Kaksi mikrokupua? – 24.6.2009 10:49
Nyt en kyllä ymmärrä, miksi pitäisi olla kaksi mikrokupua. Eihän ruokaa mikrokuvussa lämmitetä. Minä ainakin huuhtelen kuvun aina käytön jälkeen. Tietenkin voi olla talouksia, joissa niin mikro kuin kupukin voi olla siivoamatta vuosia...
Keliakia ja paino – 18.5.2009 13:31
Minulla todettiin keliakia jo 10 vuotta sitten. Silloin paino oli alle 50 kiloa, lopulta en enää uskaltanut punnita itseäni ollenkaan. Söin paljon mutta laihduin, koska ravintoaineet eivät imeytyneet. Pian gluteenittoman ruokavalion aloitettuani paino alkoi tasaisesti nousta, ja nykyään saan taistella pitääkseni sen noin 60 kilossa. Elämän laatu on kuitenkin ratkaisevasti parempi vaikka kiloja onkin kertynyt. Aikaisemmin kaikki niveletkin olivat kipeitä ja vatsassa outoja kipuja. Nykyään olen terve ja liikun paljon ulkona sekä käyn säännöllisesti kuntosalilla. Onneksi vaivojeni syy keksittiin, tosin jouduin lääkärille sitä useamman kerran itse ehdottamaan. Pitivät lähinnä luulotautina tai vaihdevuosivaivoina.
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.
Yksityisviesti
Lähetä yksityisviesti
Vinkkejä
2 vinkkiä
Keskustelu
52 viestiä, 4 aloitusta
Kommentit
2 kommenttia
Rekisteröitynyt
7.4.2009 14:23