Keliaakikkona Kroatiassa

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Olimme viikon purjehtimassa Dubrovnikin alueella.

Onneksi olin varautunut omilla leivillä yms. sillä kohtaamistamme alueen kaupoista ei saanut mitään erityisiä gluteenittomia tuotteita. Erityisen saarilla on erityisen niukat valikoimat kaupoissa (minimarket), mutta isommista paikoista löytyy Konsum, joka vastaa kooltaan suomalaista Alepaa.

Gluteenittomuus on kuitenkin jollain tasolla tuttu asia sielläkin, sillä esimerkiksi sipsipusseissa luki "saattaa sisältää gluteenia" kroatiaksi.

Ravintoloissa oli aina samankaltainen menu riippumatta minne meni: grillattu pihvi, grillattu kokonainen kala, grillatut äyriäiset/mustekala, (äyriäis)risotto, kauden salaatti (tomaatti, kurkku, salaatti eli lisäkeruoka lähinnä), joissakin paikoissa simpukat, jälkiruuaksi leivonnaisia, jäätelöä, lettuja.

Annosten lisäkkeenä oli yleensä perunaa keitettynä tai ranskalaisina ja jonkinlaisia vihanneksia - ei epäilyttäviä kastikkeita tai "yllätyksiä".

Uskaltauduin siis syömään aika vapaasti kaikkea paitsi jälkiruokia eikä oireita tullutkaan koko viikon aikana.

Dubrovnikin vanhassa kaupungissa menut olivat hieman epäilyttävämpiä (monimutkaisempia annoksia kastikkeineen) ja moni paikka oli keskittynyt tarjoamaan turisteille pizzaa ja pastaa.

Matkan aikana söimme kerran hotelliaamiaisen (Hotel Lero). Hyvä valikoima leivänpäällyksiä, jogurttia, mehua, kananmunia ja muutamia hedelmiä - näin varmaan myös muissa isommissa hotelleissa.

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!

Kommentoi

Vinkkejä samasta maasta

  • Gluteenitonta Kroatiassa

    Kroatia ‐ Lisääjä LG1982  ‐ 28.9.2013

    Kesällä 2013 tuli viimein käytyä muotikohteeksi nousseessa Kroatiassa. Kyseessä oli Apollomatkojen pakettimatka, jossa...

  • Dubrovnikissa kesällä 2009 1

    Kroatia ‐ Lisääjä Annukka ‐ 14.7.2009

    GLUTEENITTOMAT TUOTTEET: Gluteenitonta (riisi)pastaa ja riisikakkuja oli ainakin Lapadin/Babin Kukin alueen ostarilla...

  • Löytyy G-ruokia tosi hyvin

    Kroatia ‐ Lisääjä Kari ‐ 23.6.2015

    Asuin vaimon kanssa apartment-asunnoissa 2 eri paikkakunnalla. Sen verran tosi edullista ravintolaruokailu, että ei...

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Vinkkiin liittyvät kuvat

Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.

Lisätiedot

  • Maa
    Kroatia
  • Sijainti
    Dubrovnikin alue
  • Ajankohta
    kesä 2010
  • Lisääjä
    maissipallo
  • Lisätty
    27.7.2010 11:23

Anna arvio vinkille

Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä vinkki ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,012s