glenni

Keskusteluviestit

1 2 3 4 5 6
  • Retkeilemässä 7.4.2009 10:12

    Kaipa tämäkin jonkinlaista matkailua on?

    Lähinnä mua kiinnostaa miten muut kaikki retkeilyt hoitaa. Vai onko täällä yhtään eränkävijää joukossa? Eli itse olen viettänyt telttaelämää luonnossa ja jäätiköllä ja molemissa hyvin on tullut syötyä. Hieman asiaa vaikeuttaa se, että valmiita retkiruokia on vaikeata gluteenittomana löytää. Reiterilla taisi olla yksi tai kaksi ja Realilla yksi + yksi aamiainen. Ihan kätevä ja nopea sapuska on myös riisinuudelit ja siihen lisätyt salamin tai metukan tai vastaavan palat (tyhjiöpakattuna säilyvät ok). Minä en ole kovin hienoja sapuskeja viittinyt luonnonhelmassa tehdä, koska yleensä kannan sapuskit itse sinne luontoon, niin ei viitti kauheasti niitä aineksia ottaa mukaan lisää painoa tuomaan. Etenkään jos tarkoituksena on kavuta hieman ylemmäs, eli jollekin vuorelle. Aamiaisena on ollut lasten riisivelli höystettynä mustikkakiisselillä ja proteiinijauhelisällä (valmiiksi annoksiksi tehtynä omissa minigrip pusseissa joka aamuksi). Kaurapuuro olisi tietty kanssa ok, mutta ei oikein kiinnosta herätä kolmen neljän aikaan aamulla keittelemään puuroa useammaksi minuutiksi Eikä sen keittoastiankaan peseminen luonnossa kauheasti houkuta...

    Patikoidessa nautittavat välipalat onkin sitten hieman haastavampi juttu. Eli erilaisia proteiinipatukoita olisi kiva löytää. Myös hyvänmakuisia! Tulee syötyä myös pähkinöitä ja pähkinä-kuivahedelmä sekoituksia. Irtokarkit on loistavia energianlähteitä kanssa (ostan siis pussissa erilaisia ns. irtokarkkeja) sekä tietty energiageelit ja energiajuomat (jauheet, joita sekoitetaan veteen).

  • Festarieväät 7.4.2009 09:56

    Jezu kirjoitti:
    Suviih kirjoitti:
    Pyttipannua ja makkaroita olen erilaisissa tapahtumissa kojuista ostanut, toki varmistanut että on gluteenitonta ja vielä katsonut ettei mitään lihapullia tms. tavallista pyöritellä samassa pannussa. Oireita ei ole tullut ainakaan vielä.

    Ovatko osanneet ihan asiantuntevasti vastata?

    Kyllä minä ainakin olen saanut asiallisia vastauksia. Tarkemmin ajateltuna itämaista taustaa omaavat ihmiset, eivät ole yhtä hyvin asiaa ymmärtäneet/osanneet selittää.

  • Saako mistään luontaisesti gluteenitonta pitsaa? 7.4.2009 09:46

    Itse olen tainnut vaivani kanssa jo niin pitkään joutua elämään, että en häpeäkseni ole ihan yhtä tarkka kuin tuolla pizzeriassa (tuo kirjoitusasu näyttää kivemmalta, vaikka ei kieliopin mukainen olekaan). Kyllä meillä toki pidetään pinnat puhtaana ja käsiäkin tulee pestyä, mutta ei kyllä yhtä orjallisesti. Pizzat paistamme yleensä niin, että mun paistetaan ensin ja sitten samalla leivinpaperilla miehen pizza. Yhtä aikaa emme uuniin laita, koska molempia ei saa siihen keskelle Paistojäljestä ei tule yhtä hyvää jos paistetaan kaksi pizzaa eri tasoilla samassa uunissa.

    Pastat keitetään mulle erikseen ja juoksutetaan ensin läviköstä läpi, mutta lasagne ja muut pataruoat yms. tehdään vain gluteenittomista aineksista. Huomattavasti helpompaa tehdä yksi yhteinen satsi kuin molemmille omansa.

  • Lasinpalat kanassa 6.4.2009 16:17

    Löytyhän niitä nyt Lieksassa leivästäkin (toki normileivästä ja tietysti ruotsalaisesta...)

    Ilkivalta tulee väistämättä mieleen... Sellainen se ihmismieli vaan on...

  • Gluteenittomat pääsiäismunat? 6.4.2009 16:15

    Jezu kirjoitti:
    glenni kirjoitti:
    Aah täällä ei kelpaakaan url vaan pitää olla URL... No laiskana oon tottunut aina kirjottaan kaikki pienellä, pitää ottaa itteensä niskasta kiinni

    Kyllä voi olla myös pienellä, mutta ei saa olla välilyöntiä ennen osoitetta. Eli osoite toimii kyllä.

    Nonnih, ei sitä enää näin työpäivän päätteksi jaksa omia aivojaan käytellä... Raskasta tämä työnteko, kiitos Jezu!

  • Gluteenittomat pääsiäismunat? 6.4.2009 16:12

    Suviih kirjoitti:

    Lakritsijauhe ja lakritsiuute ovat kyllä gluteenittomia, mutta jos tuoteselosteessa lukee pelkkä lakritsi, se ei ole gluteenitonta.

    Aah, okei... Mulla on se keliakialiiton kirjanen (turvallisesti gluteenitonta?) ja siinä sanotaan, että lakrtisijauhe ei välttämättä ole gluteenitonta, mutta uute on.

  • Gluteenittomat pääsiäismunat? 6.4.2009 15:19

    Aah täällä ei kelpaakaan url vaan pitää olla URL... No laiskana oon tottunut aina kirjottaan kaikki pienellä, pitää ottaa itteensä niskasta kiinni

  • Gluteenittomat pääsiäismunat? 6.4.2009 15:18

    Tässä Kinderin tuoteseloste: http://www.kindersurprise.com/pages/nutrition.html

    Eli maitojauhetta sisältää, mutta ei gluteiinia.

    Mul ei oo käyny mielessäkään, että Mynthon ei olis gluteeniton... Jotenkin miellän tollaset aina automaattisesti gluteenittomiksi, toisaalta Fisherman's Friendissä on lakritsijauhetta ja se ei ole välttämättä gluteeniton siis.

  • Puoli vuotta Glu.fi:tä 5.4.2009 00:41

    Hmmm... Onkohan sitä gluteenitonta tippaleipää... Sitä tekisikin wapuksi mieli... nams

  • Keliakia2010-messut 3.4.2009 11:21

    Heh, ei ollutkaan kyse tämän vuoden tapahtumasta

    Musta nuo on pidetty viimeset pari kertaa Tampereella ja on harmittanut kun en ole itse päässyt niihin. Vai muistanko väärin...? Ensi vuonna sen voisikin kätevästi yhdistää kiipeilyreissuun - ensin kalliolle kipuilemaan ja sitten (hikisenä) messuille... Ei se kuulosta kyllä kovin kivalle

1 2 3 4 5 6

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Lisätiedot

    Yksityisviesti
    Lähetä yksityisviesti

    Keskustelu
    58 viestiä, 1 aihe

    Kommentit
    4 kommenttia

    Rekisteröitynyt
    24.3.2009 14:35

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,015s