossa valkuaiset ja sokeri napakaksi vaahdoksi.

Kuumenna uuni 250-asteeseen. Nosta piirakka uuniin ja paista pari minuuttia, kunnes marenki on saanut kauniin värin. Ole tarkkana uunin ääressä, sillä piirakka saa helposti liikaakin väriä.

Jäähdytä limettipiiras ja nosta se jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
Siirrä limettipiiras tarjoiluvadille.

Key Lime Pie

Key lime pie is one of my favorite pies. My version of the pie is meringue-topped. Lime, meringue and a buttery biscuit base - this zesty oven-baked treat makes a refreshing and indulgent end to a meal.

Ingredients:
For the base:
300 g gluten free biscuits, eg. Digestives, crushed
150 g butter

For the filling:
1 x 397g tin sweetened condensed milk
finely grated zest and juice of 3 limes
6 egg yolks
1 teaspoon vanilla

For the topping:
3 egg whites
150 ml suger

Heat the oven to 150C. Whizz the biscuits to crumbs in a food processor (or put in a strong plastic bag and bash with a rolling pin). Mix with the melted butter and press into the base and up the sides of a 22-24 cm loose-based tart tin. Bake in the oven for 10 minutes. Remove and cool.

Heat the oven to 175C. Put the egg yolks in a large bowl and whisk for a minute with electric beaters. Add the condensed milk and vanilla and whisk for a few minutes then add the zest and juice and whisk again for a few minutes. Pour the filling into the cooled base then put back in the oven for 15 minutes.

Heat the oven to 250C. Put 3 egg whites in a large glass or metal, whip egg whites until foamy. Add sugar gradually, and continue to whip until stiff peaks form. Spread meringue over pie. Bake in preheated oven for a few minutes or until meringue is golden brown. Remove and cool.

When you are ready to serve, carefully remove the pie from the tin and put on a serving plate.

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!

Kommentoi

Vinkkejä samasta aihepiiristä

  • Suomen gluteeniton olutvalikoima 22

    Lisääjä Jezu  ‐ 2.10.2008

    Lista päivitetty 5/2023: Tässä ei-niin-pieni lista gluteenittomista olusista, joihin olen Suomessa törmännyt. Lähes...

  • Gluteeniton omenapiirakka (pellillinen) 8

    Lisääjä tuittuli ‐ 1.10.2009

    Ainekset pellilliseen omenapiirakkaa 3 munaa 2 ½ dl sokeria 100 g margariinia 1 ½ dl maitoa tai vettä 4 ½ dl...

  • Helppo gluteeniton kauraleipä -resepti 1

    Lisääjä Jezu  ‐ 13.2.2014

    Minulla oli mennyt vanhaksi paketillinen Semperin puhdaskaurahiutaleita ja päätin tehdä niistä leipää - enää piti löytää...

  • Gluteeniton taatelikakku 3

    Lisääjä Tuulia ‐ 9.10.2012

    1 pkt. taatelia (n. 170 g) 3 dl vettä 200 g margariinia/voita 2 kananmunaa 3 dl sokeria 1 tl soodaa 1 tl...

  • Gluteenittomat piparkakut 8

    Lisääjä Susanna ‐ 29.11.2009

    Sain naapuriltani loistavan gluteenittomien piparien ohjeen jo vuosia sitten. Tässä ykkösluokan resepti jakoon...

  • Gluteeniton Makea piirakkapohja 3

    Lisääjä Suviih  ‐ 8.3.2009

    Hyvä pohja esimerkiksi omena- tai marjapiirakoille (mustikka, vadelma). Helppo valmistaa, aineet sekoitetaan ilman...

  • Helppo ja nopea pizzapohja 4

    Lisääjä Betti ‐ 1.8.2009

    Hei! Laitanpa tänne pizzapohjaohjeen,jota itse käytän. Helppo mutta ei hauras. Pizzapohja (gluteeniton) 4 dl vettä 1...

  • Täydellinen gluteeniton pulla, maistuu "oikealle" pullalle

    Lisääjä Carsu ‐ 1.10.2012

    2½ dl kylmää maitoa 1 rkl Psylliumia (Kirjassa nimellä Fiberhusk) 25g hiivaa ½ dl sokeria ½ tl hjorthornssalt...

  • Gluteenittomat Pasteijat

    Lisääjä Suviih  ‐ 10.3.2009

    Olen tehnyt pasteijoita kahdella eri taikinavaihtoehdolla (soveltuvat muuten myös joulutorttujen...

  • Mamman marjapiiras 9

    Lisääjä Viveka ‐ 30.7.2009

    Mainio ohje mustikkapiirakalle. Vaihdoin jauhot Sunnuntain tummiin glutenittomiin jauhoihin. Ohjeessa ei sanottu, mutta...

  • Gluteenittomat mokkapalat 4

    Lisääjä Jezu  ‐ 21.12.2008

    Leivon varsin harvoin, mutta pitihän sitä mokkapaloja yrittää. Tässä oma johdantoni tutusta reseptistä tarkkojen...

  • Suklaakakku

    Lisääjä Mamma ‐ 16.12.2013

    Tämä kakku on helppo tehdä ja mikä parasta se on taivaallisen hyvää ja kostea sisältä. Olen tehnyt muutaman kerran...

  • Kinkkupiirakka 5

    Lisääjä Viveka ‐ 30.7.2009

    Löysin tuolta erinomaisen kinkkupiirakan ohjeen, josta tein gluteenittoman version. Jujuna on tuo pohjaan laitettava...

  • Gluteenittomat ja maidottomat lihapullat

    Lisääjä Jezu  ‐ 18.1.2009

    Kun oli unohtunut ostaa maitoa, pullista tulikin maidoton versio, mutta eipä se juuri makuun vaikuttanut. Reseptin...

  • Gluteeniton juustokakku -resepti 2

    Lisääjä Jezu  ‐ 1.1.2014

    Jostain syystä tuli mieleen kokeilla juustokakun leipomista gluteenittomana. Kun vihdoin löytyi pohjaksi resepti, jonka...

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Vinkkiin liittyvät kuvat

Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.

Lisätiedot

Anna arvio vinkille

Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä vinkki ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,034s