Maha aina sekaisin

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
1 2 3
Seuraavat > Loppuun >>
  • Tallulah 476 viestejä6.9.2010 12:54

    Joopa joo, olisi pitänyt koputtaa puuta vähän lujempaa... Viikon verran on ollut maha aivan hurjassa kunnossa, just ja just töissä pystyn käymään ja välillä lähdettävä aikaisin kotiin. Tänä aamuna melkein jo soitin pomolle että en tule lainkaan. Ja mä en tajua mistä se voisi johtua. Olo on monena aamuna kuin olisin hervottomassa krapulassa (mitä en siis ole ollut viime aikoina)! Välillä on jopa oksettava olo. Aamulla oli väkisin pakotettava itseni syömään jotain. Mä taidan perehtyä tarkemmin tuohon Habban syndroomaan josko se voisi olla selitys...

  • maippi 26 viestejä6.9.2010 23:03

    Vaikka sulla ei ole stressiä, noi oireet on ihan niinkuin mulla kun paksusuoli oli äksyimmillään. Ja mun mielestä ärtynyt paksusuoli on todellakin diagnoosi, vaikka jotkut lääkärit saattaa siihen päätyä kun muuta syytä eivät keksi. Itselläni se on aivan tyypillinen, kuin oppikirjasta.

    Tosi inhottava vaiva. Muistan kun itselle tärkeintä oli aina se, miten lähellä oli WC kun jonnekin lähti. Sosiaalinen elämä kutistui todella pieneksi.

    Oletko huomannut mitään yhdistävää tekijää niinä päivinä kun suolisto on pahimmillaan? Itselläni tosin oireet tulivat usein silloin kun jokin alitajuinen jännitys/stressi laukesi. Välillä ei tarvittu edes stressiä, vaan jokin muutos tms. elämän pikku asia sai mahan sekaisin. Kesti varmaan n. 2 vuotta, ja sitten yhtäkkiä helpotti. Nyt osaan "lukea" itseäni paremmin ja yritän tietoisesti välttää stressiä, epäsäännöllistä ruokailua jatiettyjä ruoka-aineita. Liikunta auttaa itselläni ja joskus pieni määrä alkoholia rentouttaa myös suoliston, niin kuin kirjoititkin.

  • Mainos

  • Tallulah 476 viestejä7.9.2010 11:09

    Mä olen todella yrittänyt löytää jotain yhdistävää tekijää mutta kun sellaista ei vain ole löytynyt! Eikä mulla nyt ole mitään erityistä stressiä, päinvastoin kaikki on aika tasaisesti. Eilen jopa piti syödä valmisruokaa joka yleensä pistää heti sekaisin, mutta eilen ei mitään, olo oikeastaan parani! Kai sitä pitää vain tottua että mun mahani nyt on tällainen ja pysyä lähellä vessoja

  • Tallulah 476 viestejä7.3.2011 12:47

    Päivitystä tähän eikä mitään hyvää sanottavaa. Viime ajat vatsa on ollut sekaisin lähes koko ajan. Harvassa ovat tänä vuonna olleet ne päivät kun vatsa on toiminut normaalisti.
    Enkä keksi mitä tälle voisi tehdä, elämässäni ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä enkä ole sen stressaantuneempi kuin normaalistikaan. Lääkäriin en jaksa mennä kun multa otetaan kuitenkin ne samat verikokeet mitä ennenkin eikä niissä ikinä ole näkynyt mitään. *sigh*

  • ponipimu 239 viestejä7.3.2011 18:15

    mulla todettiin keliakia tasan kaks vuotta sitten, ja puolen vuoden dietin jälkeen suolisto toimi normaalisti pari viikkoa, eli uloste ei ollut ripulia. mutta nopeasti alkoi taas vaivat, maha turpoili, ilmavaivoja ja ripulia. syön gluteenitonta ja pyrin laktoosittomaan, sen kanssa en ole niin tarkka.

    vuosi diagnoosista kävin verikokeissa ja tähystyksessä, kaikki normaalia, suolinukka oli parantunut. edelleen oli kuitenkin vaivoja, ja lääkäri vain tuumasi että ne ovat toiminnallisia vaivoja, sain kuitenkin lähetteen vielä laktoosin geeniveritestiin joka vahvisti että pitää olla täysin laktoositon, hyla ei käy.

    mutta mutta, kävinpä sitten nenän vuoksi lääkärissä nyt alkuvuodesta, ja kun mulla oli polyyppeja nenäontelot täynnä, lekuri määräsi hevoskuurin, vahvaa kortisonia, antibiootit, nenätipat ja mahansuojalääkkeet. kappas, kuurin aloittamisesta pari päivää alkoi suoli toimimaan kuin sen aina pitäisi, eli ei ripulia! avot, minulla auttoi kortisoni, mutta sitähän en tiedä kuinka kauan? pari kk on nyt ollut ok, ja dietti on laktoosittoman osalta lipsunut useasti, eikä ripulia ole ollut.

