Gluteenitonta Bakussa, Azerbaidzhanissa

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Tällä kertaa vuorossa oli matka omiin ennakkoluuloihin. Erityisesti ennakkoon askarrutti Aeroflotin lennot Moskovan kautta vaihtaen. Aeroflotin koneet olivat siistejä ja tilaa oli erittäin hyvin normaaleilla paikoillakin. Netin kautta pystyi tilaamaan todella monipuolisesta listasta erikoisruokavalioita, mutta ateria pitää tilata jokaiselle lennolle erikseen. Noin puolentoista tunnin Helsingin Moskovan lennoilla ateria oli täytetty riisikakku (kahden riisikakun välissä kanaa, tomaattia ja kurkkua) sekä kahvia/ teetä/ alkoholittomia virvokkeita. Moskovan Bakun lennoilla ateria oli höyrytettyä vaaleaa kalaa, keltaista riisiä, parsakaalia, porkkanaa ja tomaattia. Lisäksi oli kanasalaatti ja riisikakku. Koskaan ennen en ole saanut koneessa kalaa ja jäi mietityttään mahdolliset kala-allergikot, jotka eivät voi olla samassa tilassa, jossa tarjoillaan kalaa. Ruokaa oli vähintäänkin reilusti. Miinusta riisikakuista ja siitä, ettei gluteeniton ateria sisältänyt lainkaan jälkiruokaa. Lisäksi ateriat olivat täsmälleen samat mennen tullen. Muilla matkustajilla oli mahdollisuus valita kanan ja liha-aterian välillä ja tarjottimella näytti olevan jälkiruokana jonkin sortin leivonnaisen lisäksi myös suklaapatukka. Koneessa ei tarjoilla tai myydä lainkaan alkoholi- tai tupakkatuotteita. Muutoinkaan koneessa ei ole välipalamyyntiä, mutta kahvia/ teetä/ alkoholittomia virvokkeita sai maksutta varsinaisten tarjoilujen ulkopuolellakin. Ensi kerralla kokeilen lyhyellä lennolla esimerkiksi hedelmälautasta, koska riisikakut eivät hirveästi innostaneet.

Myös vaihto Moskovassa sujui erinomaisesti. Kenttä on erittäin selkeä ja siisti. Passintarkastuksesta ja turvatarkastuksesta pääsi läpi muutamassa minuutissa ja ainakin terminaaleihin D, E ja F pääsee kävellen samassa rakennuksessa. Etäisyydet ovat kuitenkin pitkiä eli kävelyyn terminaalien välillä menee helposti 10-20 minuuttia.

Lennot olivat aikaisin aamulla Bakussa ja lentokentän infon tätillä oli pokassa pitelemistä, kun kyselin turisti-infon sijaintia. Kentällä tai muuallakaan Bakussa en törmännyt minkäänlaisiin turisteille suunnattuihin infopisteisiin tai muihin turistipalveluihin saati turistikarttoihin ym. Tosin eipä turistejakaan juuri näkynyt. Julkiseen liikenteeseen voi ostaa edullisia Baku-kortteja automaatista, jossa tekstit vain azeriksi. Paikallista valuuttaa voi vaihtaa vasta kentällä. Rahalla busseissa tai metrossa ei voi maksaa. Vaikka olin etukäteen jännittänyt lähinnä lentoja, niin hotellin kanssa osoittautui enemmän haasteita. Yritin ensin itse etsiä hotellia, jonka piti olla aivan metroaseman lähellä ja lopulta jouduin turvautumaan taksiin. Kuljettaja ei tunnistanut hotellia ja kyseli hotellia eri paikoista ajellen ees taas kaupunkia ja päätyen lopulta luurankotalon eteen. Ajattelin tämän olevan vain perinteistä turistihuijausta, mutta tosi asiassakaan hotellia ei ollut lainkaan olemassa. Aikaisin aamulla yölentojen jälkeen pimeässä tihkusateessa vieraassa maassa, jonka kieltä tai kulttuuria ei ymmärrä lainkaan ja ainoa vaihtoehto on todeta, ettei varaamaasi ja maksamaasi hotellia ole olemassakaan. Ei ehkä paras tervetulotoivotus ja paikan päällä ei oikein voi valittaakaan, kun viisumi perustui tämän nimenomaisen hotellin kutsuun. Niinpä hotellin aamiaisilla ei oikein kehdannut alkaa vaatimaan gluteenittomia aterioita, kun sai olla tyytyväinen, että majoitus lopulta järjestyi toisesta hotellista. Ruokapaikkoina oli lähinnä erilaisia pikaruokaketjuja ja döner-luukkuja. Rantapuiston ravintolat olivat jo kiinni. Suurempia ruokakauppoja on ostoskeskusten yhteydessä ja niissä on kohtuullisesti lähinnä Schärin tuotteita ja riisikakkuja omaan hyllyyn koottuina yhdessä muiden erityisruokavaliotuotteiden kanssa. Hintataso gluteenittomissa tuotteissa on jonkin verran Suomen hintoja korkeampi, mutta muissa tuotteissa edullisempaa.

Gluteenittomia tuotteita on Bakussa helposti saatavissa ja erityisruokavaliot onnistuvat hyvin myös Aeroflotin lennoilla. Varaamani Aeroflotin lennot olivat edulliset, mutta viisumi- ja hotellisäätö nostivat matkan kokonaishintaa. Baku ei vielä ole mikään massaturistikohde ja esimerkiksi viisumin saanti kestää helposti viikkoja, jos et varaa matkaa azerbaidzhanilaisen matkatoimiston kautta. Kokonaisuutena keliaakikon näkökulmasta kohtuullisen helppo kohde, mutta omat haasteensa siitä, ettei turisteihin oikein ole vielä totuttu.

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Comments

No comments yet. Share your valuable opinion and comment!

Add comment

Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.

Tip related images

Tip has no related images yet.

More information

  • Country
    Azerbaijan
  • Location
    Baku
  • Time
    Syksy 2015
  • Author
    LG1982 
  • Added
    10/13/2015 8:52 PM

Give rating for tip

Log in to rate this a tip and to see it's average rating.

©2024 Glu.fi
Service infoNewsTerms of serviceTell friendHelp and rulesSuomeksiFeedbackSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,028s