Jezu 

Forum messages

11 12 13 14 15 16 17 18 19 20
  • Gluteeniton ruoka pitäisi kieltää armeijassa 02/20/2016 8:44 PM

    Ottamatta sen enempää kantaa Yhdysvaltojen presidentinvaalien surkuhupaisiin ehdokkaisiin, on rebublikaanien kandidaatti nostanut pöydälle myös gluteenittoman ruokavalion. Tai lähinnä sen kieltämisen.

    Ted Cruz avautui puheessaan, että armeija tarjoilee poliittisen korrektiuden nimissä gluteenitonta ruokaa ja tällainen paapominen pitää lopettaa. Kuulemma armeijan ei pitäisi joutua pohtimaan gluteenittoman kenttämuonan tarjoilua.

    Paikallinen keliakiaan erikoistunut klinikka lähettää senaattori-Cruzille terveiset, että hänelle voisi olla todella hyödyllistä oppia ymmärtämään myös keliakiaa sairastavia.

    Kertoo aika hyvin miten kuuma aihe gluteeniton ruokavalio on edelleen jenkeissä, kun jopa presidenttiehdokkaat nostavat aiheen pöydälle. Tosin kertoo myös aika paljon ehdokkaista itsestään. Trumpin kommenttia odotellessa.

    Lähteet: Daily News, Mashable (englanniksi)

  • VAROITUS: Olutta PepsiMax-tölkeissä 02/17/2016 4:18 PM

    Hartwall vetää takaisin erän PepsiMax -limsatölkkejä, kertoo Yle. Tuotteet poistetaan kaupoista välittömästi. Syynä takaisinvedolle on se, että osaan tölkkejä on lipsahtanut Karjala-olutta (joka ei ole gluteenitonta).

    Virheellisten pakkausten tiedot löydät täältä. Jos olet ostanut kyseisen erän tuotteita, ne voi palauttaa ostopaikkaan.

    Kannattaa siis kaataa PepsiMaxit lasiin ennen maistamista.

    Kaikennäköistä sitä voikin tapahtua elintarviketeollisuudessa. Tosin itsekin ostin Rainbow-vaniljajogurttia, mutta purkissa olikin mansikkajogurttia.

  • Taffel ja Oolannin on lopettamassa toimintaa 02/16/2016 9:05 AM

    Stanly kirjoitti:
    HUOM. LINKKI VÄÄRÄ!!!
    Palautteenantolinkki johtaa Orkla Foods Finlandin kuluttajapalautelomakkeelle. Orkla Foods Finland Oy on kyseessä olevan Orkla Confectionery & Snacks Finland Oy:n ("Taffel" sisaryritys. Palautteenne menevät tällä hetkellä siis väärään yritykseen.

    Korjaisitteko tästä jutusta palautteenantolinkin oikeaksi pikaisesti, tässä oikea:
    http://www.orklacs.fi/kuluttajapalvelu-2

    Kiitos korjauksesta, linkki on nyt päivitetty alkuperäiseen kirjoitukseen. Orkla-konsernin yksiköstä/tytäryrityksestä tms. riippumatta viestit toivottavasti löytävät perille pääkonttoriin.

  • Taffel ja Oolannin on lopettamassa toimintaa 02/15/2016 9:55 PM

    Tämä keliaakikoille ja muille gluteenitonta ruokavaliota noudattaville todella suuri uutinen meinasi mennä täysin ohi: Taffelin ja Oolannin tuotemerkit omistava jättikonserni Orkla suunnittelee Ahvenanmaalla sijaitsevan tehtaan lopettamista ja tuotannon siirtoa muualle.

    Taffelin ja Oolannin tuotteet ovat olleet hieman tyyriitä, mutta turvallisia keliaakikoille. Suurin osa tuotteista on varustettu selkeällä gluteeniton-tekstillä, toisin kuin iso osa tarjolla olevista sipsi- ja pakasteperunamerkeistä. En luota siihen, että tämä homma osattaisiin yhtä hyvin muualla. Toki tehtaan lopettamisella olisi rajut vaikutukset myös Ahvenanmaalla.

    Orkla omistaa myös Pandan ja herääkin kysymys milloin myös tämä keliaakikoille rakas merkki siirtyy jonnekin toisaalle.

