Gluteeniyliherkkyys vrt keliakia?!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • nyyti 58 viestejä15.12.2013 12:18

    Hei! En oikein löytänyt haulla keskustelua aiheesta, joten päätinpä perustaa. Kirjoittelin jo vähän samasta aiheesta tuonne Ei keliakiaa?-keskusteluun, mutta arvelin että tämä aihe voisi "ansaita" ihan omankin ketjun.

    Ilmeisesti siis on ihmisiä, minä itse mukaanlukien, jotka eivät siedä gluteiinia, mutta joilla ei ole todettu keliakiaa. Itse en ole käynyt edes tähystyksessä, koska verikoe oli puhdas. Kuitenkin saan vatsaoireita jo suhteellisen pienestä määrästä tavan viljatuotteita, esim. pieni pala ruisleipää teki mahan kipeäksi ja sekaisin, kun söin ihan kokeilun vuoksi. Speltillä sain aikaan vielä paljon pahemman olon kun luulin että se sopisi ja söin koko lautasellisen. :o

    Onko muita joilla on samanlainen tilanne?
    Kuinka tarkasti vältätte gluteiinia, siis esim. keittiövälineiden puhtauden yms. suhteen?
    Onko näissä olosuhteissa syytä epäillä että keliakia olisi kuitenkin mahdollinen?
    Entä kuinka kauan teillä, jotka olette kokeilleet gluteiinitonta dieettiä ilman keliakiadiagnoosia, meni sen aloittamisesta siihen että oireet helpotti/ loppui?

  • LeenaK 4 viestejä15.12.2013 13:06

    Hei.
    Kiva kun aloitit ihan oman keskustelun. Itsellä ei ole myöskään todettu keliakiaa tähystyksellä kun verikokeet olivat puhtaat. Itse pidän kyllä itseäni ihan keliaakikkona ja näin sanoin myös muille ihmisille. Läheiset tietävät ettei oo diagnoosia mutta vieraat eivät. Tunnen useamman ihmisen joka myös samalla tavalla keliaakikko vaikka ei oo diagnoosia mm. äitini ja siskoni sekä hyvä ystäväni.

    Itse saan oireita jos satun syömään vahingossa gluteenia. Kerran söin mokkapalan niin tiesin kyllä vähä ajan päästä ettei se ollut sopiaa.
    Itse käytän samoja työvälineitä mitä tavallisetkin kun tiedän että ovat puhtaat. Samaa voirasiaa käytän myös mutta otan reunasta tai semmoisesta kohdasta josta en näy muruja tms.

    Minulla oireet helpottui yllättävän nopeasti muistaakseni alle viikossa. Olen nyt ollut reilu 1.5 v gluteenittomalla ruokavaliolla. Aluksi joku kysy et miten pitkään noudatat dieettiä mutta itselle oli heti selvä että tämä on elämän tapa. Itse myös yllätyin miten nopeasti ja helppo oli omaksua asia. Auttoi varmasti asiaa kun äiti on kotona noudattanut gluteenitonta ruokavaliota ainakin 10.v joten tiesin mitä se on. Kauraa ja ruista minulla on ikävä. Puhdaskaan kaura ei sovi joka ikävää kun sitä on monessa paikassa gluteenittomissa leivonnaisissa.

    Kiva olisi kuulla toisen gluteeniherkkien ajatuksia.

  • Mainos

  • porajata 460 viestejä15.12.2013 15:06

    Luulis , että vasta-aineita muodostuu jos tulee oireita gluteenista ?
    Kaikki keliakia verikokeet eivät ole yhtä herkkiä tunnistamaan.

  • nyyti 58 viestejä16.12.2013 16:08

    Joo kyllä mullakin akuutit oireet helpotti jo muutamassa päivässä, mutta edelleen on ajoittain maha vähän kipeä. Lisäksi olen tahattomasti laihtunut muutaman kilon tässä syksyn ja tämän ruokavaliokokeilun aikana.
    Mietin vaan onko kyse yksinkertasesti siitä etten älyä syödä tarpeeksi kun ruoka-aineita on rajotettu, vai jostain muusta häröstä esim. ruuan imeytymisen suheen? Missä vaiheessa pitää huolestua (alipainoon on kyllä vielä matkaa n. 15kg ;D)?

    porajata kirjoitti:
    Luulis , että vasta-aineita muodostuu jos tulee oireita gluteenista ?
    Kaikki keliakia verikokeet eivät ole yhtä herkkiä tunnistamaan.

