Humala ja keliakia – 24.8.2009 15:11
Ai niin, tuosta otsikosta vielä - itse olen tulkinnut sen niin, että iän myötä pää kestää muuten vaan vähemmän, mutta voisihan se tietysti johtua muistakin syistä. Varma tieto tästä olisikin mielenkiintoista saada.
Humala ja keliakia – 24.8.2009 15:09
Minusta omat marinadit ovat parhaita jo ihan makusyistä; sen lisäksi että valmismössöistä saa maksaa hirveätä hintaa, ne ovat usein suoraan sanoen aika pahoja, Öljyä, pippuria, suolaa, yrttejä, ja tarpeeksi pitkä vetäytymisaika, niin hyvää tulee. Sen lisäksi tietää sen, että liha on hyvää (keliaakikko tai ei, vanhasta läskistä löytyy vaikka mitä pöpöjä).
Ja tottakai grillikokki tarvitsee tykötarpeiksi joko Kukko Lagerin/Pilsin tai lasin hyvää punaviiniä, joka taas on suositeltavaa terveyssyistä kaikille
ABC-liikennemyymälät – 24.8.2009 15:03
Koska koti, työ, kesämökit ja harrastukset vievät eri suuntiin käyn suht säännöllisesti ainakin Jalasjärven, Jkl/Keljonkankaan, Pori/Tikkulan, Hämeenlinnan ja Hyvinkään ABC-asemilla, ja ainakin toistaiseksi palvelu on pelannut - normiannos (kahvin kanssa sämpylä tai pulla) on aina "tuorelämpimäistä", ja ruokaillessa on kassa aina varmistanut sen, että tilaamani annosta saa gluteenittomana, ja tarjonnut leipää ja jopa kysynyt levitteestä. Ja koska mitään oireita ei ole tullut, ei minulla ole ollut mitään syytä olettaa, etteikö valmistuskin olisi sujunut asianmukaisesti.
Kukkoa hanasta? – 11.7.2009 20:03
Mitä kokemuksia teillä on Laitilan oluiden (tai mahdollisesti muiden keliaakikoille sopivien) saatavuudesta hanasta? Itse kyselin Laitilan Virvoitusjuomatehtaasta sellaisia paikkoja, joista saisi tuopillisen Kukkoa Tampereella (koska asun täällä päin) ja Turussa (koska juuri lomamatkailin siellä), ja sain seuraavaa tietoa:
Tampere:
Kultainen Apina
Gastropub Nordic
ja Turku:
Pub Kulmabaari
Mallaskukko
Ravintola Rocca (Kukko Lager)
Tämän lisäksi löysin itse Turusta Kukko Pilsiä hanasta Uudessa Apteekissa, joka muutenkin on suositeltava paikka kaikille kulttuurin ja erityisesti dekkareiden (ainakin Reijo Mäen) ystäville, sekä kaikkia kolmea sallittua laatua pullossa ravintolalaiva Cindystä (koska jokirannassakin on käytävä kaljalla kun käy Turussa kesäaikaan).
Miten muualla?
Gluteeniton olut – 24.6.2009 13:47
Itse olen kyllä hyvillä mielin juonut Carlsbergiä siitä lähtien, kun tutustuin listaan - Lapin Kulta taas ei lohduta paljoa, se kun ei maistunut terveenäkään.
Kun lähtökohtaisesti haluaisin kuitenkin uskoa lääkärien suosituksiin ainakin niin kauan kunnes saan uutta tietoa taudinkuvan edistymisestä, niin minua harmittaa se, että Keliakialiiton suositukset (ja kenties Suomessa suoritetut testitkin) koskevat vain suomalaisia oluita - jos kerran muidenkin elintarvikkeiden kohdalla testataan myös tuontitavaraa, miksei oluttakin? Kysyin liiton kantaa noihin löytämiini ruotsalaisiin tuloksiin, eikä minua ainakaan kielletty juomasta oluita, jotka niiden mukaan alittivat raja-arvot.
Gluteeniton olut – 28.5.2009 18:27
Oluen ystävänä minua ottaa päähän vaihtoehtojen vähyys - vaikka Laitilan oluet ovat erinomaisia, on mukava välillä juoda jotain muutakin - ja niinpä ajattelin selvittää, minkälaista tarjontaa on muualla;
esim. Ruotsin elintarvikevirasto on analysoinut joitakin siellä myytävänä olevia oluita, joten sielläpäin liikkuessa voi halutessaan tsekata joitakin merkkejä:
http://www.slv.se/upload/dokument/risker/allergi/K2_olsorter2008.pdf
Onko kenelläkään muuta vastaavanlaista tietoa?
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.
Yksityisviesti
Lähetä yksityisviesti
Vinkkejä
3 vinkkiä
Keskustelu
26 viestiä, 1 aihe
Kommentit
19 kommenttia
Rekisteröitynyt
6.4.2009 13:10