Jezu Ylläpitäjä – 28.1.2009 10:42
Tästä ei olekaan vielä täällä keskusteltu. Gastroskopiahan on ainoa varma tapa keliakian toteamiseen ja Kela-korvauksen nostamiseen.Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07
pipa 5 viestejä – 28.1.2009 12:42
Olen aivan samaa mielta, oli aivan hirvea kokemus, mutta parempi etta tuli tehtya koska elaminen ja olo on parantunut huomattavasti keliakian toteamisen jalkeen.
Kauaahan se ei kestanyt mutta ei ollut kylla yhtaan kivaa...
mankeli 14 viestejä – 28.1.2009 20:02
Mulle tuo operaatio on tehty jo kolme kertaa nukutuksessa oksentamiskammoni vuoksi ja nykyään arvoja seurataan verikokein (suolinukka ei ole kunnolla palautunut vaikka dieetti on ollut pitävä).
Eli ei kamalia kokemuksia lainkaan, vaikka toki nukutuksessa on omat riskinsä, eikä olo sen jälkeen ole mitä mainioin.
KariK 27 viestejä – 28.1.2009 20:28
Oma kokemukseni oli onneksi kyllä paljon neutraalimpi kuin Jezulla, kipeäähän se ei tehnyt missään vaiheessa.
Pahin kohta oli kurkun puudutus ensimmäisen kerran, en oikein pitänyt sen aineen mausta, toinen puudutus juuri ennen letkun nielemistä ei tuntunut enää juuri miltään. Mutta ei se mikään miellyttävä kokemus ollut, tuntuuhan se oudolta kun suussa oli 90cm letkua.
Muistaakseni kahdeksan koepalaa otettiin. Se koepalan ottoon käytetty otin toi mieleen vanhan pappatunturini jarruvaijerin .
Pulla 267 viestejä – 28.1.2009 22:03
Korjaus: gastroskopia EI ole AINOA tapa keliakian toteamiseen ja Kelan korvaukseen, vaan myös ihokoepalasta ihoekeliakian toteaminen.Tweety 12 viestejä – 28.1.2009 22:05
No täytyyhän taas tännekin laittaa oma kommenttini Olen sairastanut jo yli 20 vuotta keliakiaa ja ensimmäinen gastroskopia tehtiin vuonna 88. Eipä ole juuri muuttunut tuo toimenpide Yhtä tuskallinen se on edelleen. Ei tuo kipeää mielestäni tee, mutta oma tuntemukseni on, että tukehdun. Tuntuu kuin joku idiootti laittaisi puutarhaletkun suusta, menemään kurkkua pitkin alas. Täytyy sanoa, että valitsen kyllä mielummin monia muita tutkimuksia. Paras (=pahin) kokemukseni on tuo päivä kun tehtiin sekä gastro- että colonskopiat samalla kerralla, ensin ylhäältä ja sitten heti perään alhaalta. Yök! colonskopia olisi valintani mikäli noista kahdesta täytyisi valita.
Minulle ei ole ikinä edes tarjottu vaihtoehtoa nukutuksessa. Mutta nukka on kunnossa ainakin viimeisimmän tiedon mukaan
Jontsa 67 viestejä – 28.1.2009 23:10
mankeli kirjoitti:
Suviih 629 viestejä – 29.1.2009 11:12
Kerran on kyseinen tutkimus minulle tehty, olin silloin ehkä 8-vuotias. Verikokeissakin keliakia jo näkyi, mutta varmistus tehtiin tähystyksellä. Kesti tosi lyhyen aikaa, vain neljä minuuttia, mutta mikään ihana kokemus se ei tosiaankaan ollut. Mutta parempi hetken kärsimys kuin piilosairastaminen koko loppuelämän. Verikokeista sitten katsoivat myöhemmin että tehosiko dieetti ja kyllähän se toimi. Pääsi pituuskasvukin taas normaaliin vauhtiin kun ravinto muuttui oikeanlaiseksi.Gluteenittomia leivontaohjeita: http://www.gluteenitontaleivontaa.fi
Blogin Facebook-sivut:
https://www.facebook.com/gluteenitontaleivontaa
masse57 1 viesti – 31.1.2009 21:12
Olihan se kokemus, kipua ei ollut, vaan paniikki meinasi väkisin tulla.. Onneksi selän takana istui hoitaja joka antoi neuvoja ja rauhoitti tyyliin, "hengitä vain kunnolla, pure suukappaletta, ei kestä enää kauaa.." Samalla hän hieroi olkapäätäni ja harteita, ja kehotti vain pitämään käsivarrestaan kiinni..
Hän teki läsnäolollaan kokemuksesta
sellaisen että se saatiin vartissa tehtyä,
siis mahdollisti koko jutun
Helpotus ja kiitollisuus (se on tehty!!)oli päällimmäiset tunteet, kun työkavereille kerroin tuntemuksiani. Lähinnä kuvasin oloani 'mahdollisesti madosta voisi tuntua samanlaiselta koukussa..tosin minulla ilman kipua..
