peksi 1 viesti – 20.5.2018 12:36
Morosta,
Jaan tämän siltä varalta jos joku toinen kärsii samasta asiasta. Minulla ei ole diagnosoitua keliakiaa, saan syödä leipää eikä siitä tule mitään välittömiä oireita mutta päivien ja viikkojen aikana sillä on vaikutus.
Kärsin noin neljän vuoden ajan ajoittaisesta masennuksesta ja ahdistuksesta eikä näiden esiintymisellä tuntunut olevan mitään logiikkaa. Kokeilin kaikki mahdolliset lisäravinteet, vitamiinit ja elämäntavat eikä millään noista ollut isoa vaikutusta. Ainoa mistä sai helpotusta oli masennuslääkkeet ja tuntui turhauttavalta syödä niitä kun masiksille ei ollut aihetta ja se tuntui selvästi johtuvan kemiasta.
Useita kuukausia sitten katselin dokkarin aiheesta ja päädyin kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota.
Gluteenin poisjättämisen jälkeen minulle ei enää tullut sitä seuraavaa masennuksen laaksoa vaikka sitä odotinkin. Aluksi nämä syvimmät laaksot katosivat pois ja siitä lähtien elämänilo on palannut pala palalta. Sisällä on taas palo tehdä asioita, innostun asioista niinkuin ennenvanhaan ja erikoista myös että palautuminen fyysisestä treenistä nopeutui huimasti. Gluteenin lopettamisen jälkeen treenini kulkee paremmin kuin vuosiin ja nyt salilla liikkuvat painot, joihin en ole koskenut viiteen vuoteen. Jätin lääkkeetkin pois jo reilu pari kuukautta sitten kun niillä ei tunnu olevan enää mitään positiivista merkitystä olotilaan.
Niin yksi huomio on ollut, että tilanne tuntuu korjaantuvan ajan kanssa. Aluksi ne laaksot vaan jäivät tulematta. Sitten alkanut hissukseen tulla iloa ja innostusta. Palautuminen ja fyysinen kunto alkoi kohentua ehkä reilun kuukauden kuluttua.
Vedän lopullisen johtopäätöksen vasta kun vuosi on kulunut gluteenin lopettamisesta mutta toistaiseksi näyttää, että se on siinä. Minulla ei siis ole akuuttia keliakiaa ja oma johtopäätelmäni asialle on, että gluteeni aiheuttaa vatsassani jotain mikä huonontaa ravinteiden imeytymistä sekä välittäjäaineiden valmistusta. Jotkut ovat maininneet, että gluteeni aiheuttaisi leaky gut -oireilua (suomeksi?) ja tämä sopisi myös meikän taudinkuvaan.
En paljon jää kaipaamaan gluteenia. Kaikki se pullamössö oli hyvää suussa mutta myrkkyä keholle. Mielummin nautin vaikka hyvästä pihvistä
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat ottaa osaa keskusteluun. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.