Syödään eka!

Ravintola- ja tuotetestausta

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

17 vuoden keliaakikko "urani" aikana vasta viimeisenä parina vuotena on alkanut ns. oikeista ravintoloista saada gluteenittomia hampurilaisannoksia ja tästä olen nyt viime aikoina ottanut ilon irti. Nämä annokset kun ovat kuitenkin aivan toista kuin pikaruokaloiden parissa minuutissa pyöräytetyt ja paperiin käärityt hampurilaiset. Nyt kun markkinoille on tullut vielä entistä parempia gluteenittomia hampurilaissämpylöitä, alkavat ennakko-odotuksenikin gluteenittomille burgeriaterioille olla huomattavasti aiempaa korkeammalla; enää en tyydy vähän sinne päin tehtyyn annokseen, jossa tavallinen sämpylä on korvattu miltei millä tahansa sämpyläksi luokiteltavalla gluteenittomalla valmisteella.

Viikonloppuna ennen leffaan menoa päädyttiin Kuopion Viihdekeskus IsoCee:ssä olevaan Bowl Diner -ravintolaan. Ravintolan yhteydessä on myös keilahalli, mutta keilaaminen sai tällä kertaa jäädä ja tyydyimme pelkästään ruokailemaan. Ravintola tarjoaa amerikkalaistyylistä ruokaa, burgereita, sandwichejä ja pihvejä. Menussa mainitaan, että burgerit saa myös gluteenittomana ja tämähän täytyi testata. Ei tarvinnut pettyä.

Kuopion Bowl Dinerin herkullinen gluteeniton burgeri.

Kuopion Bowl Dinerin herkullinen gluteeniton burgeri.



Sämpylä oli täälläkin se Moilasen uusi sämpylä, jonka rakennetta jaksan edelleen ihmetellä. Turhan monta sitkeää hampurilaista tuli vuosien aikana syötyä, joten tämä tuntuu varmaan vielä pitkään oikeasti nautinnolta. Annos oli kaikenkaikkiaan mainio ja tarjoilija tuntui olevan perillä gluteenittomuudesta, varmisteli, että tarvitseeko seuralaisellekin olla gluteeniton. Lisäpisteet ravintolalle vielä kunnon veitsestä, jolla hampurilaista oli helppo leikata. Alkupalaksi syödyistä jättikatkaravunpyrstöistä en tullut kuvaa ottaneeksi, mutta niitäkin voin suositella. Tänne mennään varmasti toistekin, ehkä ensi kerralla voisi varata sen keilaradankin. Ravintolan nettisivut löytyvät täältä: http://www.bowld1ner.fi

Arkeen palattua pitikin suunnata ruokakauppaan ja lähi S-marketista bongasin hyllystä Rainbown uusia gluteenittomia näkkäreitä. Hyllyssä oli kahta laatua: tummaa ja kauraa. Kokeiluun pääsi tumma versio.

Itse näkkileipä.

Itse näkkileipä.



Rainbow:n gluteenittoman näkkileivän pakkaus.

Rainbow:n gluteenittoman näkkileivän pakkaus.



Ensinnäkin pudotin paketin luonnollisesti kauppakassia purkaessani lattialle ja ennätin jo kirota, että nyt on tietysti joka ainoa näkkäri murusina. Eipäs muuten ollutkaan. Halkeilleet olivat, mutta pysyivät silti kasassa. Maku oli aika neutraali, hyvää perusnäkkäriä nämä ovat. Jauhoja vaan oli näkkärin pinnalla niin reilusti, että huulet valkeana sai syödä. Hintakin oli kohtuullinen, 1,89e paketti ja paketissa on 10 näkkäriä. Ainoana miinuksena tuon jauhoisuuden lisäksi näissä on tuo ainesosana oleva vehnätärkkelys, eli eivät ihan jokaiselle sovi. Toivottavasti Rainbow:lta tulee myös tuoteuutuuksia ilman vehnätärkkelystä.

Merkintään liittyvät avainsanat: Bowl Diner, hampurilainen, näkkileipä, Rainbow, uutuus

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!

Kommentoi

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Blogin tiedot

Merkinnän tiedot

  • Kirjoitettu
    4.12.2013 01:23
  • Muokattu
    Tänään 09:31

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,008s