Onko minulla keliakia?

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • Juhis 3 viestejä27.2.2021 18:52

    Olen alkanut vahvasti epäillä että minulla olisi keliakia.

    Kuukausi sitten iski vatsakipu oikealle puolelle vatsaa. Ensin pelkäsin että umpilisäke vetelee viimeisiään mutta jonkin ajan kuluttua kipu helpotti eikä vastaavantyylistä kipua (asteikolla 1-10 ehkä tasoa 5) enää tullut.

    Kuitenkin tämän jälkeen alkoi muunlaisia oireita näkyä: löysää ulostetta ja satunnaisesti ripualiakin. Vatsassa oli myös välillä lieviä kipuja, mutta myös sellaisia lievähköjä tuntemuksia / jomotusta joissain kohdissa, mutta sitten meni pian ohi. Välillä oli myös huonovointisuutta. Tätä ajanjaksoa jatkui pari viikkoa. Olin välillä töissä ja välillä tuli töistä poissaoloja.

    Sekä äidilläni että kahdella veljelläni on keliakia (mulla ei muita sisaruksia), minkä vuoksi aloin miettiä että voisiko olla niin että tämä vaiva on iskemässä nyt minuunkin.

    Tein testin että yhtenä päivänä en syönyt gluteenillista ruokaa muuta kuin niin että söin kaksi vehnäleipää. Katsoin vehnäleipien syönnin jälkeen kelloa ja odottelin tapahtuuko mitään. 45 minuutin päästä iski huono olo, mikä tuntui erityisesti alakropassa. Menin makoilemaan sängylle joksikin aikaa, ja olo meni myöhemmin ohi.

    Menin keliakiaverikokeisiin seuraavana päivänä. Perusverenkuva oli ok, mutta keliakiaepäily jäi.

    Keliakiaan liittyvä P -IgA oli 2.59, eli viitearvojen sisällä.

    Mutta S -tTGAbA taas oli koholla. Normaalit viitearvot ovat 0-7, ja itselläni tuli 15. Lääkäri totesi että pitäisi vielä vatsatähystyksessä käydä jotta saadaan varmuus asiasta, tämän perusteella ei voi vielä varmaksi sanoa.

    Jätin testimielessä gluteenin syömisen pois siitä päivästä lähtien kun kävin verikokeissa. Tuntui että auttoi oireisiin, ei tullut huonoa oloa enää ja vatsakin hiljalleen rauhoittui parin viikon aikana ja uloste alkoi 3. viikolla normalisoitumaan.

    Tiedän että sanotaan aina että ruokavaliota ei saa muuttaa ennen tähystystä. Mutta en tiedä oikein mitä tehdä muuten, vatsatähystykseen on 2-3 kk jono, ja mahdollinen oman kehon rääkkääminen, oireilu, saikuttaminen tuntuu täysin mielipuoliselta myös, kun oma epäilys on kuitenkin vahva että keliakia olisi.

    Olen pystynyt aikaisemmin syömään gluteenia ilman huonoa oloa tai vastaavaa, mutta useiden vuosien ajan minulla on ollut ilmavaivoja kyllä ehkä enemmän kuin mitä muilla ihmisillä. Gluteenin poisjätön myötä ilmavaivat ovat mielestäni selkeästi vähentyneet.

    Tänään koitin syödä gluteenia, ja söin gluteenillisen paninin. Noin vajaan tunnin päästä huomasin, että on vähän ehkä hassu olo, sellaista yleistä heikotuksen tunnetta kehossa. En tiedä, toki olotila voi vaihdella muistakin syistä. Melkein toivoin että tulisi selkeät oireet jotta pystyisin kokemusperäisesti varmistumaan keliakiasta, mutta ihan niin selkeitä oireita ei tullut.

    Mitä mieltä olette? Onko teillä tullut vastaan tapauksia missä S -tTGAbA on koholla mutta ilman keliakiaa? Voiko mulla olla jotain muuta kuin keliakiaa S -tTGAbAn perusteella?

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,007s