    Niin en tiedä? Ymmärtääkseni yliherkkyyksiä on olemassa useilla eri mekanismeilla, eikä kaikki näy kaikissa kokeissa. :o Tosin ihmettelin myös sitä, että tossa verikokeessa ei näkynyt pähkinäallergiaa, vaikka ihan selvästi saan pähkinöistä oireita.

  • AnnaL 4 viestejä21.12.2013 09:17

    Kiitos kun aloitit tämän keskustelun Nyyti, koska meitä jotka eivät kestä gluteenia, mutta keliakiaa ei ole todettu, on paljon suomessa sekä maailmalla.
    Laaja keliakiaverikokeeni oli puhdas, arvot normaalit enkä päässyt nielemään letkua vaikka halusin. Söin 10 kk gluteenia kaikkissa mahdollisissa muodoissa ja turposin kun pullataikina. 11kg elopainoa lisää, sormien nivelet jäykät ja kipeät, migreenejä, selkä ja polvikipua, väsymystä ja maha turposti joka päivä muodottomaksi ylämahan kohdalta. Jouduin leventämään housujeni vyötäröä kuminauhalla, koska kireää housua ei voinut pitää kipeän mahan päällä työpäivänä. Sain myös iho-oireita;yläselkääni syyhysiä eteenkin jumpassa hikoilun yhteydessä. Niin ja vessassa ravaaminen, sen haluaisin jo unohtaa. Listaa voisi jatkaa loputtomasti... Ja sitten 10 kk kärvisteltyäni verikokeet puhtaat. Oireideni poistuminen alkoi välittömästi parissa päivässä ja oloni koheni päivä päivältä, kun jätin gluteenin ruokavaliostani. Minä varon niitä leivänmurusiakin pöydillä, leikkuuveitsissä ja margariinirasioissa vaikka minulla ei ole virallisen lääketieteen mukaan keliakiaa. Nyt on kulunut 7 kk siitä kun lopetin gluteenin syömisen ja tuloksena on 12 kg painoa pois, kehon rasva luvusta 45:stä alas 36:n sekä lihasmassan osuus noussut 28:saan. Normaalipainoinen en ole vieläkään, sen verran reippaasti ylipainoa minulla. Tämä joulunaika on salakavalasti vaarallista; kaikki suklaarasiat ja muut makeiset joita tulee ovista ja ikkunoista lahjoina sisältävät vehnää jossain muodossa ja niitä tekisi mieli, kun on joulu.Pari yötä olen valvonut ahneuteni vuoksi ja nyt täytyy taas syönti lopettaa että saisin nukuttua edes!!! Gluteeninista on haittaa terveydelleni, jos sitä saan elimistööni, vaikka minulla ei ole keliakiaa todettu.

  • nyyti 58 viestejä25.12.2013 20:19

    Kiva kuulla teidän kokemuksia, että en ole ainoa. :P

    Seuraava kysymys: Oletteko jättäneet gluteenin lisäksi muita ruoka-aineita pois?
    Mulla on ollut nyt syksyn eräänlainen eliminaatiodieetti, eli monta eri ruokaa kieltolistalla, ja pitää yksitellen kokeilla palaako oireet jos niitä syö. Gluteeniviljat olen suurimmalla varmuudella todennut tällä tavalla oireita aiheuttaviksi, lisäksi joitakin mausteita ja kasviksia. Mietin vaan onko näillä asioilla jotain yhteyttä...

    Ja vielä toinen: Kuinka pienestä määrästä gluteenia saatte oireita? Jos siis olet vaikka vahingossa syönyt jotain gluteenin kanssa kontaminoitunutta, miten kävi?

