Keliakia ja deittailu

Jezu  Ylläpitäjä – 16.10.2009 17:50

Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07

Ira 57 viestejä – 20.10.2009 19:22

Kun olin vielä vapaa ja tapasin jonkun, oli se vähän vaikeaa jotenki kertoa sairastavansa keliakiaa. Ja tottakai tapailin tietenkin tyyppejä jotka olivat täysin terveitä. eivät sitten tienneet mitään keliakiasta. Mutta siis täytyy sanoa, että oli oikein fiksuja jotkut, kun nimenomaan varmistivat kun mennään syömään , että missä on gluteenitonta varmasti tarjolla. Ihan täydet pisteet tästä miehille, joita tapailin. Eli siis syöminen sujui ihan niinkuin normaali-ihmisilläkin ilman suurta numeroa.Ja sitten oli näitä, että mennään paikalliselle grillille syömään..missä siis ei mitään gluteenitonta.Yhdet treffit oli ihan katastrofi..mies kyseli ravintolassa paikan päällä ihan kokoajan, mitä voin syödä.Ajattelin, että pitäiskö nauhoittaa omat puheet ja laittaa nauhuri pyörimään uudestaan ja uudestaan, kun ei tyyppi tajunnut ruokavaliotaniIllan päättyminen oli todella helpotus minulle.
muuten Jezu, deittailu oli ainakin minun mielestäni ihan mukavaa vai kultaantuuko nää muistot vaan ajan kuluessa..?
Onhan se ihan onnellista olla sinkkunakin, eiks jeh

Mainos

Tallulah 476 viestejä – 21.10.2009 13:18

Sinkku olen, ja silloin tällöin deittailen myöskin, ja se on myös mun mielestä mukavaa, olen siinä onnellisessa asemassa ettei tarvitse ketään ukonkuvatusta tuijottaa joka aamu ja saan tehdä mitä mua huvittaa.

Mun aivoissani nämä kaksi asiaa ei kyllä liity toisiinsa millään tavalla... Eikä mun ole koskaan 30 vuoden aikana tarvinnut ravintolassa säätää ruuan kanssa. Enkä deittaile idiootteja jotka jotenkin erityisemmin "suhtautuisivat" siihen mitä syön ja mitä en. Mulle keliakia ei ole sellainen SAIRAUS joka toisen pitäisi tietää tai olla tietämättä. Jotkut ovat kysyneet jos olen tilannut sellaista joka pitää erillisesti tehdä gluteenittomaksi, suurin osa ei, ja kun asia on todettu on jatkettu entistä keskustelua. Kukaan ei ole kyllä ehdottanut paikallista grilliä treffipaikaksi, tuo oli hauska Ira!! ;DD

Nuutti 56 viestejä – 22.10.2009 09:02

Kun minä sain diagnoosin, niin meni n. puoli vuotta ennenkö aloin edes noudattamaan ruokavaliota. Oli vähän huono asenne keliakiaa kohtaan aluksi..

Mutta siis sain diagnoosin viime vuoden kesällä ja meni pari kuukautta kun aloin sitten seurustella elokuussa. Vasta joulukuussa kerroin tälle nykyiselle avomiehelleni että minulla on keliakia ja selitin mikä se on. Hän otti asian erittäin hyvin (koska hän itse sairasti koko lapsuutensa vilja-allergiaa niin osasi suhtautua), ja patisti sitten noudattamaan ruokavaliota jonka jälkeen en siitä sitten poikennutkaan enää. Eka kuukausi oli tietysti hankala, koska avomieheni unohti aina kaupassa että mitä sain syödä ja kyseli sitten "otetaaks patonkia? ainii.. Syödääks couscousia tänää? ainii..".

Siitä asti ollaan kuitenkin syöty aina gluteenitonta ruokaa. On helpompi tehdä sellaista mitä mäkin voin syödä ettei turhaan kokata kahta eri ruokaa. Aluksi avomieheni söi kanssani myös gluteenitonta leipää ja muroja, joka helpostti erittäin paljon omaa sopeutumista (vaikka kalliiksi tulikin). Ja vaikka nykyään olenkin tarkka ruokavalion suhteen, niin välillä tuntuu että hän on tarkempi kuin minä.. Tihrustaa aina tuoteselosteet, tarkastaa ravintolassa puolestani gluteenittomuuden yms. jos minä en muista/tajua. On ihan kivaa, että on huolehtivainen.

Ja keliakiassa on ainakin ollut se hyvä puoli että nykyään me valmistetaan itse melkein kaikki ruoat (valmisruoissa kun yleensä on vehnää..) ja elämäntavat on muuttunu sitä kautta terveemmiksi. Kokkaamisen ohessa taas tulee vietettyä kivaa yhdessäoloa.

Nuutti 56 viestejä – 22.10.2009 09:03

"olen siinä onnellisessa asemassa ettei tarvitse ketään ukonkuvatusta tuijottaa joka aamu ja saan tehdä mitä mua huvittaa."

Voihan sen noinkin sanoa, mutta miksi ihmeessä sen pitäisi olla ukonkuvatus??

Tallulah 476 viestejä – 23.10.2009 11:25

^No se oli ehkä tuommoinen tehostettu sanonta jotta asia tulee varmasti selväksi... ;D ;D