  • Ninni 114 viestejä8.3.2011 09:39

    Tallulahille sanoisin, että mene vielä kerran lääkäriin. Jos vain mahdollista, valitse näihin suolistovaivoihin erikoistunut lääkäri. Ja sitten kerro juurta jaksain kaikki vaivasi ja tuntemuksesi. Vaadi tarkempia tutkimuksia. Jos niitä ei julkisella puolella suostuta tekemään, niin yksityisellä varmaan tekevät.

    Itse kärsin noin 15 vuotta kamalista vatsakivuista. Silloin tällöin kävin lääkärissä valittamassa, mutta aina katsottiin vain veriarvot, eikä niissä koskaan mitään vikaa ollut. Sanottiin, että olen stressaantunut ja vaikka mitä. Lopulta jouduin leikkaukseen kuumeisten vatsakipukohtausten takia. Epäiltiin umpparitulehdusta ja vasta leikkauksessa selvisi, että mulla on crohnin tauti. Ja kun lisää selviteltiin asiaa gastroskopiassa, niin keliakia löytyi sieltä ihan yllärinä. Esim. mitään anemiaa mulla ei ole koskaan ollut, vaikka on kaksikin suolistovaivaa. Ja oireena ainoastaan kivut, ei esim. ripulointia. Moni asiantuntija on sanonut, että perusterveydenhuollossa näitä vaivoja tunnistetaan huonosti.

    Mun mielestä sulle pitäisi tehdä kolonoskopia, eli katsoa sinne suoleen. Kannattaa tutustua Crohn ja colitis ry:n sivuihin. En tarkoita, että sulla välttämättä olisi juuri sitä tautia, mutta sieltä saa tietoa ja vertaistukea.
    http://www.crohnjacolitis.fi

  • Tallulah 476 viestejä8.3.2011 11:23

    Kai sitä pitää sitten vielä mennä lääkäriin... Ja yritän löytää nimenomaan erikoislääkärin, eiköhän yksityiseltä puolelta sellainen löydy ainakin! Työterveydestä tuskin saan apua, kun sieltä mut pistetään vain verikokeisiin. Vatsakipujahan mulla ei juurikaan ole.

  • Mainos

  • Reetta  719 viestejä8.3.2011 21:34

    Lääkekuurit/lääkkeet saattaa muuten sotkea mahan/suolen perusteellisesti. Viime syksynä sain reilun kolmen kuukauden lääkekuurin. Siinä varoiteltiin kyllä, että saattaa tulla ruuansulatusvaivoja. No kuurista oli syöty liki 3 kk satsi ja siinä vaiheessa suoli sanoi, että nyt riitti. Kaikki tuntui tulevan suoraan sulamatta läpi. Mietin pitkään, mikä voisi aiheuttaa ja lopetin lääkkeen ja muutamassa päivässä palattiin entiseen elämään. Syömättä jäi 10 tablettia. Ihmeellisintä oli, että melkein kolme kk meni ongelmitta. Niin maha ei ollut kipeä lainkaan.

  • sinkka 3 viestejä9.3.2011 19:01

    Moi kaikille.
    Mulla oli ainakin jäävuorisalaatista maha aina sekaisin.
    Kauppareissutkin piti järjestää,ripulikohtauksen jälkeen
    tai tietää hyvä wc mihin syöksyä.Keliaakia 11vuotta.
    Kovia koskuja, Litalgiiniä ja muita särkylääkeitä tuli syötyä.Sitten itse kiitos, tietsikan,rupesin epäilemään sappea.Ja ultrassa löyty kutistunut ja kivinen sappirakko.
    Aika oli leikkaukseen,mutta oli mentävä kovassa kipukohtauksessa,aikaisemmin päivystykseen ja sitä Kysiin.
    Leikattiin seuraavana päivänä.Sen jälkeen ei ole ollut mitään
    häikkää,kaikkea olen syönyt,jopa sitä salaattiakin.Jopa omenaa
    joka oli kipua aiheuttava ruoka.Sappirakko poistettiin ja se oli tulehtunut ja kiviä täynnä.Monta vuotta pidin sitä kipua ja ripulia.En ole saanut mistään vahvistusta siihen aiheuttiko sappi kaiken tuskan ja ripulin.Minulla ainakin helpotti.

