suttuli

Lapsikeliaakikkoja? – 15.1.2011 16:59

Mie olen jo 19v, eli en enää lapsikeliaakikko, mut kuitenkin kun keliakia viisivuotiaana todettu niin ajatteliet voisin ehk vähän kertoilla omia kokemuksiani tästä sairaudesta lapsuudestani, lapsen vinkkelistä.

Mulla sairaus todettiin kun eräänä päivänä olin tolkuttoman kipeän vatsan kanssa sohvalla kalpeana ja itkin vain, äiti luuli et kysees ois umpisuoli ja mentiin lääkäriin.
Lääkärissä sitten laittoivatkin tähystykseen.
Muistan vieläkin sen tilanteen vaik olin vasta viisi... Mulle annettu rauhoittava sai mut näkemään kaiken kahtena, ja kun lääkäri, hoitajat ja äiti oli pukeneet jonkin mustan suojaasun itselleen niin olihan se pelottava kokemus, kun lapsen silmissä näytti siltä että koko huone olisi ollut täysi mustapukusia ihmisiä ja näki oman äidinkin kahtena :P Jälkikäteen naurattaa mutta no

Mie opin aika nuoresta pitäen ite kyselemään voinka syödä jos jotakin tarjottiin.
Tosin muistan myös alle 10v tilanteita joissa kaverilla oli jotain hyviä karkkeja enkä jaksanut selivittää sopivatko ne mulla... siinä sitten söin niitä, kotiin mennessä oksentelin kadulle ja vanhemmille tuli väitettyä aika kiven kovaa että pelkkä vatsatauti... ei sitä uskaltanut myöntää puolitahallaan syöneensä sopimattomia herkkuja x)
Toisaalta näistä hetkistä itsekin oppi, ei niitä usein tullu mut sen verran tapahtu että kyl ala-asteen loppupuolellea olin jo todella tarkka näistä asioista.

Yläasteen kotitalousopetusta en kokenut hankalaksi lainkaan, ainoastaan jännitti muut pienryhmäläiseni (kotitalutta opetettiin meillä neljänhengen pöytäryhmissä, toki samaan aikaan koko luokalle).
Sitkeesti kuitenkin jatkoin köksää vapaaehtoisena aineenani ysille asti, ja aina sujui käytännössä ongelmitta. Josksu piti tehdä pieniä järjestelyjä, joskus maistu pahalle kun vikalla luokalla ryhmässäni tehtiin ruoka gluteenittomaksi, maidottomaksi ja jotain muutakin vielä
Vaan kyl oli itsellä melko voittajafiilis kun ysillä muut ryhmässä myönsi et gluteenittomat tuotteet on loppujen lopuksi hyviä, joskus jopa parempia kun normaalit.

Ja eipä keliakia ole elämsässäni mikään painolasti ollut - seiskaluokan jälkeisenä kesänä menin serkun kanssa Englatiin kielikurssille ja upeasti pärjättiin vaikka olen todella kehno ko. kielessä. Tosin isäntäperheen äidillä oli mös keliakia, se helpotti ehkä.
Vaik oli tälläkin reissulla omat vaikeutensa, esim kahden päivän Lontoon reissulla yövyimme nuorisohotlassa jos ei tarjottu aamiasta - söin sit burgerkingissä ranskalaisia. Ja kun oli tialnttu hieno illallinen kaikille ja mulle piti olla göuteenitonta niin tuotiin makaroonilla höystetty salaatti ja sanottiin et nypi makaroonit pois...Muitaakseni jäi mokoma sit kokonaan syömättä :P

Mut itse olen aika en-niin-tarkka keliaakikko. Vaikka suolistoni reagoi heti jos gluteenistä tuotetta syö (kaikki tulee paris tunnis ylös) niin silti syön huoletta pikaruokalaoissa ranskalaisia, en välitä jos en joka paikassa saa omaani (tai vaikka jos leireillä on jäänyt ekalta illalata mulle ruoka hommaamatta)... Tää sairaus on opettanu joustamaan, ja myös ymmärtämään muita. En mie pahastu jos en aina saa just samaa kun muutkin - pikemminkin hihkun riemusta jos oon edes jotain saanut

Mun eskari/kouluaikoinani ei useinkaan tarjolal ollut täysin samaa korviketta keliakikolle kun muiden ruoka. Tosin 10 v sitten ei tuotteita nykyisen monipuolisesti ollutkaan... Mut kuitenkin. Siinä oppi että oma terveys on kuitenkin tärkein eikä se saako aina samaa vastaavaa ruokaa. Ei mielipahoilta lapsena välttynyt tietenkään, mut no... Oppi ymmärtämään et joskus on joustetava. Ja kyl asiat jälkikäteen vanhemmat jotenkin "korvas" tai hoiti jos olin selvästi epärelusti jäänyt jostain paitsi.

Oho tuli pitkä sepustus... toivonmukaa kukaan ei pahastunu. :/
Mun viestin pointti on oikeestaan se et älkää pitäkö maailman kaatavana virheenä jos lapsenne joskus syö vääriä asioita vahginossa (tai esim. teinimyllerryksessä tahallaan), lapsi saa yleensä itse kokea siitä kuitenkin seuraukset ja oppii. Toki puuttua pitää, mut ei kannata ehkä liian suurta haloota nostaa, minusta
Ja antakaa lastenne kantaa itse vastuunsa ruokavaliostaan kun he siihen tarpeeksi vanhoja ovat - jo ala-asteikäinen voi opetella tuoteselosteiden tarkkaan lukemisen vaikkapa makeisia ostaessaan. Ja varmistamaan ruuan gluteenittomuuden. Vaikka ensisijassa vastuu onkin aikuisella.

noh toivonmukaa ihmiset kestää näin pitkän sepityksen, elämä xD anteeksi, ei ollu tarkoitus liian pitkää kirjoittaa...

