Vatsakivuista

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Start < Previous
Next > End >>
  • KariK 27 messages01/31/2009 9:09 AM

    Kun sain varmistuksen keliakiasta noin kolme kuukautta sitten, kertoi lääkäri mm. jos vahingossa syö gluteenipitoista ruokaa, niin sitten "seuraavana yönä ei sitten nukuta".
    Tänä aikana on nyt pari kertaa ollut vatsa kipeänä, viimeksi viime viikolla oli ylävatsa kipeä, tosin ihan eivät yöunet siitä menneet. Ongelmana on vain se etten vielä tiedä miten vatsa oireilee mikäli olen vahingossa syönyt väärin vai onko kyse jostakin muusta.
    Onko se vatsakipu aina samanlainen vai vaihteeko se jotenkin, esimerkiksi missä kohtaa kipu tuntuu. Kuvittelisin itse että se olisi aina samantyyppistä. Joten, missä se gluteenista johtuva vatsakipu pitäisi tuntua, vai onko sellaista tyypillistä vatsakipua edes olemassakaan?

  • Jezu  Admin02/03/2009 3:36 PM

    Söin eräänä iltana kotimaisen pitsaketjun gluteenitonta pitsaa ja muutaman tunnin unien jälkeen heräsin aivan järkyttävään vastakipuun. Voisin kuvitella, että puukolla mahan viiltäminen tuntuisi samalta. Koko vatsaan sattui törkeästi. Singahdin vessaan ja olo helpotti suht nopeasti. Ilmeisesti pizzassa oli jotain gluteenipitoista tai muuta hyvin sopimatonta.

    Yleensä minulla ei mitään isompia kipuja ole ollut, vaikka epäilisinkin syöneeni jotain sopimatonta. Enkä kyllä osaisi sanoa johtuuko joku pieni vatsakipu gluteenista vai esim. stressistä tai muuten huonosti syömisestä.

    Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07

  • Ad

  • nyyti 58 messages02/15/2014 12:31 PM

    KYSYMYS! Onko "normaalia" että vielä jonkin aikaa gluteenittomaan ruokavalioon siirtymisen jälkeen vatsa kipuilee välillä, vaikkei mielestään olisi syönyt mitään gluteenillista tai muuten epätavallista?

  • Juulin 187 messages02/15/2014 3:03 PM

    On. Parantuminen voi kestää kuukausia. Itselläni vatsaoireita vielä puolen vuoden jälkeen. Vasta kun jätin vehnätärkkelyksen pois niin olo parani.

    Menee aikaa, ennen kuin suolisto pääsee eroon viimeisistäkin gluteenirippeistä ja suolinukka parantuu.

  • Tinda 17 messages02/21/2014 6:10 PM

    Onkohan gluteenin aiheuttama vatsakipu pitkäaikaista? Onko jotain 'tyypillistä' vatsakipua? Minulla ei ole vielä diagnoosia, 30 vrk gluteenitonta on nyt takana, alavatsassa aina vaan samassa paikassa pieni ikävä tunne. Muuten oireet ovat tosi hyvin helpottaneet. Lääkäri laittoi 31vrk sitten kiireellisen lähetteen tähyihin, eipä ole vielä kuulunut! Piti muka kuukaudessa päästä... Alkaahan tässä jo kuvitella ties mitä kun sama kipeä paikka ollut jo joulukuun alusta, hermostuttaa. Tämä ei siis vaihtele syömisten mukaan ja olen ilmeisesti hyvin onnistunut gluteenit kokonaan välttämään kun mahan kanssa muuten on pärjännyt kiitettävästi.

  • J-T 91 messages02/22/2014 11:15 AM

    Tinda kirjoitti:
    Onkohan gluteenin aiheuttama vatsakipu pitkäaikaista? Onko jotain 'tyypillistä' vatsakipua? Minulla ei ole vielä diagnoosia, 30 vrk gluteenitonta on nyt takana, alavatsassa aina vaan samassa paikassa pieni ikävä tunne. Muuten oireet ovat tosi hyvin helpottaneet. Lääkäri laittoi 31vrk sitten kiireellisen lähetteen tähyihin, eipä ole vielä kuulunut! Piti muka kuukaudessa päästä... Alkaahan tässä jo kuvitella ties mitä kun sama kipeä paikka ollut jo joulukuun alusta, hermostuttaa. Tämä ei siis vaihtele syömisten mukaan ja olen ilmeisesti hyvin onnistunut gluteenit kokonaan välttämään kun mahan kanssa muuten on pärjännyt kiitettävästi.

    Itselläni ainakin oli tosiaankin pitkäaikaista. Alavatsalla tuntui koko ajan paikallaan pysyvä kipu, joka kipuili tasaisesti. Kipua oli oikeastaan vaikea muutoin kuvaillakaan.
    Meni pitkään gluteenittoman aloitettua, ennenkuin lähti kokonaan.

    Muutaman kuukauden päästä ei enää tuntunut niin voimakkaana, mutta jos esimerkiksi vatsaa paineli, niin tuntui heti todella pahalta.
    Muistan edelleenkun söin elämäni viimeisen gluteenipitsan, silloin kun keliakiatutkimukset oli aloitettu. Menin seuraavana päivänä lääkäriin kuulemaan verikokeiden tuloksia ja koko matkan tuo paikallaan pysyvä kipu tuntui vielä pahemmalta kuin aikaisemmin, olihan se ohutsuoli ottanut kunnolla osumaa pitsan gluteenimäärästä.

  • nyyti 58 messages02/22/2014 6:37 PM

    Mulla on ollut nyt tosiaan sellasta jännää "polttavaa"/ tylppää kipua vatsassa tyypillisesti jonkin aikaa ruuan jälkeen, tuntuu aikalailla keskellä mahaa (navan paikkeilla tai vähän ylempänä). Tää alkoi sen jälkeen kun erehdyksessä join purkin kauramaitoa. :P Mitä veikkaatte onko sattumaa vai johtuuko siitä? Nyt parin viikon aikana tilanne on jonkin verran helpottunut.

    Mulla ei ole diagnoosia mutta oon pitänyt käytännössä gluteenitonta loppusyksystä alkaen kun ite oon todennut selvän yhteyden gluteenin ja vatsavaivojen välillä. Mietin myös pitäiskö mennä uudestaan lääkäriin itkemään. ..

<< Start < Previous
Next > End >>
Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Join the discussion

The most read discussions in category

Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.

©2024 Glu.fi
Service infoNewsTerms of serviceTell friendHelp and rulesSuomeksiFeedbackSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,012s