Amarillo tarjoaa nykyään burgerinsa myös gluteenittomina.
Kertokaa omat kokemuksenne, onko Amarillon burgerit maistuneet.
Annikille kiitos vinkistä
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Suviih 28.2.2013 11:20
Itsekin tuli testattua, taisi olla Premium burger jonka söin. Ihan hyvää oli ja vaikka nyt se sämpylä ei olekaan paikan oma, niin mukava, että tämmöistäkin on gluteenittomana tarjolla. Burgerin täytteet jätti tosin toivomisen varaan (bbq kastike ei ollut minun makuun), mutta ensi kerralla testailen sitten toisilla kastikkeilla olevan hampurilaisen
Rupert 26.2.2013 20:50
Tulipa tänään testattua Amarillon gluteeniton XXXL burgeri. Ennen tilausta tiedustelin sämpylän valmistusaineita ja kokki tuli esittelemään jäistä Rollfoodsin perussämpylää. Luulin, että kyseessä on vitsi tai ainakin vaan lasten burgerin sämpylä, mutta niin ne vaan saman pienen sämpylän kiikuttivat myöhemmin pöytään 339 g pihvin ympärillä. Ei siinä mitään, onhan tuo Rollfoodsin sämpylä melkein paras sämpylä, mitä Suomessa on saatavilla (jollei vahingossa onnistu Moilasen sämpylää juuri oikealla tavalla pehmeäksi lämmittämään...), mutta silti oli vähän pettymys, ettei Amarillolla ollutkaan mitään omaa erityisen hienoa ja isoa sämpylää, jota jonkun aikaisemman ylistävän kirjoituksen perusteella oletin, vaan sama "pulla" kuin työpaikan ruokalassakin on hampurilaisessa. Hyvää oli joka tapauksessa.
Suviih 14.2.2013 04:41
Pitääpä käydä testaamassa Katsoin tuota uutta ruokalistaa ja on muutenkin tullut enemmän gluteenittomia vaihtoehtoja tarjolle kuin mitä aiemmin oli, ei voi olla kun tyytyväinen.
Sinun tulee olla kirjautuneena, jotta voit kommentoida. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Kotipizza 11
Suomi ‐ Lisääjä Jezu ‐ 26.9.2008
Jos ei jollain ollut vielä tiedossa, Kotipizzasta saa kaikki normaalit pitsat gluteenittomana versiona. Nipistävät tosin...
Suomi, Helsinki, Mannerheimintie 13 b ‐ Lisääjä HuvilanKahvila ‐ 15.1.2012
Huvilan Kahvila on lopettanut toimintansa 12.9.2015 Täysin luontaisesti gluteeniton kahvila, jossa tuotteet...
Vähägluteeninen leipä Subway-ravintoloihin
Kautta maan ‐ Lisääjä Jezu ‐ 11.1.2019
Subway tiedottaa Facebookissa-seuraavasti: Olemme kuunnelleet lukuisia palautteitanne ja tuoneet valikoimiimme...
Suomi ‐ Lisääjä helsbe ‐ 21.8.2011
Heseltä tullu täydellinen keliaakikon "hampurilainen"! Itse en koskaan välitä syödä niitä sämpylöitä, joten tämä on...
Vantaa, Espoo, Raisio ‐ Lisääjä Jezu ‐ 21.2.2009
Vaikkei IKEAn puoli-ilmaisia lihapullia voikaan enää syödä, on IKEAn ravintoloissa silti hyvin valinnanvaraa myös...
Lönnrotinkatu 22, Helsinki ‐ Lisääjä Jezu ‐ 4.6.2009
Varasimme puhelimitse pyödän Kotosta seurueellemme ja ilmoitimme etukäteen, että mukana on myös keliaakikko. Kuulemma...
Suomi ‐ Lisääjä Carsu ‐ 4.9.2014
Gluto Street Food on lopettanut toimintansa. Uusi ravintola avattu Kampin kauppakeskukseen, joka myy vain...Café Ekberg ja gluteenittomat leivät 2
Suomi ‐ Lisääjä Jezu ‐ 28.7.2012
Loman kunniaksi kävin Ekbergillä aamiaisella. Aamiaisbuffetista olinkin jo kirjoittanut aiemmin, mutta tällä kertaa...
Vuorikatu 14, Helsinki ‐ Lisääjä Jezu ‐ 15.2.2018
Aiemmin pop-up-kahvilana toiminut Happy Waffle Hki vohvelikahvila toimii nykyään osoitteessa Vuorikatu 14 ja on...
Suomi ‐ Lisääjä Idaho ‐ 18.10.2014
Ihania hampurilaisia joita saa myös gluteenittomina. Leivän resepti on kehitelty itse ja oli todella mukava maultaan ja...
Cafe Portaali & Porthanian Unicafe 2
Suomi ‐ Lisääjä Pulde ‐ 18.9.2009
Jee, sekä Portsun kahvilan että Cafe Portaalin (sijaitsee Porthanian ja oppimiskeskus Aleksandrian yhdyskäytävässä)...
Suomi ‐ Lisääjä Jezu ‐ 8.3.2009
Päätimme pitää lamantappopäivän viihdekeskus Flamingossa. Ensin vähän shoppailua, keilausta, leffaa ja sitten ruokaa....
Sofiankatu 4, Helsinki ‐ Lisääjä Carsu ‐ 16.1.2010
Kävimme tyttöjen kanssa juhlimassa yhden kaverin synttäreitä Nuevossa Sofiankadulla Helsingissä, ja oli ehdottomasti...
Dragon Sheng, Kiinalainen ravintola
Suomi ‐ Lisääjä Suviih ‐ 2.2.2009
Valtaosan annoksista saa gluteenittomana (ei nooledeita, friteerattuja tai hoisin-kastiketta sisältäviä). Tarjoilijalle...
Kaivokatu 10, Helsinki ‐ Lisääjä Jezu ‐ 10.4.2017
Splizzeria-ravintoloiden pizzapuolikkaat saa myös gluteenittomana. Ravintolassa kysyttiin onko keliakia vai haluaako...Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.
Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.