Karjalasta kajahtaa... karjalanpiirakat

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Aitona Itä- Suomalaisena ihmisenä olen tottunut että meilläpäin syödään karjalanpiirakoita sekä arkena että juhlissa. Tähän asti olen antanut äitini hoitaa tätä pestiä. Hän taitaakin taidolla sekä tavallisten että myös gluteenittomien karjalanpiirakoiden paiston. Yritin hieman vaivihkaa kysyä häneltä taikinasta vinkkejä mutta tarkkaa reseptiikkaa en saanut. Syynä tietenkin se että tottunut emäntä hoitaa hommat näppituntumalla eikä laske jauhomääriä.

Haastoin siis itseni ja tein kuin teinkin gluteenittomat karjalanpiirakat tänään iltapalalle.

uunituoreet karjalanpiirakat

uunituoreet karjalanpiirakat



Hommahan lähtee siitä että täytyy keittää maittava riisipuuro. Toki kyllähän perunaakin käytetään mutta minun makuuni on enemmän riisipiirakat.

RIISIPUURO:
2 dl puuroriisiä,
8 dl vettä,
2 dl ruokakermaa/ veden ja kerman voi toki korvata 1l punaistamaitoa,
suolaa (tässä kohti pitää suolaa olla pikkuisen enemmän kuin normaalisti riisipuurossa.

Keitetään kunnon tanakka puuro. Jäähdytetään ennen piirakan tekoa ja laitetaan puuroon 1 raakakananmuna ennen piirakan tekoa. Muna ehkäisee puuron kuohumisen piirakan sisältä pois.

Äitini käyttää gluteenittomissa karjalanpiirakoissa Jyttejauhoja (tummia sekä vaaleita) sekä tattarijauhoja. Ja koska meidän jauhokaapissa ei kyseisiä jauhoja ollut tietenkään kun inspiraatio iski niin tein sitten niillä jauhoilla mitä oli käytössä ( kolmen lapsen kanssa kauppaan lähteminen ei juurikaan houkuttanut tässä vaiheessa).

TAIKINA:
1,75 dl kevyt maitoa,
1 rkl öljyä,
3 dl viljatuotteen tummia jauhoja
1 dl sempperin vaaleaa jauhoseosta
2 tl suolaa

Sitten vaan taikinaa tasaiseksi, josta olen oppinut ottamaan piirakan aihiot vesilasilla.

piirakkapulikka ja juomalasi ovat oivat apuvälineet piirakan paistossa

piirakkapulikka ja juomalasi ovat oivat apuvälineet piirakan paistossa



Piirakka-aihiot täytyy suojata hyvin, jotta ne eivät pääse kuivumaan työvaiheiden välissä.

karjalanpiirakan aihiot

karjalanpiirakan aihiot



Kun aihiot ovat valmiit alkaa piirakoiden täyttäminen ja yhdistely kuten meillä täällä P-K:ssa sanotaan.

karjalan piirakka ennen yhdistelyä eli rypyttämistä

karjalan piirakka ennen yhdistelyä eli rypyttämistä



Usein piirakkatalkoissa joissa tehdään monia satoja piirakoita toinen emäntä tekee pohjia ja toinen yhdistelee, isännän virka on paistaa piirakat.

Yhdistelty karjalanpiirakka valmiina ennen paistamista

Yhdistelty karjalanpiirakka valmiina ennen paistamista



Parhaitahan karjalanpiirakoista tulee kun ne paistetaan puu- uunissa mutta kuten tänään hyvin kelpasi myös sähköuuni. Uuni saa olla todella kuuma 275- 300 asteinen, jolloin piirakkapellillinen paistuu 10-15 minuutissa. Kuumat piirakat voidellaan kuumalla voisulalla. Ja nautitaan tietenkin heti.

uunituoreet karjalanpiirakat

uunituoreet karjalanpiirakat



Vaikka tänään piirakat tehtiin eri jauhoista, kokeilu osoittaa että ei kannata jymähtää aina samaan totuttuun tapaan. Hyviä ja makoisia tuli näilläkin jauhoilla.

Mikäli haluaa pakastaa esim. juhlia varten kannattaa piirakat pakastaa voitamattomattomana. Juhlapäivänä sulattaa uunissa ja voidella sitten vasta kuumana.

Kiitos kun luit loppuun saakka. Jatkossa taas gluteenittomista leipomiskokemuksistani tarinoita.

Merkintään liittyvät avainsanat: gluteeniton, karjalanpiirakat, keliakia, leivonta, resepti

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Comments

No comments yet. Share your valuable opinion and comment!

Add comment

Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.

Blogin tiedot

Merkinnän tiedot

  • Kirjoitettu
    10/18/2016 8:43 PM
  • Muokattu
    Today 1:21 PM

©2024 Glu.fi
Service infoNewsTerms of serviceTell friendHelp and rulesSuomeksiFeedbackSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,008s