Gluteeniton sitruunatorttu

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Pohja:
100g huoneenlämpöistä voita/margariinia
3dl Semperin hienoa jauhoseosta (luont. glut.)
2rkl sokeria
2rkl kylmää vettä

Nypi rasva, jauhot ja sokeri. Lisää vesi ja laita taikina jääkaappiin noin 10 minuutiksi. Painele taikina vuokan reunoille ja pohjille, laita päälle foliota niin että reunatkin peittyvät. Pistä folion päälle esim. kuivia herneitä ja paista 200asteessa noin 10 min. Folion ja herneiden avulla estetään taikinan valuminen pois vuokan reunoilta paiston aikana. (Paiston jälkeen folio ja herneet pois...)

**Jos omistat sellaisen "oikean" torttuvuokan, jolla saa kumottuun kakkupohjaan syvennyksen täytettä varten, voit tehdä tortun pohjaksi myös 2 kananmunan kakkupohjan.**

Täyte:
1 sitruunan raastettu kuori(raasta vain kuoren keltaista osaa!)
2dl vettä
3rkl maissitärkkelystä
1dl sokeria
0,5dl sitruunamehua
2 munankeltuaista
50g voita/margariinia

Mittaa vesi, maissitärkkelys, sokeri ja sitruunankuori kattilaan ja kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Lisää joukkoon sitruunamehu ja keltuaiset. Anna kiisselin jäähtyä hieman ja joukkoon huoneenlämpöinen voi.

HUOM. Kiisselistä tulee kirpeän sitruunainen, halutessasi pehmeämmän makuisen lopputuloksen saa jättämällä raastetun kuoren pois, tai käyttämällä vain puolikkaan sitruunan kuoren

Marenki:
2 munanvalkuaista
6rkl sokeria

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.

Levitä hieman jäähtynyt kiisseli vuokaan pohjan päälle. Lisää kiisselin pinnalle tasainen kerros marenkia ja kypsennä torttua 200asteessa vielä noin 10 minuuttia tai kunnes marenki saa kauniin vaaleanruskean värin. Anna tortun jäähtyä ennen tarjoilua (parasta saa kun pitää hetken jääkaapissa, tällöin täytteenä oleva kiisseli on sopivan jähmeää)

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!

Kommentoi

Vinkkejä samasta aihepiiristä

  • Suomen gluteeniton olutvalikoima 22

    Lisääjä Jezu  ‐ 2.10.2008

    Lista päivitetty 5/2023: Tässä ei-niin-pieni lista gluteenittomista olusista, joihin olen Suomessa törmännyt. Lähes...

  • Gluteeniton omenapiirakka (pellillinen) 8

    Lisääjä tuittuli ‐ 1.10.2009

    Ainekset pellilliseen omenapiirakkaa 3 munaa 2 ½ dl sokeria 100 g margariinia 1 ½ dl maitoa tai vettä 4 ½ dl...

  • Helppo gluteeniton kauraleipä -resepti 1

    Lisääjä Jezu  ‐ 13.2.2014

    Minulla oli mennyt vanhaksi paketillinen Semperin puhdaskaurahiutaleita ja päätin tehdä niistä leipää - enää piti löytää...

  • Gluteeniton taatelikakku 3

    Lisääjä Tuulia ‐ 9.10.2012

    1 pkt. taatelia (n. 170 g) 3 dl vettä 200 g margariinia/voita 2 kananmunaa 3 dl sokeria 1 tl soodaa 1 tl...

  • Gluteenittomat piparkakut 8

    Lisääjä Susanna ‐ 29.11.2009

    Sain naapuriltani loistavan gluteenittomien piparien ohjeen jo vuosia sitten. Tässä ykkösluokan resepti jakoon...

  • Gluteeniton Makea piirakkapohja 3

    Lisääjä Suviih  ‐ 8.3.2009

    Hyvä pohja esimerkiksi omena- tai marjapiirakoille (mustikka, vadelma). Helppo valmistaa, aineet sekoitetaan ilman...

  • Helppo ja nopea pizzapohja 4

    Lisääjä Betti ‐ 1.8.2009

    Hei! Laitanpa tänne pizzapohjaohjeen,jota itse käytän. Helppo mutta ei hauras. Pizzapohja (gluteeniton) 4 dl vettä 1...

  • Täydellinen gluteeniton pulla, maistuu "oikealle" pullalle

    Lisääjä Carsu ‐ 1.10.2012

    2½ dl kylmää maitoa 1 rkl Psylliumia (Kirjassa nimellä Fiberhusk) 25g hiivaa ½ dl sokeria ½ tl hjorthornssalt...

  • Gluteenittomat Pasteijat

    Lisääjä Suviih  ‐ 10.3.2009

    Olen tehnyt pasteijoita kahdella eri taikinavaihtoehdolla (soveltuvat muuten myös joulutorttujen...

  • Mamman marjapiiras 9

    Lisääjä Viveka ‐ 30.7.2009

    Mainio ohje mustikkapiirakalle. Vaihdoin jauhot Sunnuntain tummiin glutenittomiin jauhoihin. Ohjeessa ei sanottu, mutta...

  • Gluteenittomat mokkapalat 4

    Lisääjä Jezu  ‐ 21.12.2008

    Leivon varsin harvoin, mutta pitihän sitä mokkapaloja yrittää. Tässä oma johdantoni tutusta reseptistä tarkkojen...

  • Suklaakakku

    Lisääjä Mamma ‐ 16.12.2013

    Tämä kakku on helppo tehdä ja mikä parasta se on taivaallisen hyvää ja kostea sisältä. Olen tehnyt muutaman kerran...

  • Kinkkupiirakka 5

    Lisääjä Viveka ‐ 30.7.2009

    Löysin tuolta erinomaisen kinkkupiirakan ohjeen, josta tein gluteenittoman version. Jujuna on tuo pohjaan laitettava...

  • Gluteenittomat ja maidottomat lihapullat

    Lisääjä Jezu  ‐ 18.1.2009

    Kun oli unohtunut ostaa maitoa, pullista tulikin maidoton versio, mutta eipä se juuri makuun vaikuttanut. Reseptin...

  • Gluteeniton juustokakku -resepti 2

    Lisääjä Jezu  ‐ 1.1.2014

    Jostain syystä tuli mieleen kokeilla juustokakun leipomista gluteenittomana. Kun vihdoin löytyi pohjaksi resepti, jonka...

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Vinkkiin liittyvät kuvat

Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.

Lisätiedot

  • Lisääjä
    Suviih 
  • Lisätty
    1.4.2009 17:51
  • Muokkasi
    1.4.2009 18:04

Anna arvio vinkille

Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä vinkki ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,022s