Gluteeniton Budapest

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
Gluteeniton Budapest

Budapest vai Bilbao? Pääsiäisenä Lufthansan lentoja oli edullisemmin tarjolla Unkariin, joten sinne siis. Päädyimme perille Munchenin kautta vaihdolla. Lufthansan lennoilla tarjoiltiin pizzaa ja erikoisia riisivanukkaita, joten keliaakikko sai tyytyä viinikärryn antimiin - nämä kaikki siis kuuluvat hintaan.

Vaihdot hoituivat sujuvasti ja olimme aivan ajallaan perillä. Laukut napattuamme oli aika hankkia taksi ja se sujui varsin kätevästi. Fötaxi on lentokentän ainoa virallinen taksifirma (muita kyytien tarjoajia ei kannata kuunnella). Tuloaulan lattiasta löytyy nauha joka ohjaa taksien luo. Ennen autoon menoa kerrotaan Fötaxin kopissa päivystävälle henkilölle minne on menossa. Hän tulostaa kuitin, jossa näkyy matkan hinta ja osoite. Tämä kuitti annetaan sitten kuskille ja matka maksaa enintään kuitissa olevan hinnan. Käytännössä puolen tunnin matka kentältä keskustaan maksaa noin 20 euroa. Antavat myös alekupongin, jolla pääsee takaisin kentälle 15 eurolla. Vertailun vuoksi kyyti Kalliosta Helsinki-Vantaalle maksoi 36 euroa/suunta. Kun illan hämärtyessä päädyimme hotelliimme InterContinental Budapestiin, oli huoneemme jokinäkyvä henkeäsalpaava - suosittelen ehdottomasti varaamaan huoneen jokinäkymällä!

Hotellin tarjonta

Ensimmäisenä iltana ei jaksanut lähteä kaupungille syömään, joten tutustuimme hotellin Corso-ravintolaan. Olimme etukäteen varmistaneet hotellilta, että heillä on gluteenittomia vaihtoehtoja tarjolla ja tämä piti paikkansa. Söimme Corsossa useita kertoja ja joka kerta homma toimi, kunhan vain tajusivat minun tarvitsevan gluten-freetä. Sainpa eräällä kerralla jopa gluteenitonta leipää gulassikeittoni lisukkeeksi. Kaikki tilaamani annokset muokattiin keittiössä gluteenittomiksi, eikä vatsanväänteitä ilmennyt. Palvelu oli kaikinpuolin ensiluokkaista. Söimme myös baarin puolella, jossa gluteenittomuus oli hieman vaikeampi saada menemään perille. Sitten kun asia meni perille, tekivät keittiössä ceaser-salaattiin jopa erilliset krutongit gluteenittomasta leivästä.

Julkinen liikenne toimii

Kaupunkiin tutustuminen alkoi sitten heti seuraavana aamuna ja nähtäväähän piisaa. Buda castle, Citadella (kannattaa kiivetä, huikeat näkymät), Gellert spa, parlamentti, Margitsziget, City Park, House of Terror jne. Vaikka hankimme 7 päivän julkisenliikenteen passin (4600 HUF) erinomaisesti toimivaan metro/bussi/ratikkaverkkostoon, kuluivat kengänpohjat kummasti viikon aikana (huomaa, että 7 päivän passeja saa vain lipunmyyntipisteistä, ei automaateista). Nähtävyyksien lisäksi tutustuimme myös keliaakikolle oleellisiin kohteisiin eli gluteenitonta tarjoaviin ravintoloihin sekä kauppoihin. Niistä lista alla:

Etna II (Baross tér 10) http://www.etna.hu/glutenmentes_etelek

Jos matkalla on mahdollisuus maistaa gluteenitonta pizzaa, sitä maistetaan varmasti. Etna II:ssa kävimme luontevasti kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla tilasin salamipizzan ja toisella hawaijin eli kinkku-ananaksen. Gluteenittomista pitsoista perittiin 200 HUF lisä, mutta silti gluteenittomat pitsat maksoivat alle 7 euroa. Menussa oli tieto gluteenittomista pitsapohjista (flour allergy) ja tarjoilijat ymmärsivät mistä on kyse. Hauskana yksityiskohtana samaan ravintolaan osui suomalaisseurue, joka mitä ilmeisemmin tilasi myös gluteenitonta. Ruokia sai molemmilla kerroilla odottaa pitkän tovin, mutta herkulliset pitsat olivat odottamisen arvoisia.

