ozgirl

Keskusteluviestit

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • Oireeton keliakia - kannattaako? 15.3.2014 23:29

    Mulla todettiin 8-v sitten yllätyksenä täysin oireeton keliakia. Aluksi en uskonut, että mulla mitään keliakiaa oikeesti sen vuoksi onkaan, vaikka tähystystulokset todistivat muuta. Itse otan keliakian ominaisuutena ja en sairautena, vaikka Se sitä onkin. Ryhtyessäni gluteenittomalle lohduttaudun ajatuksella, että syön kerran vuodessa "vahingossa", jotakin hyvää gluteenipitoista, mutta sitä päivää, kun siihen olisi tullut tarvetta ei itselläni koskaan ole tullut. Ihan kaiken voi tehdä gluteenittomana. Itse ryhtyessäni gluteenittomalle lopetin myös jossakin vaiheessa kokonaan leivän, pastan yms. syönnin, ja laihduin elämäntapamuutoksen myötä. Gluteenipitoisisssa jutuissa ei monissa ole mitään terveellistä ja voi itse miettiä, että miksi haluaisi sitä syödä?

  • Uusia gluteenittomia Rainbow-tuotteita 21.11.2013 22:55

    Hei

    komppaan samaa kuin muutkin:

    - Turhien vehnäjauhojen poistaminen jo nyt olevista tuotteista
    - Suolaista välipalaa/snacksia, kuten juuri kolmioleipiä
    - Jäätelötuutteja (juuri tänään etsin pakastealtaista, ei ollut)

  • HKI luontaisesti gluteeniton kahvila 24.3.2012 07:07

    Odotan, että pääsen kiireiltäni sinne tulemaan. SLURPS!!!

  • Opinnäytetyön aiheena lapsen keliakia 24.3.2012 07:04

    Ehdotus riippuu siitä mitä opiskelet. Mielestäni esimerkiksi lapsen kavereiden mielipiteet ja ajatukset keliakiaa sairastavan kavereiden ruokavaliosta (ja keliakiasta ylipäätänsä) voisi olla mielenkiintoinen aihepiiri. Voisithan myös tutkia miten perheen arki muuttuu lapsen sairastuttua tai miten lapsi itse kokee keliakian (jos tarpeeksi vanha).

    Yksi gradu löytyy Helsingin yliopistolla missä on tutkittu keliakiaa läheisten näkökulmasta sekä toinen gradu jossa tutkittu vastasairastuneen arjen muuttumista. Sitten löytyy opinnäytetyötä kahviloiden gluteenittomasta tarjonnasta Helsingin alueella sekä joku työ liittyen ravintoloihin. Itse tein kandin aikoinaan keliakiasta ulkomaanlomamatkoilla. Näitä voi yrittää googlettaa google Scholarin avulla.

  • Keliaakikko perhepäivähoidossa 27.10.2011 19:32

    Minä sanoisin, että jos päivähoidonjohtajan asenne on tuollainen et ole liian nipo. Gluteenittoman ruoan valmistus ei ole mahdoton tehtävä ja perhepäivähoitajan on siihen pystyttävä. Itse päiväkodissa työskennelleenä en laittaisi lastani ikinä muualle kuin perhepäivähoitoon ja siksi kannattaa selvittää vielä asiaa..

  • Kebab-liha? 10.1.2010 10:20

    Helsingin keskustassa kebab-paikkojen kebabit sisältävät korppujauhoja. Lukuunottamatta Forumin Southern Fried Chicken-pikaruokalaa, jossa kebab liha kuulemma tehdään itse. Heidän mukaansa halvimmat tukkukebab lihat sisältävät aina vehnää. Kebab-lihaa voi tehdä kotona itsekin helposti, vaikka onkin hieman aikaa vievää.. Tein juuri uudeksi vuodeksi gluteenittomat pitaleivät, lihan, eri kastikkeet jne. aivan itse ja hyvää tuli! Tuli vielä todella halvaksi!

  • Gluteenittomasti matkoilla (Kandidaatin tutkielma) 26.11.2009 01:12

    Hei,

    Opiskelen Helsingin yliopistossa kotitalousopettajaksi ja teen kandidaatin tutkielmaa keliakiaan liittyen. Sairastan itsekin keliakiaa ja keliakia minulla todettiin samaan aikaan kun kotitalousopettaja opintoni alkoivat 1,5 vuotta sitten.

    Kandidaatin tutkielman tavoitteena on selvittää keliaakikoiden kokemuksia gluteenittoman ruokavalion noudattamisesta lomamatkoilla.

    Vastauksesi on tärkeä tutkielmani kannalta, joten toivottavasti ehdit kirjoittaa kokemuksistasi Aikatauluni tutkielman toteutuksen suhteen on melko tiukka, joten toivon, että ehtisit kirjoittaa kokemuksistasi mahdollisimman pian (viimeistään 2.12 mennessä).

    Voit halutessasi lähettää kirjoituksesi minulle myös sähköpostitse osoitteeseen hanna.m.kokkonen@helsinki.fi

    Avusta ja vastauksista etukäteen kiittäen!

    Hanna Kokkonen

    KYSYMYKSET

    Kohdemaa?
    Matkan pituus?
    Oletko aikaisemmin vieraillut kyseisessä maassa?

    1) Kuvaile kuinka gluteenittoman ruokavalion noudattaminen matkalla onnistui. Voit kertoa esimerkiksi millaista gluteenitonta ruokaa löysit ja / tai jouduitko matkalla pitäytymään vain tietyntyyppisissä ruoissa? Millaisissa ruoissa?

    2) Millaisia gluteenittoman ruokavalion noudattamiseen liittyviä haasteita kohtasit matkalla? Kuinka selviydyit niistä? Voit kertoa halutessasi esimerkin / esimerkkejä.

    3) Millaisia ruokailuun liittyviä mahdollisia yllätyksiä kohtasit?

    4) Pohdi millaiset tekijät helpottivat gluteenittoman ruokavalion noudattamista matkalla ja matkan onnistumista?

    5) Pohdi millaiset tekijät matkalla vaikeuttivat ruokavalion noudattamista?

    6) Kuvaile kuinka erityisruokavalio vaikutti matkakohteen ravintoloissa ja ruokakaupoissa asioimiseen? Millaisia asioita sinun tuli huomioida ravintoloissa ja ruokakaupoissa asioidessa? (Vastaathan molempiin kysymyksiin).

    7) Onko jotain mitä haluaisit vielä kertoa keliakiaan ja matkustamiseen liittyen?

    Lisäksi voit kertoa jos sinulla on esimerkiksi jokin aiheeseen liittyvä hyvä käytännön vinkki.

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Lisätiedot

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,056s