Kaivoin tämän blogikirjoituksen naftaliinista, kun matkablogi Georgian reissulta jäi aikanaan julkaisematta monistakin eri syistä. Nykytilanteessa se hieman vanhentuneenakin saattaa silti kiinnostaa satunnaista lukijaa.
Tammikuussa 2018 tuttavat ottivat yhteyttä ja kysyivät kiinnostaisiko lähteä matkaseuraksi Georgiaan. Ehdotus oli mielenkiintoinen, mutta samalla hämmentävä... Georgia matkakohteena ei ollut koskaan käynyt edes mielessä ennen tätä. Mutta niin vain kävi, että pienen alkuselvittelyn jälkeen päädyimme varaamaan matkan huolimatta siitä, että kovin paljon tietoa Georgiasta matkakohteena erityisesti keliaakikon kannalta ei löytynyt, ei edes kansainvälisiltä keskustelupalstoilta. Maan ruokakulttuuria esittelevät sivustot olivat täynnä kuvauksia hatsapureista ja muista leivonnaisista, jotka olisivat täysin sopimattomia keliakiaa sairastavalle.
Matkavarausta tehdessäni laitoin matkanjärjestäjälle tiedoksi toiveeni gluteenittomasta ruokavaliosta, johon matkanjärjestäjä puolestaan vastasi huomioivansa toiveeni, mutta ei voinut kuitenkaan taata sen toteutumista.
Koska kyseessä oli valmismatka, jossa seurueen mukana on koko ajan opas ja päiväohjelmat etenevät selkeän suunnitelman mukaan, ennakoin, että kyllä ruokailut jotenkin tulisivat sujumaan. CeliacTravel.com´n sivustolta löytyi Georgian Gluten Free Restaurant Card, joka sinänsä on hauskannäköinen:
Georgian Gluten Free Restaurant Card
Pääsin korttia kokeilemaan pari kertaa, mutta molemmissa tapauksissa sen esille ottaminen herätti enemmänkin hämmennystä ja ihmettelyä kuin että olisi selventänyt, mistä on kysymys. Keliakia ei selvästikään ole ainakaan Georgian Tbilisissä tunnettu sairaus.
Sen verran eksoottisesta matkakohteesta oli kysymys, että päätimme ennakkoon hieman ennen matkaa tutustua georgialaiseen ruokaan pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa ravintolassa. Ilman pöytävarausta se ei kuitenkaan onnistunut, joten eväät matkaa varten piti lopulta hankkia näppituntumalla - jokaiselle päivälle jotakin ainakin aamiaiselle (leipä ja pikapuuro) sekä eväspatukoita päiväretkille. Ja tietysti lentomatkoille omat eväät - Air Baltic tosin mainosti sivustollaan, että tilauksesta saatavilla on myös gluteeniton vaihtoehto. Koska sekä meno- että paluulennot olivat yölentoja, en lähtenyt tuota kokeilemaan.
Yölennot ovatkin melkoista rymyämistä, ainakin Georgiaan matkustettaessa - lähtö iltayhdeksältä Helsinki-Vantaalta, koneen vaihto Riikassa ja perillä Tbilisissä varhain aamulla. Pienen lepotauon jälkeen tarjolla oli ensimmäinen aamiainen. Vihanneksia, salaatteja, pikkelöityjä kasviksia, leikkeleitä, kanamunia keitettynä ja paistettuna...omien leipien ja puuron kera varsin kelpo aamiainen, jos instantkahvi ja sokerinen tuoremehu eivät haittaa.
Valmismatkassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Tällä kertaa pääsimme liikkumaan pääkaupunki Tbilisin ulkopuolelle kolmena perättäisenä päivänä. Kohteet olivat mielenkiintoisia ja olisivat omin avuin melko varmasti jääneet näkemättä ja kokematta. Toisaalta omatoimiseen matkustamiseen varsin tottuneena, pitkät ja tiukasti ohjelmoidut päivät kävivät varsinkin loppuviikosta jo hieman uuvuttaviksi - lähtö aamulla heti aamiaisen jälkeen viimeistään klo yhdeksän ja paluu hotellille ilta kymmenen tienoilla. Viimeisenä päivänä sitten lopulta pääsimme tutustumaan Tbilisiin ihan omatoimisesti, mikä sekin tietysti oli hienoa, varsinkin kun kaupunki muutaman oleskelupäivän jälkeen alkoi jo vähän tuntua tutulta. Tbilisi on vanha kaupunki, joka sijaitsee Mtkvari-joen molemmin puolin ja jonka historia ulottuu 400-luvulle eaa.
Kulkiessamme kävellen ohi kirkkojen ja kylpylöiden, osui silmiini pienellä kävelykadulla sijaitsevan ravintolan mainosruokalista, josta saa jonkinlaisen kuvan turistihintataosta - 1 Lari = noin 33 snt.
Valmismatkan hyvä puoli tällä kertaa oli se, että lähes kaikki ruokailut sisältyivät ohjelmaan eikä esim. hintoja tarvinnut juurikaan miettiä. Yleisesti voi kuitenkin todeta, että ruokaa oli tarjolla runsaasti ja se oli edullista - turistille.
Paikallisesta oppaasta ryhmän mukana oli se etu, että kaikissa ruokailutilanteissa saattoi turvautua tulkin apuun, niinpä aika harvat ruokailutilanteet muuttuivat tarjottavan ruuan suhteen arpajaisiksi. Toisaalta piti oikeastaan koko ajan olla tietoinen ja hyväksyä kontaminaation riski, kun lähes kaikilla aterioilla pöytään kannettiin suuria hatsapureja, jotka valmistettiin samassa tilassa muiden ruokien kanssa, tai niin ainakin oletin. Keliaakikolle sopiva georgialainen erikoisuus oli maissileipä, joka valmistettiin yleensä maissijauhoista. Etukäteen kuitenkin luin, että toisinaan tämän leivän jauhoseokseen saatetaan kuitenkin lisätä myös vehnäjauhoja. Niinpä tulkista oli melkoisesti apua, kun tätä varsin kuivaa ja miedon makuista leipää oli tarjolla.
Georgialaisella aterialla ruoka tuotiin tarjolle pienissä erissä,vaikkapa ensin kasviksia tai marinoituja sieniä, sitten juustoa jossain muodossa ja sen jälkeen pääruokavalinta ja sitten vielä jälkiruoka. Ja näiden kanssa tarjolla oli aina hatsapureja eri versioina,ja onneksi välillä myös gluteenitonta maissileipää.Ja granaattiomenan siemeniä oli myös tarjolla lähes poikkeuksetta. Nälkäisenä ei siis tarvinnut aterialta poistua, ei edes
keliaakikon.
Kokonaisuutena matka oli hieno ja eksoottinen kokemus, myös ruokakulttuurin osalta. Ja vaikka keliaakikon pitää matkalla olla erityisen tarkkana ruokavalion suhteen, ei se vielä riitä. Niin tälläkin eksoottisella matkalla lopulta kävi, että jokin vatsapöpö iski aivan matkan lopulla. Tämä matkamuisto seurasi mukana kotiin asti ja piti minulle seuraa ainakin parin viikon verran. Siitä huolimatta lähtisin matkalle uudelleen, mikäli se olisi mahdollista.Aivan lähiaikoina niin ei varmaankaan tule kuitenkaan käymään, sen verran häilyvä maailma tällä hetkellä on, valitettavasti.
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!
Sinun tulee olla kirjautuneena, jotta voit kommentoida. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.