Kauanko gluteenitankkausta ennen tutkimuksia?

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • Kara 1 viesti19.9.2015 19:43

    Hei!

    Kuinka kauan ja kuinka paljon gluteenipitoista ruokaa olisi viisasta syödä ennen verikoetta ja gastroskopiaa?

    Tiedän, että gluteenitonta dieettiä ei saisi aloittaa ennen tutkimuksia. Tässä on taustalla hankala elämäntilanne, jossa samanaikaisesti liian paljon kuormittavia tekijöitä, jolloin voimani eivät riittäneet lähteä selvittelemään tätä oikealla tavalla. Tyhmää, mutta näin se nyt meni. Olen siis pääosin vältellyt gluteenipitoisia ruokia nyt noin kolme kuukautta. Pääosin, mutta olen kyllä välillä syönyt esim. pullan tai pitsan silloin tällöin.

    Nyt vointini on kohentunut sen verran, että haluan selvittää sairastanko keliakiaa. Välttely lievitti huomattavasti mahaoireita (järkyttävä turvotus ja kivut, ripuli, ummetus, ilmavaivat), mutta ne eivät poistuneet kokonaan. Samaan aikaan siirryin myös laktoosittomiin/vähälaktoisisiin tuotteisiin. Valitettavasti tässä taustalla oireilua sotkee myös endometrioosiepäily. Siihen sain hoitokokeiluna maaliskuussa hormonikierukan, ja koska kamalat mahaoireet eivät lievittyneet kuin osittain, päädyin karsimaan ruokavaliota.

    Tarinoin tähän laajemminkin taustaa ihan siksi, että se hieman selittäisi miksi tilanne on nyt tämä. Olen kyllä menossa lääkäriin, mutta haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne.

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,023s