"Hyvin samat tuntemukset kuin Jezulla. Kuorrutetta olisi saanut olla enempi ja tuo joulupiparin maku ja tuoksu vähän häiritsi.
Jos tuon 8 osaan laittaa, on palat tosi niukkoja.
Voin kyllä ostaa toistekin."
10/04/2015
Semper Kolmen suklaan cookiet, 150g
"Ei mikään laihisversio. Todella hyvän makuinen keksi, runsaasti suklaan makua ja varmaan tuo voi tekee tosi hyvän maun. Rakenne on tosi murea, liiankin murea. Koko voisi olla ehkä hieman pienempi, kun kahvin kanssa menee helposti parikin keksiä. Ei olisi pienempänä sellainen kaloripommi kuin nyt." 09/27/2015
"Ihan mukavan makuinen. Tumman suklaan vuoksi ei tosiaan tule mässytettyä molempia paloja samaan syyssyyn.
Tykkään syödä suklaata kylmän maidon kanssa."
09/27/2015
"Oli ilmestynyt jo S-Marketin pakastekaappiin. Hintaa 5,45 e, paino 500 g. Siis jonkun verran edullisempi kilohonta kuin Almondy-kakuilla." 09/27/2015
"Jos satut liikkumaan Loimaan-Pöytyän suunnalla, kannattaa poiketa maatilan kotijäätelöbaarissa. Tarjolla mielenkiintoisia makuja. Ja jos en ihan väärin katsonut, tiskillä oli lappu, että jätskin saa myös gluteenottimaan tötteröön. Itse maistelin mansikka-chilin ja oli ihan mielenkiintoinen kokemus." 07/29/2015
"Tuli taas viime viikolla Vienaan mennessä ja tullessa poikettua Tiinan tuvassa. Maanantaina oli tosi hyvä tarjonta, juuri leivottuja glut. karjalanpiirakoita, tuoreita sämpylöitä ja tiikerikakkua. Paikan päällä söin täytetyn sämpylän kaikilla herkuilla ja mukaan lähti vielä pari karjalanpiirakkaa ja kakkupala, joka vastasi kolmea kakkupalaa. Paluumatkalla taas Tiina muisti gluteenittomuuteni." 07/20/2015
Garbo Sport moniviljaleipä 600g
"Pitihän tämä kokeilla Venäjän matkan matkaevääksi. Oli tuhtia tavaraa ja ihan syömäkuntoisena säilyi reissun ajan ja monelle aamulle riitti syötävää.
Makukin menetteli."
07/20/2015
Grandiosa Gluteeniton Classic suoraan uunista.
"Onpa tosi hyvän näköinen." 03/20/2015
Almondyltä on tullut uusi hasselpähkinöitä sisältävä Marabou...
"Aika selvästi minustakin tuo hinta tuossa hyllyn reunassa näkyy.
S-ryhmä on tiputtanut Almondy-kakkujen hintoja. Jossain vaiheessa, vielä alkuvuodesta ne S-Marketeissa maksoi yli kuusi euroa."
03/20/2015
"Alla on K-ryhmän vastaus, kun kyselin, mihin K-ryhmän hintojen alennuksessa unohtui gluteenittomat tuotteet.
"Kiitos palautteestanne ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta!
Teimme marraskuussa pysyviä hinnanalennuksia erittäin monille tuotteille, ja nyt tammikuussa alennettujen tuotteiden joukkoa vielä lisätään merkittävästi. Hinnanalennuksia on tehty erityisesti kaikkein suosituimmille ja monien asiakkaiden ostamille tuotteille. Tämä tarkoittaa sitä, että esim. gluteenittomat tuotteet eivät pääosin ole tämän toimenpiteen kohteena. Pirkka-sarja tarjoaa K-kaupoissa laajan joukon gluteenittomia tuotteita erittäin hyvällä hinta-laatusuhteella: http://www.k-ruoka.fi/pirkka-tuotteet/pirkka-gluteenittomat-tuotteet--uudet -sielunkumppanisi/"
Terveisin,
Jussi Tolvanen,
myyntijohtaja, Ruokakesko
Eli jos maksat tällä hetkellä ruuasta eniten, saat maksaa jatkossakin eniten. Minua kun ei kauheasti innosta esim. tarjous, jossa saat kilon lenkkimakkaraa 3,50 eurolla tms."
01/25/2015
Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.
Private message
Send private message
Tips
7 tips
Products
10 products
Links
16 links
Forum
719 messages, 11 topics
Comments
188 comments
Registration time
02/12/2009 6:42 PM