tintsu

Tuore diagnoosi – 14.2.2015 22:37

hemu kirjoitti:
Tosiaan sämpylätaikinan tekeminen on aika erilaista.
Kun psylliumjauheen lisää veteen ja antaa sen turvota kymmenen minuuttia, on tuloksena aivan järkyttävän näköistä räkää. Ei millään uskoisi, että siitä vielä sämpylätaikina kehkeytyy. Mutta
sinne vain jauhot ym. ainekset vispaten joukkoon, niin alkaa se yllättäen muistuttaa taikinaa. Psylliumin vaikutuksesta taikinaan muodostuu eräänlainen sitko, ja se on helppo pyöritellä sämpylöiksi.

Tuore diagnoosi – 13.2.2015 22:37

Joo, aika paljon on mulla opeteltavaa, nyt vielä tuntuu siltä että valmisruoat ja kaikki mistä en ole satavarma saa jäädä toistaiseksi kaupan hyllylle.. enköhän mä vielä joskus osaa lukea tuoteselosteet niin, että oikeasti älyän mistä on milloinkin kyse. Enkä tosiaan maista terveyteni kustannuksella kylässä mitään tarjottavia, joiden sisällöstä ei ole varmuutta. Eikähän siitä loukkaannu kukaan sellainen ihminen, jonka mielipiteellä on väliä.

Oon vähän suklaa-addikti ja mulla on aina, siis aina kaapissa varalta Brunbergin tummaa laktoositonta suklaata. Se näyttäisi onneksi olevan gluteenitontakin, eli on tässä valopilkkuja

Kokeilinpa sitten eilen tehdä sämpylöitä.. se taikina oli kyllä varsinainen ylläri :o vaikka oon luullut osaavani leipoa, tää touhu onkin sitten ihan oma taiteenlajinsa. Ihan valtavaa onnistumisen iloa ei vielä päässyt syntymään

Ja sitten koottuihin kommentteihin, aattelin kirjoittaa alusta asti muistiin kanssaihmisten hyvää tarkoittavat kuolemattomat lausahdukset, kun kuulevat tästä mun keliakiasta.

minä: "nii, onhan tää eräänlainen elämänmuutos, just ku aattelee vaikka että esim. ruisleipää oon mättänyt tähän asti joka päivä"

työkamu: "mutta eihän se sitä tarkoita, ettet enää koskaan voi sitä syödä!"

minä: "siis.. öö..niiku miten niin ei tarkoita?"

työkamu: "no sit kun se suolisto on rauhottunu, ni kyllähän se sit kestää taas"

*tukehdun kahviini*

Tuore diagnoosi – 12.2.2015 10:57

Kiitos tsemppauksesta! On kyllä ihan totta, että ei lasi suinkaan ole puoliksi tyhjä vaan puoliksi täynnä Isoveljelläni on lapsuusiän diabetes, joten olen jo lapsuudenkodissani tottunut siihen, että jotkut meistä tarvitsevat erityisruokavalioita. Tietty perusterveellinen ruokailu on tullut samalla opittua jo siellä.

Mutta hyvin kuvailit yksinäisyyden tunnetta; mä olen ehtinyt kertoa toistaiseksi vasta lähipiirille, joka kyllä suhtautuu hienosti ja on heti hengessä mukana ottamassa asioista selvää <3. Töissä kerroin tietty esimiehelle, kun on ollut tätä lääkärissä ramppaamista. Silloin sain vähän esimakua siitä, millaisia tietämättömiä kommentteja saattaa tulla vastaan. Hän oli selvästi helpottunut siitä, että mulla on "vain" keliakia - en siis joudu olemaan pidempään poissa töistä Eli hemmo totesi mulle iloisena, että "noni, nyt sä sit vaan karppaat loppuelämäsi!" Siis what?! Karppaan? Veti siinä kohti vähän sanattomaksi.. XD.

No, ajan kanssa aion toki tuoda vähän faktoja esille, ja kerron asiasta muillekin työkavereille. Se vaan, että mitään suurta numeroa en halua tästä tehdä, ettei muut ala ottaa ongelmaa (niinkuin ilmeisesti helposti käy?)

Tuore diagnoosi – 11.2.2015 20:31

Kiitos! Kävin kurkkimassa Eilamarin nettisivuja, hyvältä vaikutti - täytynee laittaa viestiä kun tästä tokeennun. Kiva saada vinkkejä, tuotevalikoima kun näyttää olevan kuitenkin melko laaja ja kirjava. Ei tarvitsisi ihan kaikkea kokeilla kantapään kautta, varsinkin kun gluteenittomien tuotteiden hinnat huitelee ihan omissa lukemissaan (.. niin, nolona täytyy myöntää, että kiinnitän asiaan huomiota vasta nyt kun osuu omalle kohdalle..)

Tuore diagnoosi – 11.2.2015 11:02

Hei! Mukavaa, että tällainen yhteisö on olemassa, täällä ilmoittautuu uusi hämmentynyt keliaakikko. Tulin juuri gastroskopiasta, jossa todettiin selkeä keliakia, kuvat kuulemma kuin oppikirjasta.

Hiukan olen ehtinyt ajatukseen sopeutua, koska työterveyden verikokeissa keliakia-arvot olivat koholla ja tähystykseen oli kuukausi väliä. En tiedä, olenko tietämättäni sairastanut tätä jo kauan, vatsani on ollut oikullinen todella pitkään. Koepalojen tulokset luvattiin viikon, kahden päästä.

En pelkää, etteikö tämän asian kanssa voisi elää ihan mainiostikin, huomattavasti huonomminkin voisi olla, mutta silti on kummallisen tyhjä olo. Kaikki totuttu menee uusiksi ja melkein itkettää, kun ajattelen ruisleipää.. ettei koskaan enää..

Miten pitkään teillä on mennyt, että olette oikeasti tottuneet uudenlaiseen ruokavalioon? Mitkä asiat ovat olleet pahimpia kompastuskiviä? Mistä yllättävistä ruoista gluteenia voi löytyä ja mitä pakkausmerkintöjä nyt pitää erityisesti tarkistella? Luulin tähän jo valmistautuneeni, mutta nyt kun diagnoosi on totta, olen tosiaan aivan "tuuliajolla"-fiiliksellä. Täytyy ajan kanssa alkaa lueskella näitä aiempia keskusteluja täältä.. varmaan näihinkin löytyy vastauksia

Mukavaa kevättalvista päivää kaikille!