Keskivertoja tilanteita – 5.3.2014 10:15
Yleensä työpaikan kautta kun jotain on järjestetty (monissa eri paikoissa), mulle on aina ollut tarjoilut todella hyvin. Mutta viimeksi kävi niin että muille oli aamulla patongin puolikkaat, ja mulle oli yksi pieni leipä. Joo, oli hyvää mutta olihan se aika ankean näköinen niiden patonkien rinnalla.
Iltapäivän kahvilla muille oli Runebergin tortut, mulle oli kuiva pulla. Työkaveri laittoi sen mikroon jos se vähän auttaisi, mutta eipä näin käynyt. Onneksi mä en pahemmin välitä pullasta niin se ei niin hirveästi haitannut.
Millä ruualla parannetaan gluteenista kipeä vatsa – 25.2.2014 11:22
Mustikka on hyvää kun on vatsa kipeä.
Onko kukaan kokeillut pätkäpaastoa? – 4.2.2014 11:25
Paastonnut kyllä olen eikä se ole mitään hullua. Päinvastoin, mulla ei ole koskaan niin paljoa energiaa kuin paastotessa. 7 päivää on pisin paastoni. Pätkäpaastoon sen sijaan en pystyisi! Paastoon tulee valmistautua huolellisesti ja tuosta noin vain vuorokausi syömättä ei kuulosta huolelliselta valmistautumiselta.
Pätkäpaastolla väitetään olevan pitkän tähtäimen terveysvaikutuksia, mutta itse en ainakaan ole lukenut ihan oikeaa tieteellistä tutkimusta asiasta, en kyllä sellaista ole etsinytkään.
Keliakia ja alttius muihin suolistotulehduksiin? – 28.1.2014 14:42
Samaa mieltä Rupertin kanssa, ei minulla itse keliakiasta ole juuri mitään jauhettavaa, en oireile eikä mulla ole liitännäissairauksia ja osaan ihan itse jo 33 vuoden kokemuksella hoitaa ruokavalioni. Sen sijaan mulle tämän palstan anti on uutuustuotteet.
Omituisia tilanteita – 28.1.2014 14:40
Työpaikalta tilaamme usein ruokaa yhdestä tietystä paikasta, koska siellä on hyvät ruuat ja myös hyvät erityisruuat, jotka on lähes aina itse tehtyjä eikä mitään valmis/pakastemoskaa. Pari hassua juttua tosin on sattunut; gluteeniton ruoka on usein merkitty "keliakia" eikä gluteeniton, ja toiseksi kerran mulle oli oma salaatti ja ajattelin ensin että siinä tavallisessa on pastaa, mutta eipä ollutkaan; siinä oli riisiä, joka puuttui mun salaatista!
Otapa nyt aina noiden aivoituksista selkoa, tuolle "keliakia" -merkinnälle ollaan porukalla monesti naurettu.
keliakia-hypoglykemia – 21.1.2014 12:08
Tiixi89 kirjoitti:
Miksi keliaakikolle pitää olla omat tarjoilut? – 20.12.2013 12:04
Miten niin pitää olla omat tarjoilut? Monestihan se juuri on tuo kaikille sopiva. Toki jos joku työkaveri leipoo jotain itse niin ei sitten ole mitään järkeä ostaa gluteenittomia jauhoja yhtä varten, ellei sitten ole semmoinen minkä pystyy perunajauhoista tekemään. Mun mielestä työkaverilla ei ole velvollisuutta ottaa huomioon jokaisen erityisruokavaliota.
Ohran näköinen riisilisäke? – 20.12.2013 12:01
tare kirjoitti:
Ilta-Sanomissa – 13.12.2013 11:58
Oletko nyt Rupert aivan tosissasi??? Toimitus ei ole vastuussa muiden mielipiteistä eikä niistä hyvitysvelvollinen, eikä mitään kansanryhmää (vaikka jonkun mielestä keliaakikot olisivatkin kansanryhmä) ole leimattu hulluiksi eikä yhtään miksikään muuksikaan. Ei hyvää päivää jotain järkeä...
Ilta-Sanomissa – 13.12.2013 11:42
^Mikä ihmeen hyvitys?? Siitä että yksi kommentoija sanoi että pysykää kotona? Ei Ilta-Sanomat vastaa muiden mielipiteistä.
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.
Yksityisviesti
Lähetä yksityisviesti
Vinkkejä
3 vinkkiä
Keskustelu
476 viestiä, 3 aloitusta
Kommentit
39 kommenttia
Rekisteröitynyt
21.10.2009 13:06