katjairene

Forum messages

1 2 3 4 5 6
Next > End >>
  • Kouluruokailusta 09/24/2010 7:31 PM

    Itse olen elänyt keliakian kanssa niin nuoresta että olen kerennyt katsoa ala-asteelta ammattikoulutukseen gluteenittoman ruuan tason. Voin sanoa että missään vaiheessa ei lämmittänyt mieltä tai lisännyt ruokahalua kun kaverit ympärillä yökkivät nähdessään muun muassa harmaan hyytelön jossa muutama jauhelihan murunen killuu (jauhelihakastike suurustettuna perunajauholla). Peruskoulussa ruokailun hoiti kaupunki ja lähes aina oli yritetty samaa ruokaa kuin "normaaleillakin". Maku oli lähes aina olematon. Pointtini kuitenkin on se että erilaiset ruuat korostavat muille lapsille erilaisuutta, "Miks sulla on tommosta eikä samanlaista ku meillä muilla?" Helposti tuntee itsensä poikkeavaksi eikä hyvällä tavalla, tässä vaiheessa ei lasta lohduta se että hänen saamansa ruoka on ravitsevampaa. Ala-aste ja miks ei yläastekin ovat otollista aikaa kiusaamiselle, ja valitettavasti jopa erilainen ruoka voi edesauttaa sen aloittamisen.

  • Silja Line? 05/25/2010 12:07 AM

    jep, ei tosiaan ollu annoksena semmosta, vaan kokki sen ite viritti mulle kun koko listalla ei kuulemma muuta sopivaa ollu

  • Silja Line? 05/24/2010 5:32 PM

    Olin tuossa viikonloppuna Silja Symphony laivalla. Kokemus oli muuten ihan mukava, mutta gluteeniton ruoka, voi että... Ei missään merkittynä gluteenittomuutta, keliakia on kuitenkin aika yleinen myös Ruotsissa, ja tämä ko. paatti seilaa Ruotisn lipun alla.
    Ekana iltana olin melko kalliissa ravintolassa jossa sain annoksen gluteenittomana eli ilman kastiketta. Tarjoilijalla oli mitä ilmeisimmin menossa todella huono päivä, pihvin kypsyysastetta ei tiedusteltu ja muutenkin jäi hieman huono maku ravintolasta.
    Seuraava kokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen, ainut vaihtoehto minulle ruokavammaiselle oli ranskalaiset ja lihapullat, tämäkin tarjoilijan tiedusteltua keittiöstä asiaa. Kyllä annoksen nälissään söin mutta parempaa olisin tehnyt itse. Tässä ravintolassa tarjoilija oli todella mukava ja avulias, se vähän lievitti harmitusta...
    Jos lähden vielä joskus ruotsin risteilylle niin valitsen kyllä ehdottomasta Viking Linen laivan, siellä on ravintoloissa merkittynä gluteenittomuus sekä laktoosittomuus, tämä pieni asia vaikuttaa minun ravintolakokemukseeni heti ja positiivisesti. Ei tule niin "vaikea asiakas" oloa.

  • Lomalla Helsingissä 04/20/2010 3:25 AM

    Minäkin kävin Teidän innoittamana ko. ravintolassa kansakoulunkadulla ollessani kurssilla. Pitsa oli oikein hyvää ja kiitollisena otin vastaan pihviveitsen joka tuotiin automaattisesti pitsan mukana. Pieni moka kuitenkin kävi ja onneksi jäi pieneksi. Tilausvaiheessa tarjoilijalle ilmeisesti jäi epäselväksi että tilaamani pitsa oli gluteeniton. Pöytään tuli siis normaali pitsa, joka onneksi näytti niin 'epäilyttävältä' että oli pakko kysyä asiasta. Tarjoilija ymmärsi heti virheen ja sen vakavuuden. Ei muuta kun oikeanlaista pitsaa pöytään ja vielä mukava alennusprosentti loppusummasta. Huolimatta tästä vastoinkäymisestä minä ainakin suosittelen paikkaa!

  • Keliakia ja verovähennys 04/20/2010 3:14 AM

    Mulla on verotuksessa invalidivähennys, tosin vaan 30%, tämä pelkästään ja ainoastaan keliakian takia. Se on ollu noin kymmenisen vuotta ja olin hakiessani sitä opiskelija. Muistan että silloin puhuttiin asiaan liittyen että on kovin paikkakuntakohtainen. Eivät ole ottaneet pois vaikka tulot ovatkin nousseet.

  • Tortillat 03/12/2010 7:57 PM

    Kaupassa myydään gluteenittomia tortilloja, ainakin s-marketissa olen nähnyt. Itse en pitänyt ko. tuotteesta, tosin kyseessä oli kyllä elämäni ensimmäinen kosketus yleensäkkään tortilla nimiseen tuotteeseen.

  • Ammateista 02/27/2010 6:01 PM

    Pikkusisko oli ainakin töissä hesburgerilla eikä ongelmia ilmennyt keliakian takia.

1 2 3 4 5 6
Next > End >>

Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.

Details

    Private message
    Send private message

    Tips
    2 tips

    Forum
    57 messages, 3 topics

    Comments
    11 comments

    Registration time
    02/15/2010 10:21 PM

©2024 Glu.fi
Service infoNewsTerms of serviceTell friendHelp and rulesSuomeksiFeedbackSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,028s