hellu-hellu

Kuinka kauan teillä meni keliakian hyväksymiseen? – 14.8.2009 04:17

Noniin, 8kk gluteenittomana "ruokavammasena" ja siis hyvin menee. Kirjottelinkin pari päivää sen jälkeen tähän ketjuun kun alotin gluteenittoman elämän. Siis yllättävän helppoa ollu, kuin tosiaan pitää mielen positiivisena. Koitan ajatella tämän esimerkiksi ikuisena jojolaihduttelijana hyvänä hommana, koska ei enää ole sitä hiilarikoukkua.

Käväsin tuossa maaliskuussa NYCissä lomailemassa ja siellä meinas kiukkuraivarit iskeä kun oltiin koko päivä kävelty manhattania etsien jotakin tiettyä (googlesta) pizzapaikkaa josta saisi gluteenitonta pizzaa. Mutta eeeeeeeihän siellä sitten oltu kuultukkaan "what, gluten free?? what is that?" Siinä vaiheessa ei naurattanut. Onneksi seuraavana päivänä löytyi toinen "Mozzarelli´s" -pizzapaikka, josta sai gluteenitonta pizzaa ja monenlaisia vielä. Ja sieltä sai gluteenittomia pikkuleipiä ja kakkuja. Mums. Siitä tulikin ykköskohteeni. Ja muuten hoidin aamupalapuolen ihan hedelmillä kauppojen "puffet tiskeiltä", niihin jäinkin sitten tosissaan koukkuun...
mcdonaldsissakin oltiin huuli pyöreinä, että "what is gluten free?" siis eiks niillä oo mitään koulutusta?
Ahhahaa, mutta oireilihan mun vatta sieläkin vaihtelevasti, koska söin myös sushia useesti take awaynä... luin paketin huolellisesti, et jes ei vehnää. no sitten tokalla viikolla kattelin myös sen samperin soijasoossipussin kylkeen, "nojaa, jännästi vehnäjauhoa tässä"
Olin vaan luottanu siihen take away -paketin selostukseen vaikka se vehnäjauhoinen soijapussi oli siin sisäl. Iteki on kyl välil niin pönttö. Oh well, oon oppin läksyni tällästen mokien kautta.

Suomessa asiat ovat tosiaan hyvin. Nyt olisi taas mentävä ravitsemusterapeutille, nimittäin pitäs siirtyä luontaisesti gluteenittomaan. Kai se sitten tässä konkurssissa menee

Sitten vielä pikkupurnailua. Oikeastaan tämä ei ole tietämättömyyttä niinkään, kuin ajattelemattomuutta. Mutta työpaikallani on oikeasti lähes joka päivä jotain raparperipiirakkaa, juustokakkua, keksejä, lakuja... no se nyt sinällänsä ei häiritse, mutta kuin niitten vehnäleipien ja -juttujen kanssa murustellaan koko pöytä. Myös jos tuon kakkua joka on gluteeniton, saattaa joku ottaa normimustikkapiirakkaa samalla kakkulapiolla ja mie katon tätä tapahtumaa ajattelen vaan että "nooooooooooou, älä raiskaa mun kakkua!" ja puren hammasta. Tai että yhteisien leipäsärvintejn päälle laitetaan leipiä ym. tällästä asioita mitä normi ihmisten ei tarvi ajatella.

Ainiin, ja sellanen hölmö tapaus kävi eräänä krapulapäivänä(noin 2kk dg:stä) etää tilattiin kämppisten kanssa kaameen nälissämme kotipizzasta pizzat, ja mie tietty intopinkeenä saamassa ekaa kertaa pizzaa kahtee kuukauteen. No isken sen laatikon sitte siihen nappituolille,(oli muuten ihan törkeeeeee nälkä!!) ja isken haarukan ja veitsen siihen kiinni... kas ollakkaan ku se pizza,ihana ihana tuplajuustoinen mähmä-pizza, lentää siinä hötäkässä väärinpäin lattialle. Ei muuten naurattanu sitte yhtään, tippa tuli linssiin. Katson kämppiksiä ku ne huulta purren yrittää pidättää nauruaan(no tilanne oli koominen näin jälkeenpäin aatellen), muttei ne voinu revetä koska sit oisin ihan täysin purskahtanu itkuun. Onneks noi "sopeutumisvaikeusajat" on ohi, ettei ota ota ruokapuolta enään noin tunteella
Sain, muuten sen pizzan sit syötyy, mitä nyt täytteet jäi lattiaan.

Kestämistä kaikille. Jakakaa muutkin hölmöjä kokemuksianne. :P

Kuinka kauan teillä meni keliakian hyväksymiseen? – 15.12.2008 21:42

Huh.
Minulla todettiin keliakia viime perjantaina(tuli postissa tieto asiasta). Vklopun mässäilin kaikkea ihanaa vehnämättöä, pizzaa, patonkia, ruisleipää... Keskiviikkona olisi ravitsemusterapeutti, mutta aloitin gluteenittoman ruokavalion jo tänään omin avuin. Meinasin tosin tänäänkin vielä herkutella kaikella munkilla, pullalla, kekseillä ym. Mutta aamu alkoi sillä kun suunnistin kauppaan ja tein tilaa uusille gluteenittomille tuotteille ylähyllyltäni ja aloitin gluteenittoman elämäni ensimmäisen päivän reippain mielin...
Joutu tietty kokeileen paria sämpylä-/rieskareseptiä ja tulos oli; kaipaan jop nyt kaikkia ihania leipiä... voivoi. no ei auta muuta kuin sopeutua ja oppia elämään tämän kanssa. Kyllähän niihinkin tottuu. Mutta tsemppiä muille tuoreille ja seniorikeliaakikoille.