Netiketti

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • Viveka 127 viestejä12.3.2010 11:03

    Glu.fi on aivan loistava palvelu. Olen ollut rekisteröityneenä käyttäjän täällä vasta vajaan vuoden. Kuitenkin olen saanut jo nyt täältä aivan valtavasti hyviä neuvoja ja ennenkaikkea tukea. Kiitos kaikille!

    Erityisesti olen pitänyt sivuston mukavasta yhteishengestä. Täällä ei ainakaan aluksi tuntunut olevan vallalla muilta sivuilta tuttua toisten nokittelua keskusteluissa, mutta nyt tuntuu asia muuttuneen. Eipä anneta asian ryöpsähtää käsistä!

    Kaikki yhdessä gluteenittomasti netiketin muistaen!

    ~ Gluten-free personality since 2004 ~

  • Anni 35 viestejä12.3.2010 12:24

    Näitä keskusteluja on ollut kiva seurata.

    Meillä monella vaan on vähän sitä vikaa (itseni mukaan lukien) että emme sulata itseemme kohdistuvaa vähättelyä tai arvostelua. Jos joku kirjoittaa vähän kärkkäämmin, ei siihen silti tarvitse vastata samalla mitalla.
    Oman mielipiteensä voi kertoa myös asiallisesti, riippumatta siitä miten joku toinen mahdollisesti yrittää provosoida.

    Mielestäni täällä on kuitenkin edelleen ihan asiallista keskustelua. Joitain muita palstoja kun seuraa niin kielenkäyttö saattaa olla kyllä aika ronskiakin välillä.

  • Mainos

  • Nuutti 56 viestejä12.3.2010 16:29

    Hohhoijjaa. Siihen nyt vaan menee hermo kun joku yksi henkilö kirjoittaa näin sinua lainaten "kärkkäämmin" aina keskusteluihin. On kiva jos muilla on pitkä pinna, toisilla ei ole. Jos ei osaa vastata asiallisesti toisten lähettämiin kysymyksiin vaan on aina pakko mollata, niin voi mennä muualle kirjoittelemaan.

  • Vlad 22 viestejä14.3.2010 08:44

    Saa poistaa

  • Vlad 22 viestejä14.3.2010 08:50

    Viveka kirjoitti:

    Erityisesti olen pitänyt sivuston mukavasta yhteishengestä. Täällä ei ainakaan aluksi tuntunut olevan vallalla muilta sivuilta tuttua toisten nokittelua keskusteluissa, mutta nyt tuntuu asia muuttuneen.

    Samaa mieltä.

  • Anni 35 viestejä15.3.2010 08:07

    Ihanko tosissasi olet rronn tuota mieltä? Jos jollakulla on vaan sellainen tyyli että asiat sanotaan suoraan, tuodaan kiertelemättä esiin mitä mieltä on, niin se ei ole sallittua?
    Eiköhän löysätä pipoa itsekukin ja hyväksytään erilaiset kirjoitustyylit.
    Vaikka toinen (joko tahallaan tai tahattomasti) yrittää provosoida niin siihen ei ole pakko lähteä mukaan.

  • Tallulah 476 viestejä15.3.2010 08:41

    Pakko kommentoida kun tämä on niin kivaa. Ylläpito on minulle ilmoittanut että viestini ovat asiallisia eikä hän aio puuttua niihin millään tavalla. Olen häntä kehottanut siis puuttumaan minuun kohdistuneeseen haukkumiseen koska modet eivät sitä tee. Joko heille on ohjeistus että puuttua ei saa tai sitten he eivät hoida hommiansa. Moderointiongelma joka tapauksessa.

  • Mainos

  • Jezu  Ylläpitäjä15.3.2010 20:12

    Noniin, nyt jäitä hattuun kaikilla

    Meitä on moneen junaan. Toiset esittävät asiat suoraviivaisemmin kuin toiset ja toiset ovat herkempiä kuin toiset. Jos toisella ei ole koskaan ollut mitään ongelmia keliakian kanssa, ei se tarkoita, etteikö toisilla voisi olla ongelmia jatkuvasti. Mielestäni meidän kaikkien pitäisi kuitenkin kunnioittaa toistemme mielipiteitä - loppujen lopuksi me kaikki olemme kuitenkin samassa veneessä keliakian kanssa.

    Mielestäni monipuolinen, poikkeaviakin mielipiteitä sisältävä keskustelu on hyvästä niin kauan kun kunnioitamme toinen toisiamme ja noudatamme netikettiä. Toivon, että kaikki nyt hieman rauhoittuvat, ettei minun pidä alkaa rekrytoida moderaattoreita. Tällä hetkellä pyöritän Glu.fi:tä yksin, eikä palvelussa ole muita moderaattoreita valvomassa keskustelua. Onneksi laaja käyttäjäkunta kyllä oikaisee nopeasti virheelliset käsitykset keliakiasta, kiitos siitä teille

    Vivekalle kiitokset kehuista

    Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07

  • Tallulah 476 viestejä17.3.2010 11:58

    Nuutti kirjoitti:
    Jos ei osaa vastata asiallisesti toisten lähettämiin kysymyksiin vaan on aina pakko mollata, niin voi mennä muualle kirjoittelemaan.

    Jos tarkoitat tuolla minua niin kerrotko perustelut tuolle? Olen kirjoittanut tänne 113 viestiä, joten tuon mukaan niiden kaikkien pitäisi olla asiattomia ja mollaamista, ehkä muutama poikkeus. Jos tarkoitat siis tuolla minua niin osoita mulle että tuo pitää paikkansa. Annan sulle 23 eteen, lue mun viestit ja osoita että 80 viestiäni on asiattomia ja ainaista mollaamista! Se kun en ole minä jonka viestiä täällä on poistettu tai moderoitu.
    Jos taas et tarkoita minua vaan jotain muuta, niin Jezu saa tämän viestin poistaa.

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,009s