Vuoden päästä uusiks, sitä ei vielä kannata mietiskellä
Jezu Ylläpitäjä – 4.2.2009 15:43
En siis olekaan ainoa, jeeKeliaakikko vm. -07 / Celiac since -07
Reetta 719 viestejä – 12.2.2009 19:12
Tässä tulee tuore kokemus elämäni toisesta gastroskopiasta, joka oli eilen. Edellinen yö meni huonosti nukkuen ja edellistä tutkimusta muistaen. Aamupäivällä mietin vielä töissä, soitanko gastron polille, että saisinko "Dormicum-tainnutuksen", mutta päätin olla reipas ja rohkea. Kolonoskopian yhteydessä tuosta Dormicumista oli hyvä kokemus, kun en tiennyt mistään mitään.
Tutkimusaika oli myöhässä ja odottelu jatkui. Vastaanotolla lääkäri kertoili labra-arvot, jotka oli tosi hyvät (transglutamiiniervokin). Ja sitten letkun nielentään. Hoitaja antoi ohjeita syvään hengittämisestä ja huomasin, että tuon kun muisti/yritti muistaa, kakominen ja yökkääminen jäi vähemmälle. Neljättä koepalaa ottaessa lääkäri totesi, ettei enää mene kauaa. Ja hetken päästä olikin skooppi jo tutkimuspetillä vieressäni. Syvä helpotuksen huokaus; ohi on. Eikä se ollutkaan niin kauheeta kun olin muistellut. Ehkä tuo oikeampi hengittäminen auttoi? Siitä huolimatta tuo ei ole tutkimus, johon riemusta hihkuen menisin seuraavallakaan kerralla. Toivottavasti sitä kolmatta kertaa ei enää tarvittaisi.
Haluan kuitenkin nostaa hattua gastroenterologien ammattikunnalle. Heidän täytyy työnilonsa löytää jostain muusta kuin potilailta, koska varmaan monikaan tähystettävä ei tullessaan tai lähtiessään sano, että kylläpä on tosi mukava tutkimus ja olipa kiva tulla tänne! Meidän keliaakikkojen onneksi gastroenterologit ovat olemassa ja saamme diagnoosimme.
Papu 8 viestejä – 12.2.2009 21:39
Minulle on tehty gastroskopia useita kertoja. Yli 20 vuotta sietten eka kerran. Ensimmäisellä kerralla opetettiin rentoutumaan ja henkittelemään rauhallisesti. Toimenpide on ollut minulle helppo ja kivuton joka kerta, rentoutuminen vaatii harjoittelua
hankris 15 viestejä – 14.2.2009 17:54
Minulla on koe otettu tasan kerran, mikroskoopilla se sieltä löytyi, eikä kukaan ole missään vaiheessa sanonut, että se pitäisi uudelleen ottaa, eli en ole sen jälkeen lääkärissä käynytkään tämän takia!
Kokemus oli kyllä kamala, mutta pahinta minusta oli sen jälkeiset 3 päivää jolloin en saanut alas kuin nestemäistä ruokaa, kurkku oli kuin tulessa ja totesinkin, että menisin kyllä nielemään letkua, mutta ne jälkikivut olivat kamalat!
Kari 364 viestejä – 15.2.2009 17:36
Mulle tuo tehtiin elokuussa, ens kerta. Asia oli helppo etukäten kun ei ollut aavistustakaan, mitä tuleman pitää. Ai tähystys, OK, mennään vaan, aattelin. Asia oli ilmeisen hyvin etukäteisvalmisteltu; mulle kerrottiin joka temppu etukäteen. Edessäni seisoi ja avittin nätti sairaanhoitaja, tyylipisteet oli ainakin kohdallaan. Mut sitten se letkun syöttäminen meinasi kyllä laittaa ukon yökkäämään, ei siinä paljon naiskauneus auttanut. Hyvä juttu oli, että toimi ei kestänyt montaa minuuttia, ja sitten eiku kuolaa siivoamaan. Toimenpiteen jälkeen sain hyvän ja selkeän raportin, suullisesti kuvat läpikäyden, ja kirjallisena sama. Diagnoosi siis sitovasti todettu. Seurasi treffit lähetteen lähettäneen lääkärin kanssa.
Luonnehtisin hommaa aika pottumaiseksi, mutta onneksi kesti lyhyen ajan. Kai se on vastaisuudessakin läpi käytävä, jos niin käsky käy. Omaksi hyväkseni sen tekevät.
