Jostain syystä tuli mieleen kokeilla juustokakun leipomista gluteenittomana. Kun vihdoin löytyi pohjaksi resepti, jonka tällainen tumpulakin osaa tehdä (ei esimerkiksi liivatteen kanssa puljaamista), pitihän sitä kokeilla. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.
Tässä oma sävellyksemme. Yritetty tehdä aavistuksen kevyempänä ja sitruunaisempana. Lopputuloksena syntyi erinomainen gluteeniton juustokakku, jossa sitruuna maistuu juuri sopivan kirpeästi. Pienenä kauneusvirheenä päällysteeseen tuli jäähtymisvaiheessa pieni halkeama. Lopussa vielä pieni kalori- ja hintalaskelma
Pohja
200 grammaa gluteenittomia digestive-keksejä (kakussa sekoitus Semper Marie ja Semper Kauradigestiivi -keksejä)
3 teelusikkaa sokeria (käytimme normisokerin sijaan YesDelin karppisokeria)
100 grammaa voita (Valio Eila Laktoositon voi)
Täyte
600 grammaa eli 3 purkkia Philadelphia Light 12% maustamatonta tuorejuustoa
2.5 desilitraa sokeria (karppisokeria)
2 teelusikkaa vaniljasokeria (kakussa käytettiin vanilliinisokeria, kun ei muuta kaapista löytynyt)
2 ruokalusikallista gluteenittomia jauhoja (Semper Grov Mix)
3 kananmunaa (luomumunia, maistuvat paremmalle)
3 teelusikallista eli noin 2/3 osaa sitruunankuoresta raastettuna (muista pestä ennen raastamista)
Puolikkaan sitruunan mehu (toinen puolikas käytetään päälliseen)
150 grammaa ranskankermaa (Valio Eila Laktoositon kevyt crème fraîche 12% kun 65% halvempi Ehrmann oli kaupasta loppu)
Päällinen
150 grammaa ranskankermaa
3 teelusikkaa sokeria
1 teelusikka vaniljasokeria
Puolikkaan sitruunan mehu
Valmistaminen
1. Jauha keksit astiassa suht hienoksi murskaksi. Isoimmat palat saavat olla muutaman millin halkaisijaltaan. Itse pilkoin keksit ensin käsin pienemmäksi ja sitten murskasin ne drinkkisetin mukana tulleella puunuijalla, jolla yleensä murskataan limet mojitoihin Varmasti joka kodista löytyy joku sopiva survin. Lisää myös sokeri.
2. Sulata voi esimerkiksi mikrossa ja kaada se keksimurskan sekaan. Sekoita tasaiseksi.
3. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (laita leivinpaperisuikale pohjalle ja toiset suikaleet astian reunoille). Käytimme 20cm vuokaa, mutta tälle ainemäärälle 22cm vuoka olisi parempi ratkaisu - nyt kakusta tuli yli 5cm paksu. Paista pohjaa 150 asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia. Valmista täyte pohjan paistuessa.
4. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella ja lisää sekaan sokerit sekä gluteeniton jauho.
5. Lisää kananmunat tuorejuustomassaan yksitellen ja sekoita hyvin jokaisen munan lisäämisen jälkeen.
6. Sekoita sitruunan raastettu kuori ja sitruunamehu juustoseoksen joukkoon.
7. Lisää lopuksi ranskankerma ja sekoita.
8. Kun pohja on lämmennyt, kaada täyte keksipohjan päälle. Laita kakku takaisin uunin keskitasolle ja paista 160 asteessa 1 tunti 30 minuuttia (isommalla vuoalla lyhempi aika riittänee)
9. Kakun paistoajan lähestyessä loppua tee päällinen sekoittamalla ranskankerman joukkoon sokerit sekä sitruunamehu huolellisesti.
10. Levitä seos varovasti juustokakun pinnalle tasaisesti ja jatka paistamista vielä 10 minuuttia.
11. Sammuta uuni ja anna kakun olla uunissa vielä 10 minuuttia.
12. Anna kakun jäähtyä ennen jääkaappiin laittamista, esimerkiksi parvekkeella muutama tunti.
13. Kun kakku on täysin jäähtynyt, nauti!
Hinta- ja kalorilaskelma
Jos olet huolestunut linjoistasi tai rahoistasi, ei kannata lukea tästä eteenpäin
Laskin nimittäin huvikseni mitä kakun tekeminen maksoi ja paljonko se pitää sisällään kaloreita. Kakun hinnaksi muodostui 21 euroa, tosin käyttämällä halvempaa ranskankermaa ja tavallista sokeria, hinta putoaa alle 15 euroon.
Kakku sisältää energiaa kepeät 3387 kcal, rasvaa 239,6 grammaa, hiilareita vain 218,08 grammaa (kiitos karppisokerin) sekä proteiinia 87,4 grammaa vaikka itse kakun paino on lähes 1.7 kiloa Kun luvut muutetaan per 100 grammaa, ei näytä enää laisinkaan niin pahalta: 205 kcal, rasvaa 14,5 grammaa, hiilareita 13,2 grammaa sekä proteiinia 5,3 grammaa - vain tuplasti energiaa normaaliin jugurttiin verrattuna
Hyvää ruokahalua! Muistakaa kertoa miten omat kakkukokeilunne onnistuivat!
