"Ellen ihan väärin muista, eilen näin muutaman kappaleen kirjaa Heinolan ABC:llä olevassa Kirjapörssissä. Hinta oli alle 20 euroa, vähemmän kuin itse olen maksanut reilut kaksi vuotta sitten.
Jos täällä päin liikkuu ja kirjaa on vailla, kannattaa poiketa tuolla katsomassa."
04/02/2009
"Tämän Pizzerian nimi täytyy laittaakin korvan taakse, jos vaikka kevätlomalla lähtisi entiseen opiskelukaupunkiin humputtelemaan. Sopivasti lähellä linkkuasemaakin." 03/24/2009
Semper Pofiber perunakuitujauhe, 125 g
"Pakkauksessa on tosi hyvä lihapullataikinaohje, jolla saa erittäin maukkaita lihapullia. Mausteita vaihtelemalla saa eri makuja." 03/20/2009
"Unelmatortun täytteeksi käy myös Valion maustetut rahkat (vanilja ja sitruunarahka). Rahkoissa ei ole kovin paljon makeutta, joten pohjataikina vaatii enempi sokeria. Oma lempparini on sitruunarahkatäyte." 03/08/2009
"Tulipa pitkä jorina - ja vielä jäi pois se, että Little Mermaidista saa jopa gluteenitonta leipää listan mukaan !" 03/01/2009
"Nämä kortit on todella hyvät. Töissä kun motolla tulostaa vielä värillisenä, näyttävät tosi päteviltä. Sisältökin paremmin kuin liiton kielikäännöksissä. Sopiva koko - mahtuu rahapussiin taittelematta. Ja varmaan kaikki kielet löytyy ?" 02/28/2009
Helposti maukasta - luontaisesti gluteeniton ja maidoton...
"Hyvä että löytyy kotimainen kirja. Noissa ulkomaalaisissa on niin ihmeellisiä aineita ja tarvikkeita ettei niitä tavallisen ihmisen kaapeista löydy. Täytyypä käydä kirjastosta katsomassa, olisiko vapaana lainattavaksi." 02/28/2009
"Kerrassaan hyvä kirja, joka kuuluisi jokaisen keliaakikon kirjahyllyyn. Kirjoittajat alansa ykkösiä. Itse hankin tuoreeltaan heti 2006 syksyllä." 02/14/2009
"Hienoa, kun löytyy linkki Portugalin yhdistyksen sivuille. Madeiran matka alkaa maanantaina ja tästä saa osoitteita, mistä löytyy gluteenitonta syötävää. Tuli kuin tilauksesta meille kahdelle keliaakikkomatkaajalle." 02/12/2009
Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.
Private message
Send private message
Tips
7 tips
Products
10 products
Links
16 links
Forum
719 messages, 11 topics
Comments
188 comments
Registration time
02/12/2009 6:42 PM