Syödään eka!

Ostoksia ulkomaisesta verkkokaupasta

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Useampi vuosi sitten kuulin ensimmäisen kerran saksalaisesta Querfood-verkkokaupasta, mutta saksan kielen taidottomana en tullut koskaan mitään tilanneeksi ja koko verkkokauppa jäi vähän unholaan. Nykyään kuitenkin nettiselaimet auttavat kielitaidotonta ja Chrome -selaimen käännöstoiminto käänsi saksaksi olleet sivut ymmärrettäväksi englanniksi. Suomeksi en viitsi sivuja edes kääntää, sillä suomi on konekäännöksille niin hankala kieli, että teksti harvoin kääntyy selkeään ja yksiselitteiseen muotoon. Saksasta englanniksi käännettäessä tekstistä tulee kuitenkin ihan selkeää ja helppolukuista. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Kaikki Querfoodista tilaamani tuotteet

Kaikki Querfoodista tilaamani tuotteet


Querfoodin valikoimat ovat todella hyvät ja mukana on useita tuotemerkkejä, joita Suomesta ei saa. Schärin tuotteet ovat tuolla verkkokaupassa selkeästi halvempia kuin Suomessa ja tilaukseen lähtikin monia Schärin tuotteita, joiden saatavuus Suomessa on huono tai joiden hinta oli Saksasta tilattuna selkeästi halvempi (esim. nuo Crackersit olivat yli euron/pkt halvempia).

Milloinhan saataisiin vaniljavohveleita Suomen kauppoihin?

Milloinhan saataisiin vaniljavohveleita Suomen kauppoihin?

Schärin Sorrisit ovat jotain todella herkullista.

Schärin Sorrisit ovat jotain todella herkullista.


Sorrisi täytekeksejä olen ulkomaan reissuilla joskus ostanut ja tykästyin. Vaniljavohveleita sai Suomestakin joskus 10 vuotta sitten ja kun ne katosivat kaupoista, jäin kaipaamaan. Nyt on siis luvassa vähän vaihtelua sitruuna- ja suklaavohveleille.

Sokerittomia tattarimuroja ja lakunauhaa. Lisäksi kaupantekijäisiksi saatu vohvelipaketti.

Sokerittomia tattarimuroja ja lakunauhaa. Lisäksi kaupantekijäisiksi saatu vohvelipaketti.


Hyvä löytö oli myös lakunauha ja sokerittomat, pelkkää tattaria olevat murot. Nuo murot ovat oikeasti hyviä, jos kaipaa vähemmän makeita muroja. Tattari ei näissä kovin vahvana maistu ja jos pitää Sun Flakes -tattarihiutaleista, niin pitää varmasti näistäkin. Näitä tilaan kyllä seuraavaankin pakettiin varmasti!

Gluteenittomia hirssioluita ja tummaa riisiolutta.

Gluteenittomia hirssioluita ja tummaa riisiolutta.


Oluen ystäville löytyy myös mukavasti vaihtoehtoja, joita ei Suomesta saa. Testiin lähti tällä kertaa kahdenlaista hirssiolutta ja lisäksi tummaa riisiolutta. Olen todella huono arvioimaan oluita, en ole minkään sortin harrastaja, mutta ainakin tuo kuvassa keskellä oleva hirssiolut oli hyvä ja sopivan miedon makuinen. Alkoholipitoisuus noissa vaihtelee välillä 4,3%-5,00%. Ja jos alkoholin tilaaminen toisesta EU-maasta mietityttää, kannattaa tutustua Tullin ohjeisiin: http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/matkailijat_muuttajat/alkoholi_tupakka/alkoholin_tilaaminen_netista.jsp. Tuolta tilatessa siis myyjä hoitaa kaikki verovelvollisuudet, eikä ostajan tarvitse huolehtia maksuista.

Schärin leipäjauhot ovat yksiä parhaimmista, joita olen käyttänyt.

Schärin leipäjauhot ovat yksiä parhaimmista, joita olen käyttänyt.


Itselleni isoin kipinä lähteä tilaamaan tuolta, olivat nämä Schärin leipäjauhot. Suomessa näiden saatavuus on tällä hetkellä todella huono, mutta nämä jauhot ovat yksiä parhaimmista gluteenittomista leipäjauhoista, joita olen testannut. Toivotaan, että nämä saataisiin pian takaisin kauppoihin myös Suomessa. Nyt kuitenkin ensi alkuun pääsee leipomaan näillä 6kg:lla jauhoja.

Mitä tämä kaikki sitten maksoi? Koko tilaus postikuluineen 100e, mikä ei mielestäni ole ollenkaan paha hinta. Querfood antaa myös joistakin tuotteista alennusta, jos tilaa tuotteita kerralla useamman (esimerkiksi jauhopussin kappalehinta oli heti halvempi, kun tilasi 3 pussia kerralla ja 6 pussista olisi vielä saanut lisäalen). Toimituskulut tuolle 13 kg paketille oli jotain 12e luokkaa ja kevyemmät paketit tulevat vielä halvemmalla. Maksaminen Querfoodiin tapahtuu turvallisesti PayPal:n kautta, joten jos tiliä ei sinne löydy, niin sen joutuu ennen tilaamista perustamaan, mutta sekin sujuu helposti ja nopeasti. Myöskään luottokorttinumeroa ei nykyään enää PayPal-tiliin tarvitse liittää, vaan sinne voi siirtää rahaa nopeasti tilisiirtona TrustPayn välittämänä. Tuon 100e maksun välittämisestä PayPal veloitti 0,77e, joten niitä PayPal:n palkkioita ei tarvitse säikähtää. Tilin pitäminen on ilmaista ja PayPal veloittaa tuollaisen pienen summan vain välittämistään maksuista. Koska Saksa on myös EU-maa, ei tarvitse myöskään huolehtia minkään sortin tulli- tai ALV-maksuista.

Mitä siis vielä mietit, eikun tilaamaan

Merkintään liittyvät avainsanat: gluteeniton, jauho, keksit, murot, mysli, olut, postikulut, querfood, saksa, Schär, tilaus, verkkokauppa, vohvelit

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Kommentit (2)

  • paivi63 25.1.2015 19:18

    Kiitos vinkistä, tein esimerkkisi rohkaisemana itsekin pienen tilauksen. Pari kiloa jauhoja, pastaa ja keksejä. Ja - last but not least - viiden erilaisen gluteenittoman oluen maistelupaketti! Joulu!
    Toimitus tuli viikossa, kaikki niinkuin pitikin. Aika hintatietoinen on syytä olla, kun tilausta tekee...

  • Suviih  13.1.2015 14:13

    Ja tosiaan, toimitus tuli kotiovelle jo alle viikossa (tilasin torstaina, paketti tuotiin kotiin maanantaina). Uskomattoman nopea toimitus!

Kommentoi

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Blogin tiedot

Merkinnän tiedot

  • Kirjoitettu
    13.1.2015 09:41
  • Muokattu
    Tänään 02:19

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,012s