Fazerin ja Maraboun suklaat – 7.12.2010 23:44

Mie syön ihan surutta kyl kaikkee näitä. Kunhan ei oo mitään keksipohjasia tms. vastaavia.

Eipä tuossa hirveesti taida gluteenin riskiä olla, nimim. syön valitettavasti (lievä riippuvuus kai) PÄIVITTÄIN levyllisen Fazerin pähkinäsuklaata ja lisäksi pätkiksiäki aika usei...

Eipä oo mitää oireit ollu vaik näin asia on ollu pitkään.

Ja ihan oon lapsesta asit (viisi vuotiaana keliakia todettu) syöny "saattaa sisältää" tuotteita ihan surutta, kun riski kuitenkin on varsin pieni.

Ja kuitenkin itse olen jo niin herkkä gluteenille ollu vuosia, et nykyään jos erehtyy yhtään syömäään normaalisti gluteenipitosta (viimeks söin viis vuot sitten Lapissa gluteenittomaksi väitetyn leivoksen, vaik ulkonäkö näytti ihan muulta ja erehyin luottamaan), niin se tulee melkolailla heti yläkautta ylös. Itellä suoli ei vaan kestä.

Ja ku noista suklaista ei oireita ole ollut niin aika luottavainen olen.

Keliakia suvussa – 8.9.2010 12:10

Meil keliakia kulkee aika selvästi ainakin äidinpuolella sukua. Mie olin suvun eka jolla se todettiin, ja myöhemmin aikonaan kun mummuni täytti muistaakseni 75v, hällä todettiin keliakia myös, lievän sydänkohtauksen yhteydessä.
Siinähän sitte mummulle selvisi miksi hällä lapsena oli usein selittämättömiä vatsavaivoja... ja kuulemma arvelee tossa olevan syyn siihenkin miksi lapsesta pitäen on aina suosinut perunaa ja tykännyt siitä erityisen paljon

Epäileepä hän omalla äidilläänkin olleen keliakian, vaan sitähän ei enää saa tietää, mummuni äiti kun kuoli syöpään(näin muistelisin) jo melko nuorena. Mutta jotkut oireet olivat kuulemma sen suuntaisia.

Jännästi se siis on todennäkösesti vaan hypännyt yhden sukupolven eli äitini ylitte... Isosiskoltani kanssa joskus tää testattiin muttei mitään ollut, isoveljelläkään ei keliaakiaa ole. Serkkuni (äidinpuolen sukua hänkin) on vähän tuntunut epäilevän keliakiaa, ei taida kuitenkaan vielä ollut kunnon tutkimuksiin mennyt :P

Oireet kun on vahingossa syönyt gluteenia? – 8.9.2010 09:36

Itselläni kyllä huomaa erittäin selvästi jos jotain väärää syö. Ei onneksi mihinkään pikkumuruseen reagointia sentään tule, ei ole niin tarkkaa.

Kuitenkin 14 keliakiavuoteni aikana suolisto on niin tottunut olemaan ilman gluteenia, et heti jos vähänki enemmän (esim leivonnaisen verran) erehtyy syömään, niin eka tulee joksikin aikaa huono olo ja parin tunnin aikana kaikki tulee ylös ja loppuilta kuluu oksennellessa ja toipuessa...

onneksi näin käyny vaan pari kertaa elämässäni. Ja onneksi mihinkään leivänmuruihin satunnaisesti voirasiassa en regoi.... (en kauheemmin käytä leipien päällä voita ku harvoin joten en vanhemmil asues jaksanu hommaa omaa ku ois härskiintyny, ny omillani oma kuitenkin on :P)

Miten keliakiasi todettiin? – 7.9.2010 23:38

Todettiin ihan ohutsuoelen koepalalla. Mikäli olen käsittänyt oikein, olin silloin vasta viisivuotias ja nyt on ikää jo 19v mittarissa
Jääny kyllä silti koepalanottotilanne hyvin mieleen, muistan sen kauhun, olin vaan pieni lapsi ja rauhottava lääke sai näekmään kaikki kahtena, jopa äidin... mikäs sen pelottavampaa pienellä lapselle.

Mutta joo, oireina oli kalpeus (anemia), kasvun hidastuminen ja vatsaongelmat.

Erään' iltana sitten oli vatsa niin kipeä etten kyenny tekee mitää - mentiin lääkäriin ja äiti oletti että kysees ois ollu umpisuolentulehdus.... vaan eipä siten ollutkaan :P

Myöhemmin, kun olin 11v, saatiin sukurasitekin tietoon - äidinäidillä todettiin kelikia sydänkohtauksen yhteydessä... Varmaan siinä syy hänen osteoporoosiin ja lapsena ollesiin selittämättämiin vastavaivoihin. Hän myös epäilee jopa omalla äidillään olleen keliakia, vaikka sitähän ei voi koskaan tietää...

Vaikka on tässä elämänmyötä joutunut sopeutumaan moneen muuhunkin Elämä on... synnyin huulihalkiolapsena, ja vaivoja löytyy myös kuulonalenemaa, likinäköä ja kaskivaikeeta masennusta näin 3v sitten ensi kerra saaneena... Elämä on vähän tällästä.