  • Tallulah 476 viestejä10.3.2011 13:47

    Lääkitystä mulla ei ole, eikä ole sapestakaan kyse. Tiedän kyllä mitkä ruoka-aineet voi oireita aiheuttaa jos on sappikivet, mutta mulla ei ole niistäkään kyse. Useimmat niistä ruoka-aineista ovat mun vatsalleni kaikkein parhaimpia. Mun vatsa on siis ultrattu eikä selitystä ole tullut sitäkään kautta. En ole vielä varannut lääkäriaikaa enkä ole ehtinyt edes katsoa löytyykö täältä alan asiantuntijaa.

  • Vaula 141 viestejä15.3.2011 13:18

    Minullakin on ollut viime aikoina kummia vatsavaivoja, lähinnä siis aamuisin on vatsa ihan sekaisin, illan tai edellispäivän syömisistä riippumatta. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen ollut tähän asti ihan tavallisella keliakia-ruokavaliolla, teollisia tuotteita välttäen.

    Yritän Antti Heikkilän juttuja luettuani olla ainakin jonkin aikaa täysin kokonaan viljattomalla (en ole aivan varman mitä tuo edes käytännössä tarkoittaa) ruokavaliolla, mutta vähän haasteelliseltä se kyllä tuntuu. Voisi ehkä aloittaa viljattomalle dieetille kokonaan oman keskusteluketjun?

  • Tallulah 476 viestejä13.4.2011 15:16

    Ei jööses tätä taas... Syön mitä tahansa, siis MITÄ TAHANSA, niin se tulee ulos kohtalaisen nopeasti nestemäisenä ihan riittävillä haju- ja äänitehosteilla varustettuna. Odotan koska saan kiellon käyttää työpaikan vessaa kun ei mun jälkeeni sieltä pääse ulos yksikään elävä organismi. Jos torakat säilyisi hengissä ydinsodasta niin tästä ei! Sen lisäksi vielä hillitön turvotus! Mä en käsitä mistä se voisi johtua, kun ei se ruuastakaan voi johtua kun pitäähän mun nyt voida JOTAIN edes syödä. Nyt mun on pakko varata sinne lääkäriin aika, ja spesialistille eikä millekään yleislääkärille!

  • Mainos

  • porajata 460 viestejä13.4.2011 16:59

    Täällä taas kovavatsainen, joskus inhottavaa tämäkin

    Ennen gluteenitonta oli aina löysänpuoleinen nyt ei koskaan

  • annepanne 52 viestejä13.4.2011 17:03

    Vaula kirjoitti:
    Yritän Antti Heikkilän juttuja luettuani olla ainakin jonkin aikaa täysin kokonaan viljattomalla (en ole aivan varman mitä tuo edes käytännössä tarkoittaa) ruokavaliolla, mutta vähän haasteelliseltä se kyllä tuntuu. Voisi ehkä aloittaa viljattomalle dieetille kokonaan oman keskusteluketjun?

    Antti Heikkilän teeseistä ja viljattomuudesta täällä onkin jo ainakin yksi viestiketju olemassa. Tuli tuosta Tallulahin vatsaongelmasta mieleen, että jos edes kokeilisi viljattomuutta, mutta muistelen hänen teilanneet tuollaiset ajatukset aivan mahdottomina...

  • Tallulah 476 viestejä13.4.2011 17:56

    annepanne kirjoitti:
    [Tuli tuosta Tallulahin vatsaongelmasta mieleen, että jos edes kokeilisi viljattomuutta, mutta muistelen hänen teilanneet tuollaiset ajatukset aivan mahdottomina...

    Kun sulla kerran on noin hyvä muisti, niin varmasti muistat myös että olen kertonut kokeilleeni karppausta enkä ole koskaan voinut niin huonosti kuin silloin. Sen lisäksi lihoin.

  • annepanne 52 viestejä13.4.2011 18:05

    Tallulah kirjoitti:
    Kun sulla kerran on noin hyvä muisti, niin varmasti muistat myös että olen kertonut kokeilleeni karppausta enkä ole koskaan voinut niin huonosti kuin silloin. Sen lisäksi lihoin.

    Tottakai muistan sinun kokeilleen karppausta, mutta nyt olikin puhe viljattomuudesta, mikä ei ole yhtä kuin karppaus

  • Tallulah 476 viestejä13.4.2011 19:47

    annepanne kirjoitti:
    [Tottakai muistan sinun kokeilleen karppausta, mutta nyt olikin puhe viljattomuudesta, mikä ei ole yhtä kuin karppaus

    En käytä viljoja kovinkaan usein, joten ei tuostakaan löydy selitystä. Tai jos lasket riisin viljaksi niin sitä käytän kyllä yleensä viikottain. Kuitenkin parhain olo ruuan jälkeen (jos tuota sanaa voin nykyään edes käyttää) on kun olen käynyt aasialaisessa ravintolassa, ts, syönyt reilusti riisiä. Kauraa käytän tosi harvoin, tattaria ja hirssiä vielä harvemmin.