Mulla on taipumus ajatella positiivisesti. Aikoinaan mm. armeijassa tuli vastaan rääkki-juttuja. Totesin, että kroppa kestää kovastikin kaikenlaista, ja nälkä ja kylmä menevät aikanaan ohi. Työkavareiden kanssa on joskus kyseenalaistettu: "voiko vitutukseen kuolla?". Ei siihen ilmeisestikään kuole. Että hetkeä kamalaa seuraa yleensä parempi olo
Olin tänään läheisen ala-asteen siis koulu tapahtumassa. Thaimaalainen rouva tarjoili riisikääröja, vihannesta ja jauhelihaa, kaikki gluteenitonta. Oli hyvä lounas.
aspja 22 viestejä – 18.2.2009 15:08
Eipä ollut gastroskopia kiva, eikä kyllä koloskopiakaan ole mikään mieltä ylentävä kokemus.
On kuitenkin helpompi kestää hetkenkestävä tähystys ja epämielyttävä olo, kun jatkuva ripuli ja pelko ja stressi siitä ettei pysty pidättämään vaan tekee housuunsa!
Kun saa heti paikanpäällä diagnoosin vaivoihinsa ja voi aloittaa oikean keliakiaruokavalion on tähystyksen etu todistettu ja elämä maistuu taas.
Ulla 21 viestejä – 23.2.2009 20:26
Erittainkin epamiellyttava kokemus, jouduin taistelemaan koko ajan, etten saisi paniikkikohtausta. Tarkoitushan mulla oli uusia tahy viime kevaana, mutta en uskaltanut menna. Enka tieda uskallanko menna enaa koskaan, ellei ole ihan pakko.
Rauhottavia en tajunnut pyytaa, kun luulin, etta laittavat kurkkusuihketta kun pyydan, mutta kyseinen laakari ei kayta sita, joten en saanut mitaan lievitysta. Koin, etta laakari ja hoitaja olivat taysin tunteettomia peloilleni ja nain siita jaikin hirveat traumat.
Bakku-shan 19 viestejä – 24.2.2009 00:13
Mulle on tehty noita gastroskopioita ainakin viisi vuosina 1987-1990, mutta jo ihan pienenä, hieman yli 1-vuotiaana, jouduin sen aikaisten laitteiden kanssa tekemisiin (vuonna 1950) eikä silloin käytetty mitään nukutuksia eikä muitakaan puudutuksia. Totuin kai sitten niin siihen putken laittamiseen, että aina kun hoitaja tuli huoneeseen, avasin jo suuni valmiiksi auki Ei minua ole kertaakaan oksettanut tuo gastroskopia, mutta kun olen tupakoitsija, niin limaa tulee tyynylle niin että siinä voisi uida. Onneksi siihen löytyi lääke, jota sittemmin olen aina vaatinut tuossa tilanteessa, se lääke nimittäin estää sen liman valumisen. Oletteko nielleet letkua istuma-asennossa vai makuuasennossa? Istuma-asennossa on mielestäni helppoa, mutta täytyy vain kunnolla nielaista, ihan kuin nielaisisi suurehkon lääketabletin tai muun vastaavan. Eihän se nyt tietenkään mikään kiva juttu ole, mutta jos sillä saadaan varmuus sairaudesta, niin parempi sekin asia on hoitaa. Tuosta nukutuksesta tuli mieleeni, että sitä voisi useampikin vaatia, ei se niin suuri asia ole,etenkin jos on fobia tuohon toimenpiteeseen, ja anestesiahan kestää vain sen noin vartin ajan.
pete78 17 viestejä – 24.2.2009 14:13
Tere!! Itellä verikokeet olivat vain hitusen kohollaan ja lekuri halusi varmistuksen gastroskopialla... Kokemuksena ei mikään mieltäylentävä,lääkäri kertoi aluksi mitä tulee tapahtumaan ja siinä hikikarpalot nousi otsalle ja syke kohosi pilviin..Lopputuloksena limaa, kakomista, sätkimistä ja hapen puutetta muutama raastava minuutti, mutta diagnoosi oli kuitenkin varma keliakia... Toivotteli päivänjatkot ja kertoi kontrollin olevan vuoden päästä..YES!!!! No kului vuosi ja toinenkin eikä kutsua kuulunut, mikä ei kyllä yhtään haitannut, heh!! Sitten eräänä päivänä puhelin pärisi pahaa enteilevästi ja sairaalastahan ne soitteli että letku on toimettomana ja odottelee meikäläistä...Dääm,päivä oli pilalla ja samoiten seuraava kuukausi.. Tuomiopäivä taas koitti ja sama kidutus oli vastassa, vaikka luulinkin sen menevän paljon paremmin kerran kokeneena. Letku oli sentään vaihtunut ehkä millin ohuempaan mutta oli samalla uutuuden jäykkä joten miten sen nyt otti..silmistä tuli vettä kuin saavista ja nokka tukossa pois sairaalasta, lääkäri muistutti vielä ettei ollut mitään henk.kohtaista jos satutaan törmään laitakaupungilla... pahaa teki mutta toipa tullessaan jotain hyvääkin.Nukka oli korjaantunut eikä tarvitse enää letkua nieleskellä, kerran vuodessa verikokeet ja that`s it...Kari 364 viestejä – 24.2.2009 19:09
Mut pyydettiin kyljelle makuulle, sen ainoan kerran. Toistaiseksi. Loppuosuudesta kyllä pidin; kirjallinen ja suullinen selkeä raportointu. Ja sit, lasku kouraan ja kassan kautta. Ääk, ei ollut ihan ilmainen ollenkaan. Mutta, toivottavasti tulee ukko kuntoon Itse asiassa olen syönyt hyvin tunnollisesti määrättyä Calcichew D -jotakin-lääkettä. Ainakin tän päiväisen Hb 145 -tuloksen perusteella näytt'isi ainakin jokin toimivat oikean suuntaisesti
Olin tänään läheisen ala-asteen siis koulu tapahtumassa. Thaimaalainen rouva tarjoili riisikääröja, vihannesta ja jauhelihaa, kaikki gluteenitonta. Oli hyvä lounas.