    YT-neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä ja ehdotan, että kaikki keliaakikot lähettäisivät Orklalle palautetta Taffelin ja Oolannin tehtaan säilymisen puolesta. Mielestäni heidän pitäisi alkaa viemään tuotteita laajemmin myös muualle juurikin gluteeniton-kulmalla kun trendi on todella kuuma. Näin hakkaisivat Laysit ja muut isot kansainväliset merkit. Etteivät tekisi samaa virhettä kuin comebackin tehnyt Turun Sinappi.

    Lähetä Orklalle palautetta tämän linkin kautta

    Itse kirjoitin tällaisen palautteen, jota saa vapaasti käyttää:

    Moi,

    Huomasin mediasta, että Orkla suunnittelee Taffelin ja Oolannin tehtaan lakkauttamista Ahvenanmaalla. Olen keliaakikko ja nautin säännöllisesti Taffelin ja Oolannin herkullisia tuotteita, joista löytyy selkeät gluteeniton-merkinnät. Olen ollut valmis maksamaan extraa gluteeniton-merkinnällä varustetuista tuotteista, vaikka halvempia bulkkituotteita on tarjolla.

    Toivon todella, että tehdasta ei lakkauteta ja Suomen kymmenet tuhannet gluteenitonta ruokavaliota noudattavat voivat nauttia näistä tuotteista myös tulevaisuudessa. Mielestäni Orklan kannattaisi ottaa gluteeniton-trendistä kaikki irti ja alkaa toimittaa näitä upeita tuotteita myös maailmalle.

  • Gluteenitonta/vegaanista nepalilaista ruokaa? 02/15/2016 8:28 PM

    Tämä kiinnostaa myös minua. Tosin ihan perus kasvisruokakin kelpaisi gluteenittomana

  • Vauvanruoka ja keliakia 02/13/2016 11:09 PM

    Alkaa lapsi olla sen ikäinen, että hänelle voi alkaa tarjota monipuolisemmin soseita. Tähän asti on menty vihanneksilla ja hedelmillä, mutta pian voisi syödä myös viljapohjaisia valmisteita. Ongelmahan on se, että keliaakikkona niitä ei passaa isän mennä maistamaan ja kaikki pitäisi kuitenkin maistaa ennen kuin niitä tarjoilee jälkikasvulle. Miten olette ratkaisseet ongelman? Syöttääkö joku muu gluteenipitoiset eväät, tarjoatteko vain gluteenittomia vai jätättekö maistamatta? Vai oletteko keksinyt jotain muuta ratkaisua?

  • Myös K-ruokakaupat laski gluteenittomien hintaa 01/27/2016 10:46 PM

    Myös K-ruokakaupat laskevat gluteenittomien tuotteiden hintoja. S-ryhmä laski hintoja jo viikko sitten. K-ruokakauppojen alelista on suppeampi, mutta lupailevat alentaa lisää gluteenittomia tuotteita tammikuun jälkeen.

    Tässä esimerkkejä K-citymarketin alennetuista hinnoista:

    Semper gluteeniton ohutnäkkileipä 230g 2,69 e (vanha hinta 2,95 e, alennus -9 %)
    Semper kauranäkkileipä 215g 2,69 e (vanha hinta 2,95 e, alennus -9 %)
    GoGreen kuorittu  hirssi 450g  1,55 e (vanha hinta 1,59 e, alennus -3 %)
    Semper gluteeniton spagetti 500g  3,25 e (vanha hinta 3,49 e, alennus -7 %)
    Risenta maissijauho 400g 1,59 e (vanha hinta 1,99 e, alennus -20 %)
    Semper gluteeniton näkkileipä 215g  2,69 e (vanha hinta 2,95 e, alennus -9 %)
    Semper gluteeniton pellavansiemen näkkileipä 230g 2,69 e (vanha hinta 3,49 e, alennus -23 %)
    Nestle gluteeniton Corn Flakes 500g  2,79 e (vanha hinta 2,89 e, alennus -3 %)
    Sunnuntai gluteeniton jauhoseos 1kg 4,29 e (vanha hinta 4,35 e, alennus -1 %)

    Hieman huvittava tuo Sunnuntain alennus

    Lähde: K-ruoka.fi

  • Fazerilta glut.riisipiirakoita paistopisteeltä 01/25/2016 1:56 AM

    Wau! Kiitos vinkistä Lisäsin tuotteen tuotelistaukseen:

