Moilas Gluten-Free Murotaikina, 470 g

Luontaisesti gluteeniton

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
Moilas Gluten-Free Murotaikina, 470 g

Murotaikinasta valmistat helposti erilaisia pikkuleipiä, ja se käy erinomaisesti myös makeiden piiraiden pohjaksi. Anna taikinan sulaa joko 3 tuntia huoneenlämmössä tai jääkaapissa 8-10 tuntia. Muista varata gluteenitonta jauhoa (esim. riisijauho) pöydälle taikinan käsittelyä ja kaulitsemista varten.
Paisto-aika pikkuleiville on noin 5-7 minuuttia 200 asteessa uunin keskitasolla pikkuleivän koosta ja paksuudesta riippuen. Paistoaika voi vaihdella eri uunien välillä, joten paista aina yksi koepikkuleipä ennen suuremman määrän paistamista. Muropohjaisten, halkaisijaltaan noin 25cm, piiraiden paistoaika on noin 30-35 minuuttia, paistoaika kuitenkin vaihtelee piirakan täytteistä ja paksuudesta riippuen.

Herrasväenleivät: Kaulitse taikina gluteenittomia jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi ja ota siitä pyöreällä muotilla pikkuleipiä. Paista pikkuleivät uunin keskitasolla 200 asteessa noin 5-6 minuuttia. Laita pikkuleivälle vadelmamarmeladia ja nosta toinen pikkuleipä kanneksi marmeladin päälle. Pyöräytä pikkuleivät sokerissa tai ripottele niiden pinnalle tomusokeria.
Kaneliässät: Ota taikinasta pieniä paloja ja pyöritä taikinapalat ohuiksi tangoiksi. Pyöräytä tangot kaneli-sokeriseoksessa ja muotoile pellille ässiksi. Paista ässiä uunin keskitasolla 200 asteessa noin 5-6 minuuttia.

Suklaahippukeksit: Sekoita taikinan joukkoon rouhittua suklaata. Ota taikinasta paloja ja pyöritä ne käsien välissä palloiksi leivinpaperoidulle pellille. Paina pallot sormin litteiksi. Paista keksejä 200 asteessa noin 6 minuuttia.

Makea piiras: Rasvaa halkaisijaltaan noin 25 cm oleva piirasvuoka voilla tai margariinilla. Painele taikina jauhoja apuna käyttäen vuoan pohjalle ja reunoille. Lisää haluamasi täytteet ja paista piirasta uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia (paistoaika voi hieman vaihdella täytteistä ja piiraan koosta riippuen). Anna piiraan jäähtyä ennen tarjoilua.

Sisältö
Maissitärkkelys, kasvirasva (palmu-, kookos), sokeri, riisijauho, KANANMUNA, perunatärkkelys, rypsiöljy, vesi, aromit, nostatusaineet (E450, E500), sakeuttamisaineet (E415, E464, E466), emulgointiaine (E471), suola, elintarvikeväri (E160a).

Ravintosisältö
Ravintosisältö (laskennallinen arvo) / 100g tuotetta: Energia 1750 / 420 Kcal, Rasva 19,9 josta tyydyttynyttä 5,7, Hiilihydraatit 56,4 josta sokereita 18,9, Ravintokuitu 0,9, Proteiini 3,0, Suola 0,4

Allergiainfo
Gluteeniton, Laktoositon, Maidoton, Soijaton, Pähkinätön, Säilöntäaineeton, Hiivaton

  • Valmistaja
    Moilas Gluten-Free
  • Kotisivu
    Avaa kotisivu
  • Anna arvio tuotteelle

    Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä tuote ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!

Kommentoi

Muita saman valmistajan tuotteita

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Tuotteeseen liittyvät kuvat

Tuotteeseen ei ole vielä liitetty kuvia.

Lisätiedot

  • Lisääjä
    MoilasGF
  • Lisätty
    29.9.2016 12:59
  • Muokattu
    29.9.2016 13:08

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,017s