  • AnnaL 4 viestejä29.12.2013 09:37

    Määrää josta saan oireita en ole testannut, mutta saan oireita myös viljatuotteista joista on gluteeni poistettu; gluteeniton vehnätärkkelys ja kaura. Gluteenittomasta vehnätärkkelyksestä leivotuista leivonnaisista nielemiseni vaikeutuu sekä nieluni muuttuu raastinraudaksi välittömästi ensimmäisestä haukkasusta. Vältän v.tärkkelystä nykyään eli valitsen vain luontaisesti gluteenittomia jauhoja ja leivonnaisia. Gluteeniton kaura ei aiheuta kurkkuuni samaa tunnetta, mutta varpusparvet lentelevät seuraavana päivänä privaatissa kopissa. Minulla ei ole todettu siis minkään viljan allergiaa (ne testattiin allergiasairaalassa viime keväänä) Vasen polveni vihoittelee päivän pari jos viljoja syön josta tulikin mieleen, että kun kävin polven takia tutkimuksissa viime kesänä, lääkäri kirjoitti minulle nivelrikkolääkkeen. Lääkkeen ainesosissa ei mainittu gluteenia, mutta ei kerrottu sen olevan gluteenitonkaan. Ehdin syödä sitä n.kaksi viikkoa kun selkäni oli taas kuin tulessa kutiavista näppylöistä. Lääketehtaalta kertoivat sen sisältävän äyriäisiä joille jotkut saattavat olla tosi allergisia, mutta minulle ei äyriäisallergiaa ole ikinä todettu. Lopetettuani lääkkeen syönnin polveni kunto ei huonontunut, mutta selkäni kutina alkoi vähenemään vähitellen ja kutina poistui noin parissa kolmessa viikossa. Ikinä ei selvinnyt oliko oireiden aiheuttaja gluteeni, äyriäiset vai vaikuttava ainesosa. Taidankin kokeilla eliminaatiodiettiä äyriäisten kohdalla!

  • Mainos

  • honda 89 viestejä29.12.2013 20:58

    lääkkeillä on taipumus aiheuttaa allergioita ,mutta oletko koskaan tutkituttanut onko sinulla ärtynyt paksusuoli tulehdus...oletko kysynyt lääkäriltä asiaa . joskus se voi aiheuttaa saman kaltaisia oireita kun gluteeni pitoinen ruoka...

  • nyyti 58 viestejä29.12.2013 22:59

    honda kirjoitti:
    lääkkeillä on taipumus aiheuttaa allergioita ,mutta oletko koskaan tutkituttanut onko sinulla ärtynyt paksusuoli tulehdus...oletko kysynyt lääkäriltä asiaa . joskus se voi aiheuttaa saman kaltaisia oireita kun gluteeni pitoinen ruoka...

    Tämä ärtynyt suoli on kyllä mystinen diagnoosi: ilmeisesti se annetaan kun ei keksitä mikä muu on vikana tai ei viitsitä tutkia. Mutta jos suoli on ärtynyt, niin eikös olisi aika olennaista tietää mistä ja miksi!?
    Mullekin yhts:n lääkäri sano vaan että se nyt on sellasta toiminnallista, ihmisillä joskus on maha sekasin, ja käski vaan syödä lisää kuitua. Mutta jos olisin jatkanu vaan niinkun ennenkin (=hyvinkin kuitupitoisella kasvisruokavaliolla), olisin joka toinen päivä pyytämässä saikkua. :o Gluteenittomalla ja muutamia muita (allergisoivia tai muuten sopimattomia) ruokia välttämällä taas olen vähintään 6 päivää viikossa täysin kunnossa.

  • honda 89 viestejä30.12.2013 18:43

    ärtynyt paksusuoli siitä on monta versiota muistaakseni tv-ohjelmassa käsiteltiin kyseistä sairautta siihen oli sairastunut nuoria ihmisiä ,heidän sairaudella oli oma nimessä mutta en muista minkä niminen se oli. hekin olivat kärsineet useita vuosia oireista , sitä ei kaikki yleislääkärit tunnistaneet olivat saaneet avun erikoislääkäriltä .se tv -ohjelma oli sunnuntaina tullut aamusydämellä,, toivottavasti löydä avun vaivaasi...

  • AnnaL 4 viestejä1.1.2014 08:16

    Keliakiatesteissä kävin vain ja ainoastaan sen takia, että keliakia on perinnöllinen ja minulla on lapsia. Halusin varmistaa, ettei gluteenin aiheuttama huonovointisuuteni ole keliakiaa. En enää etsi "sairaudelleni" nimeä, koska pelkästään gluteenin pois jättämällä vointini koheni. Kaikki hyvin siihen saakka, kunhan saan itse päättää mitä suuhuni laitan. Entä sitten, kun olen niin vanha etten siihen kykene? Äitini ja hänen sisarensa ovat siinä iässä, että heidän tulee vierailtua sairaalassa tämän tästä. Tiedättekö millaista ruokaa siellä syötetään vanhoille huonokuntoisille vanhuksille? Viljaa viljaa ja viljaa, koska se on edullista. Äitini ei saanut yhtään hedelmää syödäkseen viimekertaisen viikon sairaalassaolonsa aikana. Gluteeniyliherkkyyteni luultavasti ohitetaan olankohautuksella, kun keliaatikkokin saa tämän tästä kommentteja "voithan sinä vähän ottaa"

