Gluteenitonta Vilnassa

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Tässä lyhyesti kokemuksia suomalaisille vieraimmasta Baltian maasta Liettuasta.

Ennen matkaa varmistin netistä, että Liettuasta saa gluteenittomia tuotteita parhaiten luontaistuotekaupoista ja apteekeista. Lisäksi otin mukaan liettuan kielisen käännöksen ravintoloita varten. Venäjän kielisen unohdin tulostaa ja en osannut sitä itse paperillekaan käsin kopioida.

Vaikka Vilna on tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunki, oli turisteja parhaasta sesongista huolimatta yllättävän vähän. Osasyynä tähän saattaa olla, että turistiravintoloiden ja hotelleiden ulkopuolella englannilla ei käytännössä pärjää. Liettuan ja venäjän lisäksi puolan ja saksankin taidosta huomattavasti apua.

Hotellissa tarjoiltiin lämmin aamupala, joka hivenen vaihteli eri päivinä. Keliakiakäännöksestä ei suurta apua, sillä itsekin kykeni samaan päättelytasoon kuin salihenkilökunta ja toisaalta tarjoilijan mielestä esim. mysli olisi ollut gluteenitonta... Leivät, leivonnaiset ja pastan hänkin sentään karsi sopimattomina. Tarjolla oli gluteenittomina riisiä, makkaroita, leikkeleitä, juustoja, hedelmiä, salaattia ja kasviksia, hilloja, kuivattuja hedelmiä, jogurttia, mehuja ja teetä/ kahvia. Lisäksi tarjolla olisi ollut puuroa, mutta en täysin varmistunut, että se olisi gluteenitonta. Kuten matkoilla yleensäkin, ruuan käsittelystä vaikea sanoa mitään, joten mahdollisesti käsitelty esimerkiksi samoilla välineillä kuin gluteenipitoiset ruuat.

Koska aamupala noinkin runsas, en käynyt muutoin ravintoloissa kuin kahvittelemassa ja iltariennoissa. Liettua vahvasti olutmaa, joten siiderivaihtoehdot vähissä. Lähinnä tarjolla vain pahaa, lämmintä limuviinaa.

Liettuassa on kolmen suuremman ketjun ruokakauppoja: Rimin, Ikin ja Maximan. Näistä Rimi on jo Tallinnan matkaajillekin tuttu. Rimin ja Maximan varsinaiset gluteenittomat vaihtoehdot olemattomat, mahdollisesti pari riisikakku- ja sefir-vaihtoehtoa, mutta näissä ei länsikielillä tuoteselostetta. Bussiaseman tavallista suuremmassa Ikissä sen sijaan pari varmasti gluteenitonta vaihtoehtoa, erityisesti pidin puolalaisista Sonkon kurpitsa- ja 7 viljan riisikakuista. Kaupoissa toki muutoin keliaakikoille sopivia tuotteita, kuten hedelmiä, juustoja, makeisia jne., joten sopivaa syötävää varmasti löytyy.

Yhdestäkään apteekista en löytänyt gluteenittomia tuotteita, eikä keliakia ollut apteekeissa lainkaan tuttu. Luontaistuotekauppoja en löytänyt Vilnasta lainkaan, joten niiden gluteenittomasta tarjonnasta en osaa sanoa. Sen sijaan gluteenittomia tuotteita löytyi kauppakeskusten ekoshopeista. Erityisesti VCUP:n 3. tai 4. kerroksessa (harrastukset-kerros) olevasta liikkeestä löytyi runsaasti gluteenittomia tuotteita, muun muassa leipää, keksejä, pastaa, jauhoja, mysliä ja muroja. Tuotteet hintatasoltaan vähän Suomea kalliimpia, mutta toisaalta uusia tuotteita aina kiva kokeilla. Tuotteet lähinnä Iso-Britanniasta. Myyjänä sunnuntaina vain kemikaliopuolen kosmetiikkamyyjä, joten tuotteet piti itse osata poimia hyllystä. Panoraman Rimin lähellä olevan käytävätiskin myyjä sen sijaan tunsi gluteenittomat tuotteet ja hänellä oli lisäksi erillinen luettelo sopivista tuotteista. Valitettavasti perusvalikoimissa gluteenittomina lähinnä erilaisia vanukkaita.

Vilna on hieno kaupunki ja ihmiset erittäin ystävällisiä, mutta mitään keliaakikon ruokamatkaa sinne ei kannata suunnittella tekevänsä. Toisaalta Vilnassa kyllä pärjää keliaakikkonakin eikä omia eväitä tarvitse Suomesta asti kantaa.

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Comments

No comments yet. Share your valuable opinion and comment!

Add comment

Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.

Tip related images

Tip has no related images yet.

More information

  • Country
    Lithuania
  • Location
    Vilna
  • Time
    kesä 2009
  • Author
    LG1982 
  • Added
    08/16/2009 11:11 PM

Give rating for tip

Log in to rate this a tip and to see it's average rating.

©2024 Glu.fi
Service infoNewsTerms of serviceTell friendHelp and rulesSuomeksiFeedbackSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,013s