Vaaleaa vai tummaa mutakakkua?

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Syksy ja suklaa, nam. Tänään vuorossa oli mutakakkutehdas. Vaikea valinta vaaleaa vai tummaa? Koska kaapissa oli valkosuklaata päätin testata valkosuklaamutakakkua (tässä vaiheessa en vielä tiennyt tekeväni myös tummasta suklaasta).

Kuten sanontakin sanoo... moni kakku päältä kaunis. Niin oli tämäkin kun uunista sen otin pois.

Valkosuklaamutakakku juuri uunista tulleena

Valkosuklaamutakakku juuri uunista tulleena



Pientä epäilystä oli jo kakun menettämisestä kun aloin irrottamaan sitä irtopohjavuokasta. Tässä kohti maltti olisi ollut valttia ja jos olisin antanut kakun jäähtyä kunnolla. Ehkä se olisi ollut vielä pelastettavissa? Mutta en malttanut ja niinhän siinä sitten kävi että kakku valahti suoraan syliini.

Valkosuklaamutakakku (valitettavasti jäi liian raaksi)

Valkosuklaamutakakku (valitettavasti jäi liian raaksi)



Ensi kerralla paistoaika saa olla siis pidempi ja kaksi ruokalusikallista perunajauhoja oli myös liikaa muiden jauhojen seassa. Tuli taas muistutus siitä että gluteenittomissa leivoksissa paistoaika tulee olla pidempi kuin tavan jauhoista tehdessä ja että kun tehdään suklaan kanssa tulee jauhovalinta olla karkeammasta päästä.

Ja koska olin ehtinyt tehdä valkosuklaamutakakulle jo mustikkamoussen oli minun vielä kerran yritettävä. Tällä kertaa kuitenkin tein mutakakun tummasta suklaasta koska päätin onnistua. Jes siitähän tulikin hyvä kakku, eli mutakakku.

Mutakakkua päällä mustikkamousse

Mutakakkua päällä mustikkamousse



Kakku myös kohosi kivasti eikä jäänyt "lättänäksi" kuten valmismutakakut.

Mutakakku ja kohosikin kivasti

Mutakakku ja kohosikin kivasti



Se oli myös täydellinen rakenteeltaan, ihanan pehmeä ja kostea. Ja keskellä tietenkin suklaamössöä.

Täydellinen mutakakku... keskusta hieman "löllösuklainen"

Täydellinen mutakakku... keskusta hieman "löllösuklainen"



Suosittelen lämpimästi tekemään. Mutakakkuhan tarjotaan perinteisesti tomusokerilla hunnutettuna tai vaniljajäätelön kanssa. Tänään se sai seurakseen mustikkamoussen.

MUTAKAKKU:
2,5 dl jauhoja (Semperin fin mix),
2tl leivinjauhetta,
200g margariinia,
200g tummaa suklaata (vaaleaa laitoin 250g),
4 munaa,
2dl sokeria

1. Mittaa ja sekoita kuivat aineet.
2. Mittaa voi ja sulata kattilassa. Lisää joukkoon hiljalleen suklaa paloja ja anna sulaa. Ei saa kiehua!
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää munavaahtoon vuorotellen jauhoja ja suklaaseosta.
5. Voitele irtopohjavuoka.
6. Paista 200 asteessa n. 27- 30 min. (Valkosuklaamutakakkua paistaisin ehkä jopa n. 35 min.)

MUSTIKKAMOUSSE:
½ purkkia maustamatonta tuorejuustoa (a' 250g)
2 dl vispikermaa
1,5 dl pakastemustikoita,
2 rkl vaniljakreemijauhetta,
1 rkl vaniljasokeria.

1. Tuorejuusto ja kerma vatkataan vaahdoksi.
2. Sulata mustikoita mikrossa ja survo rakennetta hieman haarukalla rikki, lisää vaahdon joukkoon.
3. Lisää vaniljakreemijauhe ja vaniljasokeri.

Kiitos kun luit loppuun saakka. Seuraavassa taas lisää kokemuksiani gluteenittomasta leivonnasta.

Merkintään liittyvät avainsanat: gluteeniton, keliakia, leivonta, mustikkamousse, mutakakku, resepti, valkosuklaamutakakku

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Comments

No comments yet. Share your valuable opinion and comment!

Add comment

Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.

Blogin tiedot

Merkinnän tiedot

  • Kirjoitettu
    10/17/2016 8:47 PM
  • Muokattu
    Today 11:46 AM

©2024 Glu.fi
Service infoNewsTerms of serviceTell friendHelp and rulesSuomeksiFeedbackSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,015s