  • Mainos

  • ponipimu 239 viestejä13.4.2011 22:42

    kortisonia, kortisonia ja kortisonia.

    se kun auttaa lähes kaikkeen.

  • Tallulah 476 viestejä15.4.2011 11:51

    Kortisonia en suostu käyttämään ellei ole aivan ehdottoman pakko. Sillä kun on myös muita kun noita auttavia vaikutuksia.

  • ponipimu 239 viestejä20.5.2011 22:23

    töissä tänään taasen joku oli tuonut kaffipullaa ja kun en taaskaan ottanut, alkoi ihmettely miksen?

    sitten eräs työkaveri avautui ja kertoi että lapsenlapsensa sairastaa kroonista paksunsuolen tulehdusta ja että ruokavalio on vielä tarkempi kuin keliaakikoilla. mehän sitten keskustelimme yliajalle...

    googleta ja hämmästy, tuo scd-ruokavalio on kyllä aika tiukka... luoja sitä listaa kielletyistä ruoka-aineista, siellä mm. glukoosi-fruktoosisiirappi, sitähän on kaikki mehut ja jäätelöt pullollaan... ei raejuustoa, ei sitä ja tätä...

  • Tallulah 476 viestejä23.5.2011 11:08

    Ei tuokaan oikein natsaa... Mun vatsa on ollut hieman parempi kun olen lisännyt reilusti leivän syöntiä.

  • kokki03 9 viestejä23.5.2011 18:54

    Kahvi on yksi oimituisten vatsavaivojen aiheuttaja. Kahvin laatu saattaa vaihdella, onko kellään tietoa tutkimuksista?

  • Mainos

  • luppakorva 7 viestejä25.12.2011 10:26

    Hommaapas terveyskeskuksesta se lähete gastroenterologian erikoislääkärille. Saa katsoa keliakian, colon irritabilen, colitis ulcerosan, angioödeeman samalla kertaa. CRP, senkka, Hb ei kerro vielä mitään, vaan pitää ottaa laajemmin verikokeita, tranglutaminaasivasta-aineet, endomysiumvasta-aineet, kilpirauhas-arvot ja ferritiini ainakin. Tähystys on pakko tehdä, jos vasta-aineet ehdottavat keliakiaa niin yläkautta, muuten alakautta. Ei auta spekuloida, vaan mene tutkimuksiin. Itsellä oli aivan vastaava tilanne ennen keliakiadiagnoosia enkä osannut sanoa että mikä aiheutti vatsan sekoamista. Kortisoni on hyvä lääke, pakkohan sun on auttaa vatsaasi koska tuollainen ei ole hyväksi, ja voi altistaa suolen syövällekin. Mutta eihän sinun sitä tarvitse välttämättä syödä jos selviää mikä sulla on. Halkeilevat suupieletkin mielestäni ovat merkki siitä että sinulla on joku kunnon imeytymishäiriö. Eli älä enää "leiki ruoilla" vaan käy selvittämässä mikä oikeasti on ja mikä siihen oikeasti auttaa.

  • ponipimu 239 viestejä26.12.2011 00:38

    luppakorva voisi lukea ketjun alusta asti, sillä tallulah on selvästi tuonut jo esille että keliakia on, profiilin mukaan jo vuodesta 1980, ja verikokeitakin on otettu.

  • Tallulah 476 viestejä2.1.2012 14:46

    ^No todellakin, voisi edes lukea aloitusviestin ensimmäisen virkkeen!
    Verikokeita on otettu; hb kunnossa, crp kunnossa, senkka kunnossa, kilppariarvot kunnossa, maksa-arvot kunnossa, kolesteroli kunnossa, sokeriarvot kunnossa... Eikä ainoastaan kunnossa vaan kaikki erinomaisella tasolla. Verikokeiden mukaan olen siis harvinaisen terve ja kolesteroli ja maksa-arvot ovat jopa parantuneet viime keväästä! Maha on edelleen samanlainen ja jos vaikka syön muutaman päivän tismalleen samoja ruokia niin jonain päivänä kaikki tulee vesiohjuksena pihalle ja jonain päivänä taas on täysin kunnossa! Ota nyt tuostakin selkoa taas. Luulin jo että mun tarvitsee syödä enemmän leipää ja se auttoikin jonkun aikaa, kun taas tänään on kaikki tullut vetenä pihalle. Tosin tällä hetkellä on stressiäkin mutta kun aikaisemmin ei ollut, ei se voi selittää näitä oireita.

    Kahvia en juo koska mun mahani ei siedä paljoa kofeiinia, joten ei siitäkään ole kyse. En jaksa enää edes ajatella mistä tämä voisi johtua, monesti aamuisin oireet alkavat ennen kuin olen edes syönyt yhtään mitään!

<< Alkuun < Edelliset
1 2 3
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,012s