Semper Vohveli- ja lettujauhe, 250g
"joo, tässä meni varmaan joku pieleen, tein vohvelitaikinan ohjeen mukaan, aika tanakkaa tuli. paistoin vohveleita, mutta minua häiritsi kun ne jäivät aika vaaleiksi, johtui varmaan jauhoista, kuvassa oli vähän tummempi pinta kuin minulla, viimeisen vohvelin paistoin riskillä tummemmaksi, mutta se oli sitten kovaa korppua, no kastelin teehen ja pistelin poskeen, jotenkin mauttomia, kaipasin vähän enemmän makua, itse teen normaalisti kaurajauhoista, joista pidän...eli tämä valitettavasti tällä kokemuksella ei jatkoon ,-(" 06/21/2021
"Lämmitin ohjeen mukaan, maistui aivan ihanalta lämpöisenä ilman levitteitä tai päällysteitä, koostumus hieman taikinamainen, ensin sai sen vaikutelman että tuote on ns. raakaa, mutta olikin ihan tuoretta kypsää syödä, loput söin huoneenlämpöisenä lounaalla leikkeleen kera, maku loistava, kaurahiutaleet hieman sotkivat keittiötä kun niitä oli niin paljon irrallaan, harmitti kun en saanut kaikkea niitä syötyä ,-) ehdottomasti kantsii lämmittää ja syödä tuoreena." 06/21/2021
Semper Siemennäkkileipä Seesami & Chia
"Tämä näkkäri napakka ja ehdottomasti minun suosikkini näistä kahdesta. Kaikki viipaleet olivat säilyneet matkan ehjinä. Maku hyvä, maistui myös levitteiden ja lisukkeiden kera. mutta parhaimmillaan paljaana napostelueväänä esim. telkkaria katsottaessa. Tykkäsin kovasti. Paketti menee kerralla" 06/20/2021
Semper Siemennäkkileipä Tattari & Auringonkukansiemen
"koostumus napakka paljon siemeniä, vaikuttaa terveelliseltä. myös 3- ja 4-vuotiaat lapsenlapset tyttkäsivät kovasti rouskutella. Jää helposti koukkuun, kun syö yhden tekee mieli ottaa heti toinen perään, suutuntuma hyvä. Voi hyvin syödä paljaaltaan, eli ei tarvitse levitteitä yms. höystöjä. Mutta pakkauksessa noin puolet oli murentunut matkalla, kaupasta en ehkä ostaisi pakettia, jossa on paljon rikkoontuneita viipaleita." 06/20/2021
Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.