    Fazer Gluteeniton Riisipiirakka 60 g

    Kerrotko tarkemmin mistä löysit noita, niin pitää käydä ostamassa

  • Helsingin Myllyltä gluteenittomia kaurauutuuksia 01/21/2016 12:10 AM

    Helsingin Mylly tuo helmikuussa markkinoille uusia kohtuuhintaisia gluteenittomia kauratuotteita (kaikissa kilohinta alle 5 euroa). Tiedote kertoo seuraavaa:

    UUTUUDET Myllärin Iso Kaurahiutale, Kauralese ja Kaurajauho:

    Gluteenittomia uutuuksia kotimaisesta kaurasta

    Gluteenitonta, kotimaista ja täysjyvää – valmistettuna lähellä viljellystä suomalaisesta puhdaskaurasta. Myllärin uudet gluteenittomat kauratuotteet, Kauralese, Iso Kaurahiutale ja Kaurajauho, ovat loistavia valintoja niin terveellisyyden kuin maun puolesta. Runsaskuituiset, monikäyttöiset puhdaskauratuotteet sopivat niin ruoanlaittoon kuin leivontaan.

    Myllärin uutuustuotteet valmistetaan Helsingin Myllyn Vaasan tehtaalla, jonka uusi kauralinja mahdollistaa gluteenittomien tuotteiden valmistuksen. Lähellä tuotettu puhdaskaura jalostetaan ympäristöystävällisesti, 100 % ilman fossiilisia polttoaineita.

    Terveellistä, monipuolista ja herkullista

    Gluteeniton puhdaskaura sopii gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Keliaakikkojen ohella yhä useampi terveystietoinen kuluttaja valitsee gluteenittomia tuotteita hyvän olon vuoksi.

    Täysjyväkaura on paitsi hyvä energianlähde, sisältää se myös runsaasti kuitua, proteiinia sekä useita vitamiineja ja kivennäisaineita. Lisäksi kaurassa on liukoista beetaglukaania, joka auttaa alentamaan kolesterolia. Gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle uutuudet tuovatkin kaivatun kuitulisän: Myllärin gluteenittomien kauratuotteiden kuitupitoisuus on jopa 11–14 %. Myllärin gluteeniton kauralese ja iso kaurahiutale ovat sydänmerkkituotteita.

    – Kaurahiutaleista ja -leseistä syntyy samettinen, vatsaa hellivä puuro. Niitä voi käyttää myös suolaiseen ja makeaan leivontaan, kuten kaurakekseihin tai vaikkapa pizzapohjaan. Gluteeniton kauralese on erinomainen kuitulisä jogurttiin tai smoothieen. Kaurajauhot sopivat muun muassa gluteenittomien piirakkapohjien tai kauravohveleiden valmistukseen, luettelee Helsingin Myllyn tuotepäällikkö Laura Matilainen.

    Myllärin gluteeniton kauralese on ainutlaatuinen uutuus Suomen markkinoilla. Kaikki Myllärin gluteenittomat kauratuotteet ovat kotimaisia, koko perheen kukkarolle sopivia. Tuotteet löytyvät hyvin varusteltujen ruokakauppojen hyllyillä helmikuun alusta alkaen.

    Myllärin gluteenittomat kauratuotteet

    Myllärin Gluteeniton Kauralese 500 g
    kuluttajahintasuositus n. 1,95 e/pussi, 4,88 e/kg

    Myllärin Gluteeniton Kaurajauho 500 g
    kuluttajahintasuositus n. 1,95 e/pussi, 4,88 e/kg

    Myllärin Gluteeniton Iso Kaurahiutale 400 g
    kuluttajahintasuositus n. 1,89 e/pussi, 4,73 e/kg

    Tiedotteen mukana tuli myös seuraavat reseptit (onnistunee myös muilla kauratuotteilla):

    Pehmeä kauralesepuuro (gluteeniton)
    Myllärin rapeat kaurakeksit (gluteeniton)
    Myllärin maukas kuningatarpiirakka (gluteeniton)

  • #GluteenitonTammikuu 2016 01/19/2016 11:11 PM

    Että tällainen yllätys S-ryhmältä:

    S-ryhmä halpuutti lisää gluteenittomia

    Arvostan!

11 12 13 14 15 16 17 18 19 20

Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.

Details

    Private message
    Send private message

    Tips
    398 tips

    Products
    605 products

    Images
    978 images

    Links
    189 links

    Forum
    2365 messages, 649 topics

    Comments
    648 comments

    Registration time
    04/28/2008 11:07 PM

©2024 Glu.fi
Service infoNewsTerms of serviceTell friendHelp and rulesSuomeksiFeedbackSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,022s