keliaiti 36 viestejä – 9.3.2009 22:59
Kyllä on varmaan inhottavimpia tutkimuksia! Minulle ei laitettu puudutusta ja yökkäytti niin vietävästi! -Eikä muuten löytynyt keliakiaa! Tulehduksen vuoksi olis pitänyt tehdä kontrolli tähystys, mutta on edelleen tekemättä!! Minulla oli tähystyksen jälkeen ihan hirvittävä närästys noin 2 kuukautta.
On kokemusta myös sen toisen pään tähystämisestä, joka ei ole läheskään yhtä kamala, kuin vatsantähystys. Ranskassa tekevät muuten tähystyksen nukutuksessa. Tosin en tiedä onko sekään hyvä asia, kun nukutuksessa on aina omat riskit.
Jezu Ylläpitäjä – 10.3.2009 15:46
Tästä ei olekaan vielä puhuttu eli kuinka nopeasti te pääsitte gastroskopiaan ja paljon se maksoi?Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07
Kari 364 viestejä – 10.3.2009 16:01
Sain lähetteen tähystykseen kesällä keskellä heinäkuuta, tehtiin n. 4 viikon päästä, eli elokuun puolivälissä. Yksityisellä 340 euroa, Jyväskylässä. Kaikenkaikkiaan koin homman toimivan hyvin ja nopeasti - ja ainahan se jotakin maksaakin.. Ainakin sain oikean diagnoosin, ja lääkityksen. Siihen minä olen tosi tyytyväinen
Olin tänään läheisen ala-asteen siis koulu tapahtumassa. Thaimaalainen rouva tarjoili riisikääröja, vihannesta ja jauhelihaa, kaikki gluteenitonta. Oli hyvä lounas.
pete78 17 viestejä – 11.3.2009 09:28
Itselläni hyvä asema kun työmaalla sairauskassa joka hoitaa..Reetta 719 viestejä – 11.3.2009 19:12
Minulla on ollut onni päästä ihan julkiselle puolelle eli keskussairaalan gastroenterologian polille molemmat skopiat. Hinta tänä vuonna 25,60 euroa, minkä työpaikan työterveyshuolto maksoi kuitteja vastaan takaisin.
Ja tuosta nopeudesta. Eka skopia tuli todella nopealla aikataululla; lähete meni varmaan faxilla työterveyshuollosta polille ja hyvä etteivät kesken parin päivän Hesan työkeikan komentaneet polille. Epäilivät varmaan jotain vuotavaa mahahaavaa, kun hb oli vähän yli 70 ! Sitten ujuttivat ajan keskelle päivää parin päivän päähän - ja lääkäri varmaan menetti siltä päivältä ruokatuntinsa... Tasapuolisesti potilas ja lääkäri yhtä nälissään.
KariK 27 viestejä – 11.3.2009 19:57
Työterveydestä (Vaasan Mehiläinen) sain verikokeen perusteella lausunnon että arvot viittaavaat aktiiviin keliakiaan. Päätin kuitenkin mennä julkisen terveydenhuollon kautta jatkotutkimuksiin sillä työnantajani ei olisi niitä enää kustantanut. Omalääkäri laittoi lähetteen eteenpäin kesäkuun lopussa (viime vuonna), heinäkuun alussa sain tiedon jonotuspaikasta ja varsinainen gastroskopia 4.11. Jonotusaika oli aika tasan neljä kuukautta, no sinä aikana nautin viimeiset oikeat pizzat ja oluet. Maksu oli normaali poliklinikkamaksu, en tarkkaa hintaa muista mutta n. 25e.
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat ottaa osaa keskusteluun. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.