  • nyyti 58 viestejä1.1.2014 14:45

    AnnaL, musta sun oireilu kuulostaa kovasti vilja-allergialta (ainakin vehnälle), jos kerran hengitystietkin oireilee. Onko sulla testattu allergioita? Luulisin, että tuollaisten oireidenkin perusteella jo joku lääkäri voisi tarvittaessa kirjoittaa diagnoosin... :o Hengityksen vaikeutuminen (kurkku kutiaa tai turpoaa tms) on yksi vakavan allergisen reaktion tyypillisimpiä ensioireita, ja siinä kohti todellakin pitää jättää loppu ruoka syömättä, ettei kurkku mene kohta kokonaan umpeen.

  • Mainos

  • Mau 1 viesti6.1.2014 13:35

    Itselläni keliakiaa testaavat verikokeet on ollut todella pilvissä, mutta tähystyksissä suolinukkaa on jäljellä. Minulla on epäilty, kronin tautia ja ärtynyttä paksusuolta sekä allergioita. Yhtäkään ei ole voitu "todistaa". Gluteenin poisjättämisen jälkeen olo kohentui jo 2 viikossa. Aluksi en pystynyt syömään kauraa enkä gluteenitonta vehnää. Sain myös mitättömästä viljamäärästä kovia kipuja (ihan kuin joku raapisi vatsaa sisältä)sekä ripulin. Puolen vuoden jälkeen pystyin syömään joskus vähän kauraa tai gluteenitonta vehnää.

  • tammikettu 1 viesti6.1.2014 14:34

    Itse vaihdoin gluteenittomaan ruokavalioon pari vuotta sitten ihan kokeeksi että josko se auttaisi vaikeaan ihottumaan joka minulla oli ollut jo vuosia. Ihottuma lähti pois pysyvästi! Samoin vatsannipistykset, hilse (ennen jouduin käyttämään hilseshampoota) ja kylmäihottuma (kutiavia kyhmyjä kylmässä, aika outoa, myönnän). Ihmettelin että miten noin suuri vaikutus voi olla ja sitten aloin lukemaan tieteellisiä tutkimuksia gluteenista enkä enää ihmetellyt. Melkein tukka nousi pystyyn niitä lueskellessä (syövät, gluteeniperäinen ataksia, gluteenin yhteys skitsofreniaan...).
    Selvisi että gluteenin vaikutusmekanisimi löytyi vasta vuonna 2000! Samalla selvisi että kaikilla ihmisillä (siis ihan jokaisella) gluteeni aiheuttaa tulehdusreaktion ensimmäisen vaiheen mutta vain joillakin se kehittyy keliakiaksi.
    Ei siis ihme että tulee oireita vaikka suolinukka on OK.

    Eliminaatiodieetissä kannattaa kokeilla välttää prolamiinipitoisia viljoja eli gluteeniviljojen lisäksi kaura, maissi, tumma riisi. Vehnässä on lisäksi paljon muitakin proteiineja kuin gluteeni (jonka sisältämä prolamiini gliadiini aiheuttaa ongelmia). Gluteenittomassa vehnäjauhossa on myös ns. resistenttejä tärkkelyksiä jotka hajoavat vasta paksusuolessa ja voivat aiheuttaa oireita jos suoli valmiiksi ärtynyt. Ärtyneen suolen oireyhtymässä (IBS) pitää välttää mm. FODMAP-hiilihydraatteja.
    Aika asiallista tietoa olen löytänyt Reijo Laatikaisen blogista http://www.pronutritionist.net.

  • nyyti 58 viestejä6.1.2014 15:04

    tammikettu, joo mä oon vältellyt kaikkia fodmap-ruokia nyt tämän kokeilun aikana. Suurin "vaste" (eli kuinka pahasti menee maha sekaisin jos syökin sitä) on kuitenkin gluteeniviljoille, kikherneille ja tietyille jutuille joille oon jo aiemmin todetusti allerginen. Tietysti kaikkia mahdollisia en ole kokeillut syödä. Alunperin ensin kokeilin pelkästään soijatonta vähän aikaa kun epäilin ensin sitä (ja epäilen edelleen), ja se jo auttoi jonkin verran; soijattomalla dieetillä oireet tuntui ilmaantuvan aina suurien gluteenimäärien syömisen jälkeen.

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,015s