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Jezu 7.1.2014 23:42
hemu, kiva kuulla, että onnistui Itsellä vielä pari palaa pakastimessa. Saa nähdä ovatko yhtä hyviä vielä jäätymisen jälkeen.
Jostain luinkin, että tuo uunissa käytetty juustokakku on Ameriikan juttuja. Olkoon tämä siis Ison Omenan juustokakku
hemu 7.1.2014 23:32
Juu, leivoin po. juustokakun loppiaiseksi, kun tuli vieraita. Leipominen oli melko aikaavievää, se liivatteen kanssa puljaaminen olisi kyllä ollut helpompaa... Lopputulos oli kyllä vaivan arvoinen. Vieraille näkyi hyvin maistuvan, pari pientä lastakin lusikoi kakkua oikein antaumuksella. Eräs vieraista mainitsi nimen New York cheesecake ja totta: googlettmalla löytynyt resepti oli lähes identtinen! Löytyi siis kakulle hieno nimikin. Amerikkalainen perinneherkku siis on kysymyksessä.
Noudatin Jezun ohjetta melko tarkkaan. Käytin vuokaa, jonka läpimitta on noin 22,5 cm. Kakusta tuli ihan sopivan tuhti.
Tänään iltapäiväkahvin kanssa nautin viimeisen kakkupalan, oli se niin superhyvää... tätä taidan leipoa toistekin!
Sinun tulee olla kirjautuneena, jotta voit kommentoida. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Suomen gluteeniton olutvalikoima 22
Lisääjä Jezu ‐ 2.10.2008
Lista päivitetty 5/2023: Tässä ei-niin-pieni lista gluteenittomista olusista, joihin olen Suomessa törmännyt. Lähes...Gluteeniton omenapiirakka (pellillinen) 8
Lisääjä tuittuli ‐ 1.10.2009
Ainekset pellilliseen omenapiirakkaa 3 munaa 2 ½ dl sokeria 100 g margariinia 1 ½ dl maitoa tai vettä 4 ½ dl...Helppo gluteeniton kauraleipä -resepti 1
Lisääjä Jezu ‐ 13.2.2014
Minulla oli mennyt vanhaksi paketillinen Semperin puhdaskaurahiutaleita ja päätin tehdä niistä leipää - enää piti löytää...
Lisääjä Tuulia ‐ 9.10.2012
1 pkt. taatelia (n. 170 g) 3 dl vettä 200 g margariinia/voita 2 kananmunaa 3 dl sokeria 1 tl soodaa 1 tl...
Lisääjä Susanna ‐ 29.11.2009
Sain naapuriltani loistavan gluteenittomien piparien ohjeen jo vuosia sitten. Tässä ykkösluokan resepti jakoon...
Gluteeniton Makea piirakkapohja 3
Lisääjä Suviih ‐ 8.3.2009
Hyvä pohja esimerkiksi omena- tai marjapiirakoille (mustikka, vadelma). Helppo valmistaa, aineet sekoitetaan ilman...
Lisääjä Betti ‐ 1.8.2009
Hei! Laitanpa tänne pizzapohjaohjeen,jota itse käytän. Helppo mutta ei hauras. Pizzapohja (gluteeniton) 4 dl vettä 1...
Täydellinen gluteeniton pulla, maistuu "oikealle" pullalle
Lisääjä Carsu ‐ 1.10.2012
2½ dl kylmää maitoa 1 rkl Psylliumia (Kirjassa nimellä Fiberhusk) 25g hiivaa ½ dl sokeria ½ tl hjorthornssalt...
Lisääjä Suviih ‐ 10.3.2009
Olen tehnyt pasteijoita kahdella eri taikinavaihtoehdolla (soveltuvat muuten myös joulutorttujen...
Lisääjä Viveka ‐ 30.7.2009
Mainio ohje mustikkapiirakalle. Vaihdoin jauhot Sunnuntain tummiin glutenittomiin jauhoihin. Ohjeessa ei sanottu, mutta...
Lisääjä Jezu ‐ 21.12.2008
Leivon varsin harvoin, mutta pitihän sitä mokkapaloja yrittää. Tässä oma johdantoni tutusta reseptistä tarkkojen...
Lisääjä Mamma ‐ 16.12.2013
Tämä kakku on helppo tehdä ja mikä parasta se on taivaallisen hyvää ja kostea sisältä. Olen tehnyt muutaman kerran...
Lisääjä Viveka ‐ 30.7.2009
Löysin tuolta erinomaisen kinkkupiirakan ohjeen, josta tein gluteenittoman version. Jujuna on tuo pohjaan laitettava...
Gluteenittomat ja maidottomat lihapullat
Lisääjä Jezu ‐ 18.1.2009
Kun oli unohtunut ostaa maitoa, pullista tulikin maidoton versio, mutta eipä se juuri makuun vaikuttanut. Reseptin...Hiivattomat ja gluteenittomat sämpylät
Lisääjä TiinaMaarika ‐ 31.10.2016
Nyt löytyi ihana resepti, josta valmistuu pilvenpehmeitä sämpylöitä. Ystävättäreni antoi reseptin minulle. Reseptiä...Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.
Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.