Pata Negra (Kálvin tér 8. ja Frankel Leó út 55.) http://www.patanegra.hu/index.php?lang=en

Pata Negra osui silmään lähtöpäivää edeltävänä iltana googlaillessa. Täytyy myöntää, että kannatti tehdä etukäteisselvitystä. Pata Negra on kahden ravintolan ketju, jonka molemmat toimipisteet testasimme yhteensä 3 kertaa. He tarjoilevat kohtuuhintaisia tapaksia ja sangriaa sekä erinomaista cavaa. Tarjoilijoiden mukaan listan annoksista 80-90% on gluteenittomia (kotisivulta löytyy lista mitkä ovat gluteenittomia) ja ystävälliset tarjoilijat osasivat asiansa molemmissa paikoissa. Kokeiltuihin gluteenittomiin herkkuihin kuului oliiveja, manchego-juustoa (3 eri kypsyysastetta), katkarapu-chorizo-pannu, serranoa, possu-manchego-sipuli-paistosta, paahdettu kuivattu paprika, härkää parilalla ja kanaa valkosipulin kera muutamia mainitakseni. Kannattaa ehdottomasti vierailla, jos gulassikeitto alkaa tulla korvista ulos

Due Fratelli (Erod utca 9) http://www.duefratelli.hu/

Tämä italialainen ravintola tarjosi gluteenitonta pastaa ja se oli kerrottu myös menussa. Ruokia tilatessa päädyin pasta carbonaraan, mutta tarjoilija kertoi, että heillä olisi myös gluteenitonta lasagnea. Pysyin kuitenkin carbonarassa ja annos oli erinomainen. Lounasaikaan paikka oli tupatentäynnä.

Free From Finom (Arena Plaza, Kerepesi út 9) http://www.arenaplaza.hu/store_profile-6498.htm

Myös tämä kohde selvisi viimeisen illan googlailuissa. Ketju on kuulemma avaamassa toimipisteitä kiihtyvällä tahdilla Budapestiin ja itse tutustuimme Arena Plaza -ostoskekuksesta löytyvään kaupan ja kahvilan yhdistelmään. Valikoimassa oli runsaasti Schärin tuotteita ja olipa pakastealtaassa Moilasen sämpylöitäkin! Myös Almondyn-kakkuja olisi ollut tarjolla. Ostin kuitenkin gluteenitonta irtojäätelöä (makujen yhteydessä oli gluteeniton-merkit) ja pullon gluteenitonta olutta. Pientä kielimuurin poikasta oli, mutta vadelmajäätelö maistui erinomaiselta.

TESCO (Arena Plaza, Kerepesi út 9) http://www.arenaplaza.hu/store_profile-6499.htm

Päädyimme hakemaan tuliaisemme tästä megamarketista. Se oli hyvä tekosyy tutustua myös gluteenittomaan valikoimaan. Gluteenittomat tuotteet oli koottu yhteen lyhyeen hyllynpätkään, joka oli merkitty punaisilla risteillä. Samaa ristilogoa käytettiin myös muiden erityistuotteiden hyllyissä, joten kannattaa olla tarkkana. Mukaan tarttui riisisuklaata, keksejä ja maustettuja naksuja. Osassa tuotteita hinnat olivat Suomea edullisemmat.

Kannattaa käydä!

Budapest on mainio matkakohde myös keliaakikolle. Viittaus itä-euroopan Pariisiin ei mielestäni ole huono, tosin palvelu on ystävällisempää.

Matkamme aikana forintin (HUF) kurssi oli 278 eli 1000 paikallista rahaa vastasi reilua 3.5 euroa. Vaikka eurosta puhutaan paljon pahaa, on se vaan pirun kätevä suurimmassa osassa eurooppaa. Tippauskulttuuria emme oppineet viikon reissun aikana - kertokaa, jos tiedätte miten homma toimii Unkarissa.

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Kommentit (3)

  • Kulkuripoika 17.2.2019 16:02

    Hyvä ruoka löytyy Budapestissa osoitteessa Hajós utca 27 Drop ravintolasta. Sijaitsee lähellä valtionoopperaa. Voi aterioida turvallisesti koska kyseessä on gluteeniton ravintola eikä koko ravintolassa ole gluteenia. Suosittelen!

  • Jezu  24.5.2012 23:08

    Nyt on kaikki reissun kuvat lisätty

  • helsbe 1.5.2012 19:37

    Kiitos hyvästä matkakertomuksesta! Käyn varmasti testaamassa useamman näistä ravintoloista

Kommentoi

Vinkkejä samasta maasta

  • Gluteenitonta Budapestissa

    Unkari ‐ Lisääjä jkaras ‐ 13.2.2011

    Budapestissa gluteenittoman ruuan saaminen oli kielikäännöksen kanssa helppoa. Suurimmassa osassa ravintoloita...

  • Gluteenitonta tietoa Unkarista

    Unkari ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 30.9.2010

    Unkarin keliakiajärjestö on kerännyt listaa gluteenitonta tarjoavista ravintoloista ja kaupoista. Kannattaa tutustua...

  • Muutama vinkki Budapestiin

    Unkari ‐ Lisääjä inneva ‐ 17.3.2015

    Olimme viikon reissulla Budapestissä ja yllättävän hyvin löytyi gluteenittomia tuotteita ja useissa...

  • Gluteenitonta Budapestissä, Unkarissa

    Unkari ‐ Lisääjä LG1982  ‐ 3.8.2014

    Tällä kertaa tuli testattua Budapestin tarjontaa pitkän viikonloppuloman muodossa. Lennot olivat Finnairin reittilennot...

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Vinkkiin liittyvät kuvat

Lisätiedot

  • Maa
    Unkari
  • Sijainti
    Budapest
  • Ajankohta
    4/2012
  • Lisääjä
    Jezu 
  • Lisätty
    29.4.2012 23:31
  • Muokkasi
    24.5.2012 23:05

Anna arvio vinkille

Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä vinkki ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,016s